Toiminnot

Alypios Styliitta

Kohteesta Ortodoksi.net

Pyhä Alypios Styliitta
(Kuva: Pyykkönen)
Pyhä Alypios Styliitta
(Kuva: Wikipedia)

Pyhä Alypios Styliitta syntyi Vähä-Aasiassa, nykyisen Turkin pohjoisosassa Paflagonian Adrinapoliksessa keisari Herakleioksen aikana (610-641). Jo lapsena Alypios sai kirkollisen kasvatuksen piispa Theodorokselta, jonka hoitoon poika jäi kolmevuotiaana, kun hänen isänsä kuoli. Tässä opissa häntä kasvatettiin koko ajan kirkon palvelukseen.

Halu erakkoelämään

Theodorosta seurannut piispa vihki Alypioksen diakoniksi ja hän aloitti palveluksensa kirkonhoitajana. Tehtävä ei kuitenkaan tyydyttänyt häntä hengellisesti riittävästi, sillä hänellä oli suuri palo erakkoelämään. Monenlaisten vaiheiden jälkeen Alypios asettui vanhalle hautausmaalle ja rakensi keljansa siellä olevan pylvään päähän. Pylväässä olleen härän patsaan hän vaihtoi ristiin ja kappelinsa hän omisti pyhälle Eufemialle. Alypios aloitti kilvoittelunsa noin 30-vuotiaana.

Pylvään päähän

Alkuun hän ei ollut pylvään päässä koko aikaa. Myöhemmin, kun hänen maineensa oli kasvanut ja paikalle virtasi pyhiinvaeltajia, Alypos rakensi pylvään päähän puukatoksen, jossa hän joutui kuitenkin tilanahtauden vuoksi seisomaan. Kilvoittelu sai näin todella ankaran luonteen ja se kesti kaiken kaikkiaan 53 vuotta.

Pylvään lähistölle alkoi kerääntyä ihmisiä, joista osa jäis sinne pysyvästi ja he muodostivat sittemmin paikalle nunnaluostarin, jonka ensimmäisenä igumeniana toimi entinen ylimysnainen Eufemia. Myös Alypioksen äiti eli luostarissa, mutta poika ei antanut hänen ottaa viittaa kantaakseen eikä siis vihkiytynyt nunnaksi. Pylvään toiselle puolelle syntyi ajan saatossa toinen luostari, joka oli munkkiluostari.

Profetoija ja parantaja

Pyhällä Alypioksella sanottiin olleen profetoinnin ja parantamisen lahja, joita hän käytti Jumalan kunniaksi ja opettaen samalla Jumalan viisautta ja salaisuuksia. Viimeiset vuodet pyhä Alypios vietti pylvään päässä todella sairaana ja osittain halvaantuneena. Tuskallisten haavautumien ja paiseiden vaivaama pyhä mies siunasi kuitenkin aina luokseen tulleita ihmisiä Herran nimessä. Lopulta 99 vuoden ikäisenä pyhä Alypios kuoli ja antoi henkensä Jumalan käsiin.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko viettää pyhän Alypios Pylväskilvoittelijan muistopäivää vuosittain marraskuun 26. päivänä. Pyhän Alypioksen kalloa säilytetään reliikkinä Koutloumousioun luostarissa Athoksella.

HAP

Minea

Kirjallisuutta

  • Synaksarion - marraskuu
    • Pyhä Alypios Styliitta (s. 357-360)

Katso myös