Valamon luostarin johtajan skemaigumeni Haritonin hautaus

Aamun Koiton nr. 21/1947 artikkelin ensimmäinen sivu

Valamon luostarin johtaja skemaigumeni Hariton sai iäisyyskutsun omassa luostarissaan illalla 27.10.1947 [toim. huom. vanhaa kalenteria] klo 18. Kohta tämän jälkeen samana iltana veljestö kokoontui luostarin päärakennuksen yläkerrassa olevaan kotikirkkoon, missä vainaja jo lepäsi veljestön omatekoisessa yksinkertaisessa arkussa puettuna munkin pukuun ja epitrakiiliin. Hänen oikeaan käteensä oli asetettu risti ja vasempaan rukousnauha ja kasvot peitetty pyhällä peitteellä. Täällä luostarin varajohtaja pappismunkki Isaakij toimitti neljän muun pappismunkin, arkkidiakoni Viktorin ja diakoni Sergein avustamana pannykiidan [toim. huom. panihidan]. Sitten alkoivat pappismunkit ja diakonit vuorotellen lukea pyhää evankeliumia, ja lukeminen jatkui luostarin tavan mukaan yötä päivää aina ruumiinsiunaukseen saakka.

Varsinaiset hautajaisjuhlallisuudet alkoivat 29.10. klo 18.00, jolloin alkoi muistojunialanpalveiu. Sen toimitti entinen Petsamon luostarin johtaja, skemaigurneni Johannes, Konevitsan luostarin johtajan Pietarin, Valamon luostarin varajohtajan pappismunkki Isaakijn, kymmenen muun pappismunkin, arkkidiakoni Viktorin, kolmen diakonin ja kahden munkkikuoron avustamana. Papisto oli pukeutunut valkoisiin jumalanpalveluspukuihin, sillä kuolema ortodoksisessa kirkossa on hengellisesti nähtynä ilotapaus. Seuraavana aamuna, siis 30.10. klo 5.45, ruumis kannettiin kotikirkosta pääkirkkoon. Ruumiin edellä kulki pieni karjalaissyntyinen munkki kantaen ristiä ja nunnakuoro, joka oli saapunut hautajaisiin Lintulan luostarista, laulaen kauniisti "Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä!" Samanaikaisesti kirkon kellot soivat. Tämä oli syksyisessä aamuhämärässä niin juhlallinen elämys, ettei se voi koskaan unohtua läsnä olleen mielestä. Ruumisarkku asetettiin keskelle pääkirkkoa ja sen ympärille palamaan neljä kynttilää. Monet skemaigumeni Haritonin ystävät toivat arkun luo ruusuja kunnian ja kiitoksen osoitukseksi päämääränsä saavuttaneelle. Lyhyen litanian jälkeen alkoi vainajan muistoliturgia, jonka toimitti sama papisto kuin edellisen illan palveluksenkin. Papiston ehtoollisen nauttimisen aikana luki pappismunkki Pamva tilaisuuteen sopivia pyhien isien kirjoituksia.

Klo 9.00 alkoi ruumiinsiunaus. Vähän ennen alkua puhui Joensuun seurakunnan esimies, rovasti M. Fiilin ystävänsä muistolle mainiten mm., että skemaigumeni Hariton taitavasti hoiti vaikeaa tehtäväänsä luostarin johtajana noin 14 vuoden ajan, jättäen itsestään kauniin muiston kaikille, jotka joutuivat hänen kansaan kosketuksiin. Hän kulki uupumatta sitä tietä perille saakka, jonka Jumala oli hänelle määrännyt - ei epäillyt, eikä horjunut. Hänen esimerkkinsä kannustakoon meitä jäljelle jääneitä uskollisesti kulkemaan hyvyyden tietä. Vielä rovasti Fiilin Jumalaa kiittäen toi esille ilonsa sen johdosta, että vaikka skemaigumeni Hariton ei saanutkaan päättää maallista matkaansa Valamon saarella, missä hän suurimman osan elämästään kilvoitteli, niin. hän kuitenkin sai vaipua lepoon oman veljestön keskuudessa, pyhien sakramenttien kirkastamana ja kaikessa rauhassa. Puhe päättyi siihen toivomukseen, että hänen muistonsa kauan eläisi meidän keskuudessamme.

