Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot IV

Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin palkitsemisjärjestelmistä

Viisi ensimmäistä sijaa

1. Oikonomos – Οἰκονόμος

οἰκονόμος (taloudenhoitaja) on kirkollinen arvo ortodoksisessa kirkossa. Sana οἰκονόμος on yhdyssana sanasta ὄικος (koti) ja verbistä νέμω (jakelu), joka merkitsi muinaisessa kreikassa sitä, joka huolehtii talosta. Nykykreikaksi se tarkoittaa sitä, joka haluaa säästää.

Itäisessä kirkossa

Neljännen vuosisadan kirkossa οἰκονόμος oli virkamies, joka vastasi kirkollisen omaisuuden hallinnasta piispan valvonnassa. Hänet valitsivat papit ja maallikot, joilla oli jonkin verran kokemusta laista. Keskiajalla οἰκονόμος oli kirkkonsa tai luostarinsa (jos hän oli munkki) asianmukaisen toiminnan kannalta välttämättömien esineiden edunvalvoja ja hoitaja. Varhaisena aikana Konstantinopolissa οἰκονόμος oli korkea virkamies kirkon palveluksessa eikä välttämättä itse papistossa. Ainakin yksi ekumeeninen patriarkka, Konstantinopolin Kyriakos (595–606), toimi Konstantinopolin Hagia Sofian suuren kirkon οἰκονόμοςena ja rahastonhoitajana ennen kuin hänet valittiin patriarkaaliselle valtaistuimelle.

[Neljäs ekumeeninen kirkolliskokous Kalkedonin neljäs ekumeeninen kirkolliskokous] (451) määräsi kanoneissa 9 ja 26, että paikalliset piispat nimittävät οἰκονόμοςen vain papiston riveistä. Tämä tapahtui siksi, että piispa säästyisi tältä raskaalta työltä ja jotta ei olisi päällekkäisyyttä yksityisen kukkaron, jonka piispa toi mukanaan tullessaan tietyn istuimen piispan virkaan, ja paikallisen kirkon omaisuuden välillä.

Neuvosto teki tämän päätöksen, koska Mesopotamian Edessan piispa Ibas oli syytettynä kirkollisen omaisuuden huonosta hoidosta ja hän lupasi neuvoston edessä nimittävänsä οἰκονόμοςen, joka olisi vastuussa kirkollisen omaisuuden hallinnasta. Kanonisen oikeuden mukaan piispa on vastuussa kirkollisista omaisuudesta. Sen vuoksi kaikki omaisuus, jonka hän saisi vihkimisen jälkeen, kuuluisi kirkolle, ja hänen tulee nimittää hiippakuntansa papistosta οἰκονόμος, joka hoitaisi sitä piispan ohjeiden mukaan. Häntä auttaisivat notaarit ja sihteerit. Siten οἰκονόμος tunnustettiin ekumeenisten neuvostojen päätöksillä tärkeäksi kirkon virkailijaksi kussakin hiippakunnassa.

Justinianos I:n (527–565) aikana, kun kirkollinen omaisuus alkoi kasvaa nopeasti, perustettiin kirkkoa edustava korporaatio, joka myönsi kirkolle laillisen omaisuuden omistamisoikeuden. Tämä tapahtui, koska useat lahjoittajat luovuttivat omaisuutta kirkolle ja kirkon hyväntekeväisyysinstituutioihin, mutta eivät itse hiippakunnalle. Näiden instituutioiden johtaminen annettiin erityistehtävänä kirkon οἰκονόμοςlle tai piispan nimeämän laitoksen οἰκονόμοςlle. Neljäs ekumeeninen kirkolliskokous oli aiemmin päättänyt (kanoni 25), että piispan kuoleman sattuessa οἰκονόμος jatkaisi kirkollisen omaisuuden hallintaa, kunnes uusi piispa päättää οἰκονόμοςksesta.

