Toiminnot

Fiilinin liturgiikka

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 9. huhtikuuta 2018 kello 12.26 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (→‎Katso)

Monella meistä on erilaisia vanhoja tavaroita ja asiakirjoja erilaisissa ”jemmoissa”, kenellä autotallissa, kenellä kellarissa tai muussa varastossa, kenellä kaappien yllähyllyillä – kuten eräällä Ortodoksi.netin ylläpitäjistä, jolla on siellä noin 10-20 Xerox-laatikollista erilaista ”arvokasta, mutta selvittämätöntä tavaraa ja asiakirjoja, albumeita ja muuta”.

Isä Vesa Takalallakin niitä on omissa varastoissaan ja eräänä päivänä hän ajatteli katsoa tarkemmin vanhalta rovastilta, Mikael Ritamolta, lankomiehensä isältä, jäänyttä ja hänelle kulkeutunutta laatikkoa, jossa oli monenlaista paperitavaraa. Sieltä löytyi oheisen kuvan mukainen kirja, joka paljastui vanhoista monisteista tehdyksi, mahdollisesti ensimmäiseksi suomalaiseksi ortodoksisen kirkon liturgiikan oppikirjaksi.

Kirja oli 1800-luvulla syntyneen ja Petroskoin pappisseminaarin vuonna 1899 päättäneen rovasti Mikael Fiilinin, myöhemmin mm. Joensuun kirkkoherrana (1922-1951) toimineen pappismiehen suomeksi tekemä oppikirja, joka alkuaan oli ilmeisesti ollut nippu monisteita, jotka sitten oli koottu nidottuna kirjaksi. Kirjassa oli päiväys vuodelta 1942 ja monisteet – ns. spriimonisteetkin – viittasivat suunnilleen samalle ajalle, joten se lienee tehtu joskus 1940-luvulla tuohon muotoonsa. Alkuperäinen moniste lienee kuitenkin vanhempi.

Monisteita on isä Vesan kertoman mukaan käytetty Sortavalan pappisseminaarissa ja niiden mukaisesti ovat saaneet oppia sodan molemmin puolin vaikuttaneet vanhat ortodoksipappimme. Monisteita on isä Vesan saaman tiedon mukaan toimitettu myös mm. Itä-Suomen yliopiston käyttöön, mutta kirjaksi sidotuista muista teoksista isä Vesalla ei ole tietoa.

Ortodoksi.net on isä Vesan avustuksella laittaut tuon vanhan liturgiikan oppikirjan myös nettiin kaikkien katsottavaksi ja tutkittavaksi. Toivottavasti tutkijat ja muut asianharrastajat saavat siitä apuja omiin tutkimuksiinsa ja selvityksiinsä. Sivut ovat netissä helposti luettavissa olevassa ns. PDF-formaatissa.

Ortodoksi.net
9.4.2018

Katso

  • PDF-versio liturgiikan oppikirjasta (tiedosto käsittää 89 kappaletta kaksisivuisia aukeamia eli noin vajaat 180 sivua 89 PDF-sivulla)

TIEDOTO EI OLE VIELÄ NETISSÄ