Pappismunkin ruumiinsiunaus eroaa tavallisen papin ruumiinsiunauksesta sikäli, että se on paljon koruttomampaa ja yksinkertaisempaa. Siunaustoimituksen päätyttyä puhui liikuttunein mielin kaunein valituin sanoin lyhyesti vainajan rippi-isä skemaigumeni Johannes. Hän toi esille niitä vaikutteita, joita oli saanut viime aikoina ollessaan läheisessä kosketuksessa skemaigumeni Haritonin kanssa.

Puheen päätyttyä veljestö kävi hyvästelemässä rakastamansa johtajaa. Yksi kerrallaan munkkivanhukset polvistuivat arkun ääreen ja kyyneleet vierähtivät ryppyisille poskille. Kaikkien käytyä arkun ääressä lähdettiin arkkua kantamaan ristisaatossa hautausmaalle, jonne on kirkosta matkaa lähes kilometri. Nunnakuoro edellä kulkien lauloi lakkaamatta "Pyhä Jumala, Pyhä 'Väkevä …" Välillä pysähdyttiin kolme kertaa toimittamaan pientä litaniaa. Haudalla oli myöskin pieni litanta ja sen jälkeen Konevitsan luostarin johtaja, igumeni Pietari puhui lämpimästi entisen johtajansa ja kasvattajansa muistolle. Hän sanoi mm., että skemaigumeni Haritonin johtamassa luostarissa oli niin turvallista olla, sillä hän piti isällistä huolta jokaisesta. Puhuja mainitsi edelleen, että hän jouduttuaan uuteen vastuunalaiseen tehtävään, oli aivan viime aikoihin saakka saanut skemaigumeni Haritonilta rohkaisua ja neuvontaa vaikean tehtävänsä suorittamiseen. Lopuksi igumeni Pietari kehotti kaikkia esirukouksin muistamaan vainajaa.

Rovasti Fillin kirkollishallituksen edustajana laski haudalle kirkollishallituksen seppeleen. Skemaigumeni Haritonia oli viimeisellä matkalla saattamassa koko luostarin veljestö, lukuun ottamatta sairaita ja ystäviä aina Helsingistä ja Jyväskylästä saakka. Myöskin useat lähiympäristön asukkaista, toisuskoisetkin, olivat arkisista kiireistään huolimatta saapuneet läsnäolollaan kunnioittamaan hyvän, aina ystävällisen naapurin, skemaigurneni Haritonin muistoa. Eräs heistä hautajaisten jälkeen sanoi: "En ole koskaan ollut aikaisemmin näin hartaassa ja juhlallisessa tilaisuudessa."

Adressein ja sähkösanomin ovat vainajan muistoa kunnioittaneet seuraavat: Opetusministeriö, Helsingin kr.kat seurakunta, Kansallis-Osake-Pankin Kuopion konttori, Oy. Carlsonin sivuliike, rovasti Aleksanteri Rönbetz Ruotsista, rovasti M. Fiilin perheineen, Antti Inkinen,, kenr.maj. E.J. Järvinen perheineen, Helena ja Nikolai Ortamo, Kira ja Johannes Suhola, Tamara ja Mikko Kasanko, Nina ja Lauri Mitronen, kauppias P. Värtsi perheineen, Agnia Ogulov, K.P. Tuomiojan perhe, Rytkölän perhe, Anni ja Vilho Hokkinen, Mila ja Vera Somer, N. Puolanko, Anna ja Fedja Popov, Sima ja Aleksi Perola, Ajanne ja Reunanen, Hugo Häyrynen, insinööri Baranowzky, Pekka Joutsen perheineen, Tulehmot, 0. Kivinen, Siiri Kock, 0. ja F Hosanov, A.V. Neustrojev ym.

V.P.

(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 21/1947, joka ilmestyi marraskuun 23. päivänä 1947, sivuilla 143-134 [5-6].)