Toiminnot

Epäterve uskonnollisuus – 7. osa

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 24. kesäkuuta 2009 kello 19.13 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Kukat kirkossa ovat kauniita.
(kuva © veli Martinus, Valamo)

Miten suhtautua uskonnollisiin epäkohtiin?

Meidän ei tarvitse hyväksyä epätervettä uskonnollisuutta. Olisi kuitenkin väärin tuomita automaattisesti koko yhteisö, jos vika on ollut yhdessä tai muutamassa sen jäsenessä. Koko yhteisön tuomitseminen ei ole uusi ilmiö, sillä historia on tämän valitettavasti monella tapaa osoittanut. Esimerkiksi kaikki juutalaiset ovat joutuneet kärsimään Kristuksen ristiinnaulitsemisesta moneen otteeseen, vaikka kysymys on lopulta ollut muutamista henkilöistä, jotka yllyttivät kansanjoukon huutamaan ”Ristiinnaulitse!”

Ihmiset toimivat kirkon piirissä ja tämän vuoksi on aina olemassa kirjaimellisesti tuo inhimillinen mahdollisuus siihen, että kirkonkin piirissä toimitaan väärin. On tietysti ymmärrettävää, että kirkon piirissä toimivilta odotetaan enemmän. Onhan Kristus viitannut tähän samaiseen asiaan sanomalla:

”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luuk. 12:48)

Epäkohtien korjaaminen

Paljon on niitä ateistisen näkemyksen omaavia ihmisiä, jotka haluavat nähdä ja löytää uskonnosta pelkästään kielteisiä piirteitä. Samalla tavoin on niitä uskovaisia, jotka ummistavat silmänsä kaikilta epäkohdilta. Kumpikin lähestymistapa on vääristynyt. Emme voi välttää kuitenkaan sitä tosiasiaa, etteikö uskonnon piirissä olevista epäkohdista tulisi pystyä keskustelemaan avoimesti. Asioitahan ei voida korjata, ellei niitä tuoda ensin esille. Terve yhteisö kykenee korjaamaan itse itseään. Muutokset eivät tapahdu kovinkaan usein nopeasti, vaan ne vaativat paljon aikaa.

Vääränlaista toimintaperiaatetta edustaa se, että epäkohdat aina peitetään. Ennemmin tai myöhemmin kaikki paljastuu:

”Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi. Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta.” (Luuk. 12:2-3)

Rehelliselle ja aidolle ihmiselle annetaan paljon anteeksi, mutta valehtelija joutuu lopulta kärsimään ankaramman rangaistuksen. Tämä koskee myös yhteisöjä. Epäterveeseen uskonnollisuuteen liittyvät asiat ovat poikkeuksetta valitettavia, mutta niiden peittely johtaa vain asioitten pahenemiseen entisestään. Vaikenemisella ja välinpitämättömyydellä asiat ikään kuin salaisesti hyväksytään.

Edellä mainitun perusteella jokaisesta julkisuuteen tulleesta epäkohdasta täytyy olla pahoillaan, mutta jossain mielessä samanaikaisesti tyytyväinen, niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa. Jokainen paljastunut epäkohta voidaan näet korjata ja se myös omalta osaltaan auttaa siinä, että samanlaisia epäkohtia ei vastaisuudessa niin helposti tapahdu. Virheiden myöntäminen puhdistaa koko yhteisöä, vaikka sen hintana voikin olla hetkellinen julkisuuskuvan kärsiminen. Myönteinen julkisuus on aina hyväksi, mutta se ei saa koskaan tapahtua ihmisarvon kustannuksella.

Isä Andrei Verikov


Tämä on 7. ja samalla viimeinen osa otsikossa mainittuun asiaan: 'Epäterve uskonnollisuus'.

Katso myös