Toiminnot

Dometios Persialainen

Kohteesta Ortodoksi.net

Pyhittäjä Dometios asui Persiassa 300-luvulla. Nuoruudessaan hän kääntyi kristinuskoon ja sai nimekseen Uaros. Hän jätti Persian ja vetäytyi Nisbisin kaupungin rajalla Mesopotamiaan, missä hänet kastettiin eräässä luostarissa ja myöhemmin vihittiin vielä munkkeuteenkin.

Luostariin

Paeten joidenkin munkkien pahansuopaisuutta, pyhä Dometios muutti pyhien Sergioksen ja Bakhoksen luostariin Theodosiopoliksen kaupunkiin. Luostaria ohjasi arkkimandriitta nimeltään Urbelos, joka oli tiukka askeetti ja josta sanottiin, ettei hän ollut maistanut kuuteenkymmeneen vuoteen kypsennettyä ruokaa eikä asettunut maaten nukkumaan, vaan lepäsi seisten tukien itseään sauvaan.

Diakoniksi ja erakoksi vuorille

Tässä luostarissa pyhä Dometios vihittiin diakoniksi, mutta kun arkkimandriitta päätti tehdä hänestä presbyteerin (papin), hän piti itseään siihen tehtävään kelvottomana ja kätkeytyi autiolle vuorelle Syyriassa Cyrrhusin alueella.

Kertomukset tästä munkista alkoivat levitä ympäristöön paikallisten asukkaiden keskuuteen ja he alkoivat vierailla hänen luonaan pyytäen apua paranemiseen tai muihin vaivoihin. Monet pakanat tulivat uskoon ja kääntyivät kristityiksi Dometioksen toimesta.

Marttyyrikuolema

Sitten erään kerran keisari Julian Luopio (361-363) saapui paikkakunnalle, missä pyhä Dometios kilvoitteli opetuslapsineen. Keisari oli sotaretkellä persialaisia vastaan. Keisarin määräyksestä sotilaat löysivät pyhän Dometioksen rukoilemasta opetuslapsiensa kanssa luolasta ja keisarin määräyksellä sotilaat sulkivat luolan ja jättivät pyhät sisälle kuolemaan elävinä nälkään ja janoon.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjämarttyyri Dometios Persialaista aina vuosittain hönen omana muistopäivänään elokuun 7. päivänä.

HAP