Toiminnot

Autuaita kärsivälliset (osa 4.)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 31. maaliskuuta 2013 kello 11.31 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Tämä on Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, isä Andrei Verikovin kirjoittaman sarjan "Kristuksen vuorisaarna ja autuuden lauseet" neljäs osa. Muut osat löytyvät ohessa olevasta listasta.


”Autuaita kärsivälliset, he perivät maan”



(Kuva © veli Martinus)

Nöyryys ja kärsivällisyys ovat todellisia hyveitä, joiden avulla ihminen pystyy taistelemaan ylpeyttä ja äkkipikaisuutta vastaan. Meillä on kuitenkin taipumus tulkita väärin kristillinen kärsivällisyys sekä hyvän ja lempeän ihmisen malli, jonka Kristus omakohtaisesti antaa sanoessaan:

”- - katsokaa minua: minä ole sydämeltäni lempeä ja nöyrä.” (Matt. 11:29)

Tämä opetus käsitetään helposti vaikenemiseksi kaikissa tilanteissa sekä kaiken mahdollisen palautteen vastaanottamiseksi ilman vastalauseita. Kristityn ihmisen oletetaan olevan sellainen, joka ei sano mitään kielteistä, vaikka tähän olisi lopulta oikeutettu syy.

Autuuden lauseiden kärsivälliset ovat vanhan käännöksen mukaan hiljaisia (vuoden 1931 käännöksessä sävyisät, joka oli ortodoksisessa kirkossa liturgisessa käytössäkin). Tästä huolimatta sanan alkuperäinen tarkoitus ei ole viitata täysin passiiviseen ihmiseen, joka ei reagoi mihinkään ympärillä tapahtuvaan. Kreikankielinen sana (οι πραεις) kuvaa enemmänkin tilaa, joka on kahden ääripään välillä.

Kärsivällisyys ei siis ole alistumista kaikkeen tai omista oikeuksistaan luopumista. Ihmisen täytyykin korottaa ääntään silloin, kun hän näkee epäoikeudenmukaisuutta tai sellaisia asioita, jotka vaativat asian korjaamista. Oman mielipiteen sanominen on myös kristityn ihmisen perusoikeus. Monet kirkon pyhät tulivat tunnetuiksi nimenomaan siitä, että he taistelivat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Heillä oli rohkeutta avata suunsa ja kritisoida jopa hallitsijoita, jos näiden toiminta soti kristillisiä periaatteita vastaan. Samanlaista rohkeuttahan ilmeni Johannes Kastajalla, joka ei epäröinyt tuoda sanomaansa myös Herodekselle ja Herodiaalle. Varmasti tiedämmekin sen, että tuotuudenpuhujia ei tuolloin, eikä vieläkään yleensä taputeta päähän. Tämän vuoksi Johanneskin mestattiin.

Kristus itsekin osoitti sen, että väärintekoja ei tarvitse hyväksyä. Voimallisimmin tämä tuli esille, silloin kun Kristus ajoi kauppiaat ja rahanvaihtajat pois temppelistä. Tuossa yhteydessä viitattiin myös psalmiin 69, jossa sanotaan seuraavasti:

”Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut, ja minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua.” (Ps. 69:9 1992)

Jotta voisimme laajentaa käsitystämme kärsivällisyydestä, on meidän pohdittava myös vihan merkitystä. Ihmiselle on annettu erilaisia tunnetiloja, joista viha on yksi. Viha ei ole rakkauden vastakohta, vaikka siksi se monesti tulkitaankin. Vihan tarkoituksena on antaa ihmiselle voimaa taistella vääryyttä vastaan. Väärinkäytettynä vihasta tulee kuitenkin paha asia.

Vihastuminen on siis oikeutettu tunnetila, mutta sitä ei saa käyttää loukkaavassa mielessä toista ihmistä vastaan. Oikeastaan viha ei saisi koskaan muuttua sillä tavoin henkilökohtaiseksi asiaksi, jonka voimalla me ryhdymme rakentamaan muuria itsemme ja tuon toisen ihmisen välille. Vihaa voisi verrata tuleen, sillä monestihan sanomme ihmisen ”tulistuvan”. Tiedämme hyvin sen että tuli sammuu, ellei sitä ruokita säännöllisesti. Sama asia on ihmisen vihassa. Viha ei kasva eikä voimistu, ellemme tietoisesti ruoki ja ylläpidä sitä. Kristus on itse varoittanut vuorisaarnassaan siitä, ettemme vihastuksissa loukkaisi lähimmäistämme:

