Toiminnot

Antoni, Eufimi ja Feliks Karjalanrantalaiset

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 14. tammikuuta 2009 kello 22.16 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Pyhittäjät Eufimi, Antoni ja Feliksi Karjalanrantalaiset elivät kirvoitteluelämää Karjalassa noin vuonna 1410. Pyhittäjä Eufimi perusti Karjalan Nikolaevin luostarin. Tuskin hän oli saanut rakennettua pyhän Nikolaoksen kirkon ja muutaman keljan, kun norjalaiset hyökkäsivät luostariin, polttivat kirkon ja tappoivat useita munkkeja vuonna 1419. Pyhä Eufimi päätti kuitenkin rakentaa kaiken uudestaan.

Aatelisnainen, nimeltään Martta pyysi luostaria rukoilemaan poikiensa pyhittäjien Antonin ja Feliksin puolesta. Pojat olivat kuolleet vuonna 1418 ja he olivat Martan ja hänen ensimmäisen puolisonsa Filipin lapsia. Kulkiessaan pitkin valtakuntaa nuoret veljekset menehtyivät pohjoisen Dvina-joen suulla ja heidät haudattiin Karjalan Nikolaevin luostariin.

Eläessään he olivat kunnostautuneet laupeuden töillään. Heidän nimensä lisättiin myös Karjalan luostarien pyhien elämänkertoihin. Pyhien veljesten Antonin ja Feliksin haudan päälle rakennettiin pieni kappeli ja vuonna 1719 suurempi Herran kohtaamiselle pyhitetty kirkko.

Pyhittäjä Eufimi nimettiin apostolisten tekojensa ansiosta Karjalan kansan valistajaksi. Hän kuoli vuonna 1435 ja hänen reliikkinsä laitettiin esille vuonna 1647. Venäjällä on olemassa myös rukouspalvelus pyhittäjille Eufimille, Antonille ja Felikselle. Ortodoksinen kirkko muistelee Karjalan valistajiin kuuluvaa pyhittäjä Eufimia aina vuosittain 18. huhtikuuta yhdessä pyhittäjien Antonin ja Feliksin kanssa, mutta pyhtittäjä Eufimia muistellaan myös hänen nimikaimansa pyhittäjä Euthymios Suuren kanssa tammikuun 20. päivänä. Kaikkia kolmea karjalanrantalaista pyhittäjää Eufimia, Antonia ja Feliksia muistellaan myös Karjalan valistajien yhteisenä muistopäivänä, joka sijoittuu aina lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen lauantaihin.

Hannu Pyykkönen