Toiminnot

Ananias Apostoli

Kohteesta Ortodoksi.net

Yksi seitsemästäkymmenestä apostolista oli apostoli Ananias, joka oli myös Damaskoksen ensimmäinen piispa.

Paavalin näön palauttaja

Herra määräsi häet palauttaman näön Saulille, entiselle kristittyjen vainoojalle ja sen jälkeen kastamaan hänet. (Apt.9:10-19):

Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: "Ananias!" "Tässä olen, Herra", hän vastasi. Herra sanoi: "Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin." Ananias vastasi: "Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi. Tännekin hän on tullut ylipappien valtuuttamana vangitsemaan kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi."
Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut -- Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin. Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui. Saul viipyi jonkin aikaa Damaskoksessa opetuslasten luona.

Saulista tuli suuri saarnaaja ja apostoli Paavali.

Rohkea ja avoin kristinuskon tunnustaja

Pyhä Ananias tunnusti rohkeasti ja avoimesti uskonsa Kristukseen juutalaisten ja pakanoiden ja etenkin vaaran edessä.

Damaskoksesta hän meni saarnaamaan Eleutheropolikseen, missä hän paransi useita heikkouksistaan. Lucian, kaupungin prefekti, yritti suostutella pyhää Ananiasta uhraamaan epäjumalille.

Marttyyrikuolema

Ananiaksen vankan ja vakaan uskonsa Kristukseen vuoksi Lucian määräsi hänet kidutettavaksi. Raaka kidutuskaan ei muuttamut todistajan uskoa Totuuteen. Sen jälkeen kiduttajat veivät hänet kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Pyhä Ananias rukoili niidenkin puolesta, jotka tappoivat hänet.

Häne reliikkinsä siirrettiin myöhemmin Konstantinopoliin.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää apostoli Ananiasta aina vuyosittain hänen omana muistopäivänään lokakuun 1. päivänä. Sen lisäksi häntä muistellaan yhdessä muiden 70 apostolin kanssa heidän muistopäivänään tammikuun 4. päivänä.

HAP