Joulun saapuessa
Ortodoksi.netista
Joulun saapuessa
Luonnon synkkyys ja sen vaikutus mieleen
Elettävänä oleva vuoden aika on mitä synkin. Menimmepä luonnossa minne hyvänsä, niin kaikkialla meitä vastassa on synkkä syksyinen kuva. Elämää emme tapaa juuri missään. Se iloinen lintujen laulu, joka kesällä niin ihanasti korvissamme soi, on nyt vaiennut. Laululintumme ovat jättäneet kylmän Pohjolan ja lentäneet ihanaan Etelään.
Poissa on maanpinnan kauneus. Emme nyt tapaa missään silmiämme hiveleviä kukkaskenttiä ja vihreitä ruohikkokeitaita. Eivät myöskään metsän puut vihreydellään ja uljuudellaan meitä puoleensa houkuttele. Kaikki tällainen on nyt poissa, ja sijalle on tullut kolkkoutta, myrskyjä, sateita ja pimeyttä.
Tämä luonnon kuolleisuus omalla tavallaan vaikuttaa ihmismieliinkin. Meissäkin tähän vuoden aikaan on niin vähän huomattavissa elämän intoa, rakkautta, iloisuutta ja yritteliäisyyttä, vaan vallitsevana tunteenamme on alakuloisuus ja jonkinlainen haluttomuus ja synkkämielisyys. Luonnon kolkkous ikäänkuin kuvastuu meidänkin olemuksestamme ja elämästämme.
Kirkollinen elämä ja joulun odotus
Mutta samaan aikaan kun luonto luo meihin synkkämielisyyttä, niin uskonnollinen, kirkollinen elämä luo meihin päinvastoin tänä vuoden pimeimpänä aikana ilon tunteita, saattaa meidät ihanien odotusten valtaan.
Mikä se uskonnollisessa elämässämme on, mikä herättää meissä nyt ilon tunteita?
Te, jotka lienette p. Neitseen Marian temppeliin tuomisen juhlan aattoiltana olleet kirkossa, voitte vastata kysymykseen. Silloinhan me kuulimme kirkon julistavan kristikansalle: »Kristus syntyi kiittäkää! Kristus taivahasta vastaan ottakaa! Kristus maan päällä ylentäkää korkeuteen.» Kristuksen syntymäjuhlan odotus on kristitylle tänä vuoden pimeimpänä aikana, ilon aiheena. Ja siksipä kirkkomme jo nyt laulettavien jouluaiheisten veisujen kautta pyrkii herättämään meissä iloista toivoa joulujuhlan saapumisesta, ja säätämänsä joulupaaston kautta se pyrkii kasvattamaan meitä, että voisimme ottaa tuon juhlien juhlan otollisesti vastaan.
Joulupaaston tarpeellisuus
Mutta onko tuo kirkon kasvattava toimenpide tarpeellinen, onko tarpeellista meidän juuri paastolla, itsekieltämisellä ottaa vastaan joulujuhla?
Ennenkuin tähän kysymykseen vastaamme, meidän täytyy asettaa itsellemme toinen kysymys ja vastata siihen ensin.
Jouluilo – totta vai vain sana?
Me äsken sanoimme, että kristityn sydämen täyttää ilon tunne joulujuhlan saapumisesta. Mutta onkohan tämä totta? Voimmeko me lausumamme ajatuksen yleistää kaikkia kristityltä koskevaksi. Emme! Luulen, että meitä on monta, jotka kuullessamme puhuttavan joulusta, jouluilosta, joulurauhasta, emme sydämessämme ollenkaan riemastu, emme tunne minkäänlaista ilon tunnetta. Ja voimmepa sanoa kokemuksestamme, että puheet jouluilosta ja -rauhasta ovat turhia. Me, jotka joulun aikana olemme kuulleet niin paljon puhuttavan jouluilosta, omassa olemuksessamme emme ole tunteneet mitään, mikä olisi tehnyt elämämme suloisemmaksi ja riemukkaammaksi. Joulu on ollut samanlainen päivä kuin muutkin, jos emme ota lukuun ns. maallisia, aistillisia jouluiloja.
Valitettavasti moni kristitty todellakin voi sanoa kokemuksestaan, että puhe henkisestä jouluilosta on turhaa. Mitään sen tapaista joulu kristityn sydämessä ei herätä.
Jouluilon puuttumisen syy
Mutta onkohan asia todellakin näin? Voimmekohan me sanoa, että jos joulusanaan kätkeytyvät ajatukset eivät herätä meissä mitään ilon tunteita, niin niihin ei sisältyisikään mitään mikä kristityn sydämen saa ilosta sykkimään. Emme, tätä emme voi sanoa. Joulu on ilon ja rauhan juhla, mutta jos me emme mitään sen tapaista itsessämme tuntene joulun saapumisesta, niin siihen syypäitä olemme itse. Me emme ole kypsyneet kristillisyydessä niin paljon, että joulu sanaan kätkeytyvät ajatukset voisimme omaksua ja elää niissä.
Joulupaaston tarkoitus
Kirkkomme, huolehtiessaan meidän pelastuksestamme ja hengellisten tarpeittemme tyydyttämisestä, tahtookin säätämänsä joulupaaston kautta poistaa silmiemme edestä sen väliverhon, mikä estää meitä näkemästä joulun suuria tapahtumia, tahtoo valistaa meidän ymmärrystämme, että käsittäisimme, mitä Jeesus lapsosen syntyminen merkitsee maailmalle ja mitä se merkitsee kullekin ihmiselle erikseen. Sanalla sanoen kirkkomme joulupaaston aikana tahtoo kasvattaa meitä niin, että me voisimme joulujuhlan ottaa vastaan siten, että se todellakin herättäisi meissä ilon ja rauhan tunteita. Nyt meille on selvinnyt se kysymys minkä edellä asetimme, nimittäin, onko tarpeellista paastolla, itsekieltämisellä otettava vastaan joulujuhla. Vastauksemme on myönteinen.