Kirkon tulot tulivat sen omaisuudesta. Kirkko vuokrasi kiinteistöjä eri ihmisille, ja vuokraa kutsuttiin nimellä "tenure" (ἐμφύτευσις). Oἰκονόμος oli myös vastuussa kaikista kokoelmista ja kaikista muista kirkon omaisuudesta saaduista tuloista. Hänen odotettiin täyttävän velvollisuutensa antamalla taloudellista apua köyhille, leskille ja orvoille. Hän oli velvollinen lähettämään säännöllisesti raportteja piispalle ja toimitti kerran vuodessa normaalin kirjallisen selvityksen.

Patriarkka Fotios (858–867 ja 877–886) kirjoittaa, että Justinianus I määräsi lainsäädännössään, että οἰκονόμος tulee esittää kunkin vuoden lopussa piispalleen ilmoitukset kirkollisen omaisuuden tuloista ja maksuista. Fotios kirjoittaa myös, että jos piispa ei nimitä οἰκονόμοςta hallitsemaan kirkollista omaisuutta, silloin suuren alueen arkkipiispan on tehtävä nimittäminen.

Tällainen kirkollisen omaisuuden hallinta jatkui 1100-luvulle asti, jolloin kirkkoon tuli uusi virkamiesryhmä, ἐξωκατάκοιλοι ("ne, jotka elävät poissa hiippakunnan viroista"). Ryhmän kärjessä oli οἰκονόμος, joka tunnetaan nimellä Suuri Oikonomos. Suuri Oikonomos otti vastaan uusia tehtäviä ja vastasi Hagia Sofian ja ekumeenisen patriarkaatin kiinteistöjen hallinnasta. Vuoteen 1057 asti keisari nimitti Suuret Oikonomokset. Vuonna 1057 keisari Isaak I Komnenos siirsi tämän oikeuden patriarkka Mikael Kerullariokselle (1043–1059), koska patriarkka oli auttanut häntä nousemaan valtaistuimelle. Siitä lähtien vain patriarkka valitsi Suuren Oikonomosin ja kaikki hänen upseerinsa.

Oἰκονόμος-arvo on olemassa myös luostarielämässä. Hän vastaa luostarikiinteistöjen hoidosta ja niiden tuloista ja kuluista. Oἰκονόμος oli ἡγούμενοςksen (igumeni) ja hänen hiippakuntansa piispojen alainen ja toimi niiden määräysten mukaisesti, jotka määrättiin luostarin typikonissa ja kirkon kanoneissa. Luostarin päivittäisten kulujen lisäksi οἰκονόμος vastasi luostarin taloudellisista velvoitteista hiippakunnalle ja verojen maksamisesta valtiolle, koska luostarit eivät aina olleet verovapaita. Oἰκονόμοςta avusti hänen tehtävissään luostarin παροικονόμος (assistenttioikonomos). Myöhemmin, kun luostarielämä kehittyi ja laajeni lisärakennusten, luostareiden ja kappeleiden myötä, syntyi tarve koordinaattorille, joka johtaisi koko luostariyhteisön talousasioita. Häntä kutsuttiin Suureksi Oikonomoksi ja hän otti haltuunsa kaikkien kiinteistöjen hallinnan. Oἰκονόμοςen tehtävät suoritti kanonisesti vihitty pappi.

Bysantin valtakunnan kaatumisen jälkeen οἰκονόμος katosi kirkon aktiivisena virkana. Se jäi vain kunnianimeksi, jonka piispa myönsi presbytereille (papeille) poikkeuksellisesta palveluksesta kirkolle.

Suuren Euhologionin mukaan Suuren Oikonomosin arvo kuuluu ensimmäiselle sijalle viiden ensimmäisen arvon joukossa. Pappi tai munkki nimetään Oikonomosin tai Suuren Oikonomosin arvoon erityisen kirkollisen jumalanpalveluksen "Oikonomosin vihkimismääräyksen" kautta.

KESKEN
(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )

---

edellinen <-> seuraava