”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:21-22)

Tässä yhteydessä voidaan lyhyesti vielä käsitellä edellä olevan lainauksen nimityksiä hölmö ja hullu. Jälleen kerran me emme suomen kielessä pysty täydellisesti kääntämään näitä sanoja. Lisäksi meillä viljellään näitä nimityksiä täysin sattumanvaraisesti. Raamatun kehyksissä hölmöksi nimitettiin ihmistä, jota pidettiin vähäjärkisenä ja tyhmänä henkilönä. Nimittelijän asenne oli siis ylimielinen tuota hölmöksi pitämäänsä henkilöä kohtaan. ”Hullu” nimityksellä ei niinkään haluttu kritisoida toisen järjenjuoksua, vaan hullu on enemmän tietoisesti moraalittomuutta tekevä henkilö.

Vanhassa raamatunkäännöksessä psalmi 14 kuuluu seuraavasti:

”Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa”. Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa.” (Ps.14:1)

Jumalan tahdon vastaisuus ja Jumalan kieltäminen on siis hulluutta. Siinä ei ole kyse ihmisen älykkyysosamäärästä. Ymmärrämme siis sen, että hulluksi nimittämällä halutaan tahrata toisen ihmisen maine, koska tällöinhän hänen katsottiin täydessä järjessään toimivan väärin. Kysymys on siis paljon vakavammasta asiasta.

Todellinen kärsivällisyys on sitä, että ihminen pystyy ensinnäkin hillitsemään äkkipikaisuutensa ja johonkin henkilöön kohdistuvan vihansa, jottei siitä pääsisi kehittymään kaunaa, joka lopullisesti tulehduttaisi suhteemme toisiin ihmisiin. Kärsivällisellä ihmisellä on kyky vastaanottaa palautetta siitä kiivastumatta. Kärsivällinen ihminen kykenee rauhassa kuuntelemaan. Kärsivällinen ihminen pystyy hallitsemaan vääränlaiset tunnekuohut. Käytännössä tämä tarkoittaa juuri sitä, että me emme anna vihalle tilaa väärissä paikoissa ja tilanteissa. Monesti sanonta ”nukkua yön yli” on hyvä muistutus siitä, että liian voimakkaan tunnekuohun vallassa ei ole syytä keskustella, ellei kyse ole sitten sellaisesta epäoikeudenmukaisuudesta, joka vaatii pikaista toimimista. Vihan vallassa oleva ihminen ei toimi kuten järkevä ihminen toimisi. Kärsivällisyys on siis itsensä hallitsemista ja tunteiden osoittamista oikealla tavalla. On siis tilanteita joissa ihminen voi osoittaa kiivautensa, mutta samanaikaisesti meillä tulee olla harkitsevaisuutta siinä, että kiivautemme tulee esille oikein perustein, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, oikeita tahoja kohtaan ja oikealla tavalla.

Kärsivällisyyteen liittyy myös se, että kykenemme vastaanottamaan elämässä erilaiset vastoinkäymiset. Kärsimättömän ihmisen on vaikeaa elää Jumalan tahdon mukaista elämää, koska hän ei myöskään halua ottaa minkäänlaista ristiä kannettavakseen. Kukaan meistä ei tietenkään halua elämäänsä raskaita ja vaikeita asioita, mutta meidän on tunnustettava se tosiasia, että elämä ei voi olla täysin vaivoista vapaata. Kärsivällisyys antaa ihmiselle voimaa selvitä näistä vastoinkäymisistä aivan toisella tavalla.

Mitä sitten tarkoittaa se, että ”he perivät maan”. Raamatun pelastushistoria on osoittanut sen, että ”luvatulla maalla” on ollut suuri merkitys. Maan perimistä ei tässä tapauksessa tarvitse ensimmäisenä ymmärtää muiden kansojen hallitsemisena, vaan lupauksena hyvästä. Psalmissa 37 sanotaan seuraavasti:

”Mutta nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan.” (Ps. 37:11)

Kristitylle ihmisille lupaus maan perimisestä on ennen kaikkea lupaus iankaikkisesta Jumalan valtakunnasta. Kristus itse mainitsee tästä puhuessaan viimeisestä tuomiosta:

”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” (Matt. 25:34)

Isä Andrei Verikov

Katso myös