Hengellinen paasto valmistaa sydämen
Mutta, kristityt, kun kirkkomme kehoittaa meitä paastolla ottamaan vastaan joulun, niin tätä paastoa ei pidä käsittää niin paljon ulkonaiseksi kuin juuri hengelliseksi paastoamiseksi, ts. meidän pitää näinä paaston viikkoina sydämemme puhdistaa synnin saastasta, että sinne joulunlapsi voisi sisälle tulla. Kun me tavallisessa maallisessa elämässämme odotamme ylhäisiä henkilöitä vieraiksemme, niin koetamme kotimme saada niin viihtyisäksi kuin suinkin, puhdistamme sen viimeistä nurkkaa myöten, laitamme kaikki talousesineemme paikoilleen ja hankimme, jos suinkin on mahdollista, kotiimme sellaisia esineitä, mitä siellä ennen ei ole ollut, mutta mitkä nyt vieraamme saapuessa katsomme tarpeellisiksi. Jos me näin valmistaudumme ottamaan vastaan tavallisia kuolevaisia ihmisiä, niin eikö meidän sitä suuremmalla syyllä pitäisi valmistautua ottamaan vastaan herrain Herraa ja kuningasten Kuningasta Jeesusta Kristusta, joka tämänkin joulun aikana tahtoo vieraaksemme saapua.
Oikea odotus ja valmistautuminen
Kristityt. Me joulun lapsoselta odotamme paljon, me odotamme, että hän meidän sydämiimme toisi ilon ja rauhan. Mutta valmistaudummeko me häntä vastaanottamaan niin kuin hänen pyhyytensä vaatii, teemmekö sydämissämme sellaista puhdistustyötä, että sinne Jeesus-lapsonen voisi sisälle tulla? Ellemme, niin älkäämme silloin joululta odottako mitään, ei joulupäivä silloin tule olemaan muita päiviä kummempi, Jeesus-lapsi ei voi syntyä niihin sydämiin, joissa paheet rehoittavat ja missä pimeyden ruhtinaalle uhreja kannetaan. Hän ottaa synnyinsijakseen ja asuinpaikakseen ennemmin järjettömien eläinten luolan kuin maallisilla huolilla ja saatanallisilla synneillä kyllästetyn ihmissydämen, kuten hän teki ensimäisenä jouluyönä.
Henkilökohtainen suhde joulun sanomaan
Meillä on enää vain lyhyt aika jouluun. Mutta tänä lyhyenäkin aikana me ehdimme vielä valmistautua rauhan ruhtinasta vastaanottamaan. Ja tässä valmistautumistyössä on ensimäisenä tärkeänä tehtävänä, että selvitämme kukin itsellemme mitä Kristuksen syntyminen nimenomaan minun elämälleni merkitsee.
Tavallisesti ihmiset hyvin vähän, jos ollenkaan, ajattelevat joulutapahtumaa oman persoonallisen elämän valossa. Tavallisesti se jätetään pappien ja yleensä jumaluusoppineitten selvitettäväksi. Mutta tämä on väärin. Vaikka me kuulisimme miten paljon ihania joulusaarnoja tahansa, mutta ellemme itse henkilökohtaisesti pyri eläytymään joulutapahtumaan, ellemme itse pyri selvittämään itsellemme, mitä Kristuksen syntyminen nimenomaan minun elämälleni merkitsee, niin saarnat ja puheet joulusta ovat ja tulevat olemaan merkityksettömiä, ne ehkä kykenevät vain jossain määrin liikuttamaan meidän tunne-elämäämme, mutta ei sen enempää.
Sen, joka tahtoo saada itselleen pysyväisempiä vaikutteita joulusta, tahtoo elää aina jouluilon ja -rauhan merkeissä, sen täytyy itsensä rukouksen ja hengellisen kilvoituksen kautta selvittää itselleen joulun evankeliumi.
Mikä tekee joulun?
Kristityt. Eivät joulua tee jouluksi herkulliset joulupöydät, eivät joulu- ja tapanitanssiaiset, eivät karnevaalit eivätkä monet muut ruumiillista elämää kiihottavat riemut, ne päinvastoin ehkä enemmän vain särkevät oikeata joulutunnelmaa. Joulun tekee jouluksi ainoastaan se, että meidän sydämissämme joulun lapsi saa itselleen asuinsijan ja saa siitä lähtien ohjata meidän elämäämme.
Syventykäämme siksi jokainen ajattelemaan joulun suurta ja pyhää tapahtumaa ja ahkeroikaamme valmistamaan rauhan Ruhtinaalle, joulun Herralle asuinsijaa sydämissämme. Tämän kun teemme, silloin »Jumala on kanssamme», silloin korvamme kuulevat enkelten siipien havinan ja ihanan jouluhymnin:
»Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto.»
(Tämä opetuspuhe on julkaistu vuoden 1929 Aamun Koiton numerossa 23. Opetuspuheen kirjoittaja on oletettavsti sittemmin [1931] sukunimensä suomentanut Mikael Ritamo, tuossa vaiheessa vielä pappiskokelas.)