Toiminnot

Venäjän ortodoksisen kirkon verinen polku

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 28. maaliskuuta 2022 kello 14.51 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (→‎Venäjän ortodoksisen kirkon verinen polku)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Tämä on referaatti (ei sanatarkka käännös) arkkimandriitta Cyril (Kirill) Hovorunin artikkelista, joka on julkastu mm. The Daily Telegraph'in ja islantilaisen Kirkjublaðsins -sivustolla.

Venäjän ortodoksisen kirkon verinen polku


Moskovan patriarkka on kääntynyt kristinuskon uskoon Putinin nationalistiseen ideologiaan


Ukrainan sodan kaava on yksinkertainen: sota ei ole muuta kuin ase, johon on lisätty ideoita. Aseet tulevat Kremlistä, mutta ideat eivät ole heidän kanssaan läheisessä yhteydessä olevilta ajattelijoilta. Venäjän poliittinen johto on lainannut ne Venäjän ortodoksisesta kirkosta.

Kirkon johtaja, patriarkka Kirill, on paljon enemmän kuin uskonnollinen johtaja. Hän on venäläisen maailmankuvan arkkitehti, joka on kasvanut rooliinsa Hovorunin kotimaan, Ukrainan, konfliktissa vuodesta 2014 lähtien.

Kirill ei ole ollut sivussa konflikteista patriarkkana ollessaan. Häntä syytettiin ensimmäisen kerran hyödyntämästä kirkon noin vuoden 1990 tienoilla saamia etuja, joihin kuului savukkeiden veroton maahan tuonti. Tätä ei itse asiassa koskaan todistettu. Vuonna 2012 häntä syytettiin 20 000 punnan arvoisen sveitsiläisen Breguet-kellon hallussapidosta. Neuvostoliiton arkistojen mukaan hän oli KGB:n aktiivinen jäsen. Jos tämä on totta, hän mitä ilmeisimmin oli osallisena johtamiinsa toimielimiin liittyvien asiakirjojen katoamisessa. Tämä mahdollinen yhteys on tärkeä Ukrainalle, joka ei ole unohtanut Neuvostoliiton vainoa.

Hovorun kertoo seuranneen tiiviisti Moskovan patriarkan työtä ja nähneen, kuinka ortodoksisen kirkon uskonnollinen ideologia muotoutui. Sen alkuperäinen tarkoitus oli toimia työkaluna uudelle tehtävälle Venäjän kansan keskuudessa sotilaallisen kommunistisen ateismin politiikan mukaisesti. Sen oli tarkoitus täyttää poliittisten uskontunnustusten katoamisen aiheuttama merkityksettömyyden tyhjiö.

Tämä ideologia on kuitenkin alkanut elää itsenäistä elämää. Vähitellen venäläiset ovat sopeutuneet eräänlaiseen kulttuuriseen kristinuskoon, joka ei edes vaadi heiltä uskoa Jumalaan. Kreml on keksinyt tällaisen kristinuskon luodakseen tarinoita ja saadakseen niiden kautta esille Venäjää tukevia aggressiota, samalla kun se pitää kirkkoa kansallisena identiteettinsä eikä uskonnollisena instituutiona.

Itse Venäjän ortodoksisessa kirkossa tämä ajattelutapa on ottanut paljon tunnepitoisemman ja vaarallisemman suunnan. Suurin osa kirkon ihmisistä tukee Ukrainan hyökkäystä suoraan tai välillisesti olkapäitään kohauttamalla. Sota nähdään pyhänä ja itsepuolustuksena länsimaisten arvojen kuvitteellista hyökkäystä vastaan. Venäjän propaganda vaatii näitä länsimaisia arvojen tuomista hillitsemään vähemmistöjä (kuten homoseksuaaleja ja transsukupuolisia), koska ne heikentävät perhe-elämää ja levittävät moraalittomuutta. Tällainen asenne ei eroa kovinkaan paljon siitä, mitä esimerkiksi Isis Lähi-idässä kannattaa ja jossa se perustelee murhiaansa sanomalla, että he puolustavat sitä, mitä he rakastavat.

Vladimir Putinin erityinen intressi on ollut käyttää kirkkoa Venäjän nationalismin majakkana, korottaa sitä ja vahvistaa sitä. Tarkoituksena on, että se voi vaatia vakuuksia jäsenistään myös Venäjän federaation rajojen ulkopuolella.

Presidentin käsitys Suur-Venäjästä - johon hän uskoo Ukrainan kuuluvan - ei perustu vain historiaan ja etnisyyteen, vaan myös yhteiseen kirkkoon, olivatpa alkuperäisen kirkon opetukset kuinka vääristyneitä tahansa.

Tosiasia on, että patriarkka Kirillin ja hänen liittolaistensa ideologia on itse asiassa ortodoksisen kristinuskon irvikuva. Vaikka he katsovat puolustavansa sitä, se on tuomittava kuten mikä tahansa muu harhaoppi.

Tämä on itse asiassa venäjäläistä maailmaa (Russkii mir) koskevan yhteisen julistuksen ydin, julistuksen, jonka monet ortodoksiset tutkijat allekirjoittivat vähän aikaa sitten yhdessä muiden kirkkokuntien teologien kanssa. Tässä lausunnossa teologit tuomitsevat yksiselitteisesti Venäjän kirkollisen vallan ideologian, joka on ristiriidassa itäisen kirkon ortodoksiaan juurtuneiden perinteiden valtavirran kanssa.

"Hylkäämme venäläisen maailman harhaopin ja Venäjän hallituksen häpeälliset toimet tässä sodassa Ukrainaa vastaan, toimia jotka ylläpitävät tätä inhottavaa ja ylitsepääsemätöntä oppia Venäjän ortodoksisen kirkon hiljaisella hyväksynnällä, ja jotka vastustavat ortodoksiaa tai kristinuskoa."

Yksi lähtökohta tällaiselle tuomitsemiselle on, että Venäjän ortodoksisen kirkon katsotaan syyllistyneen fyletismiin, joska voidaan käyttää myös ilmausta tribalismi (etnofyletismi). Ortodoksinen kirkko hylkäsi tämän ajatuksen virheellisenä vuonna 1872. Se oli ratkaiseva viesti, joka välitti viestin, että sekä kirkon organisaation että sen ideologian on oltava sen äärinationalismin ulkopuolella. Tätä asiaa todistamme nyt Venäjällä.

Siksi konflikti ei ole venäläisten perinteisten arvojen ja länsimaisen ateismin välillä, kuten patriarkka Kirill puhuu, vaan julmuuden ja kulttuurin välillä. Tämä on totalitarismin ja demokratian välinen ristiriita.

Ukraina on näiden konfliktien eturintamassa. Ukrainalaiset suojelevat länsimaisia arvoja ja vuodattavat verta niiden puolesta. Näitä arvoja ovat solidaarisuus, oikeudenmukaisuus ja vastuu. Ne eivät ole vain poliittisia vaan myös henkisiä. Ne kaikki ovat todella kietoutuneet kristilliseen perinteeseen, jota he molemmat, presidentti Putin ja patriarkka Kirill, kertovat puolustavansa, mutta itse asiassa tuhoavat ja hävittävät.

(referaatti pohjautuu seuraaavaan lähteeseen: https://www.kirkjubladid.is/gestaglugginn/blodugar-hendur-russnesku-retttrunadarkirkjunnar/