Toiminnot

Aloite: Selvitys kirkosta eroamisesta

Kohteesta Ortodoksi.net

Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2009 kirkolliskokoukselle

28.4.2009

Aloitteen tekijät: kirkolliskokousedustaja Hannu Pyykkönen ja teologian opiskelija, toimittaja Mikko Junes


SELVITYS KIRKOSTA EROAMISESTA

Tämän aloitteen ovat laatineet yhdessä kirkolliskokousedustaja Hannu Pyykkönen sekä toimittaja, teologian opiskelija Mikko Junes.

Ortodoksisesta kirkosta eroaminen on viime vuosina kiihtynyt voimakkaasti. Vuonna 2008 kirkosta erosi jo pienen seurakunnan verran väkeä eli 626 henkeä. Määrä on neljänneksen (27%) suurempi kuin edellisenä vuonna. Kirkosta erosi viime vuonna 1,0 % ortodokseista, kun luterilaisilla vastaava eroprosentti on vain hiukan suurempi eli 1,1 %. Ilman runsasta kirkkoon liittyjien joukkoa (933), kirkkomme jäsenmäärä olisi kääntynyt laskuun. Näin voi tapahtua jo tänä vuonna, ellei kirkosta eroamista saada ainakin hidastettua.
Ortodoksisesta kirkosta eroaminen on saanut sekä hengellisesti että aineellisesti huolestuttavat mittasuhteet, ja se heijastuu pian myös kirkon talouteen. Yhdessä taloudellisen taantuman vaikutusten kanssa verotulojen kasvu tyrehtyy tai kääntyy laskuun. Seurakuntien taloudelliset toimintaedellytykset voivat pian olla uhattuna.
Esitämme, että ortodoksinen kirkko käynnistää viipymättä selvitystyön kirkosta eroamisen syistä ja niistä keinoista, millä eroamista voidaan merkittävästi vähentää. Kyse on yhtälailla kirkon kuin eroa suunnittelevien ortodoksikristittyjen ongelmasta. On selvitettävä, mitä voidaan tehdä, jotta kirkon elämästä vieraantuneet ortodoksit löytäisivät uudelleen tiensä kirkon yhteyteen.
Tässä yhteydessä tulisi samalla myös tutkia, millä tavalla kirkkomme voisi tehostaa uusien medioiden käyttöä omassa julistus- ja opetustyössään. Kokemuksen mukaan niillä on ratkaiseva vaikutus etenkin nuorten ja nuorten aikuisten päätöksiin. Luomalla eri tavoin yhteyksiä kirkon jäseniin ja jäseniksi aikoviin rakennamme kestävää perustaa elävän kirkkoyhteyden syntymiselle.

Työryhmän puolesta

Hannu Pyykkönen

kirkolliskokousedustaja

hannu (at) pyykkonen.net


-> Anna palautetta. Mainitse palautteessa aloitteen nimi.' ~ ~ ~ ' <-

-> Takaisin aloitteiden aloitussivulle