Toiminnot

Hengellisen parantumisen aikaa (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 4. helmikuuta 2011 kello 15.58 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Maailmallinen vapaus - irvokas epäjumala

Isä Alexander Schmemann (k. 1983) kirjoitti vuosikymmeniä sitten, kuinka ortodoksisella kirkolla on vaarana korostaa liikaa työssään aineellisia, hallinnollisia ja lainomaisia asioita.

Hänen mielestään, seurakunnallinen elämä ei ole muuta kuin keskinäistä kehumista ja liehakointia. Kirkon menestystä mitataan jumalanpalveluksiin osallistuvien lukumäärällä, taloudellisella vauraudella ja uusilla seurakantatoiminnan muodoilla. Isä Alexander kysyi, onko tässä kaikessa enää sijaa katumukselle?

Kysymys on ajankohtaisen kipeä. Katumus on paljossa kadonnut Kirkon opetuksesta ja elämästä. Kirkon jäsenten käsitys synnistä on pahasti hämärtynyt. Heille on tullut tavaksi puhua vähätellen pahuudesta ja pahan todellisuudesta. Siksi pahuus verhoutuu heidän elämässään tosiasioiden vääristelemiseen, ulkokohtaiseen hurskauteen ja näennäiseen kirkollisuuteen.

Ortodoksisen Kirkon perinteinen opetus ja kasvatus kutsuvat ihmisiä päivittäiseen katumukseen, mielenmuutokseen, kaikkien arvojen uudelleen arvioimiseen Kristuksessa.

Pyhien autiomaaisien mukaan todellinen katumus on sitä, että ihminen ymmärtää, miten syvä kuilu erottaa hänet Jumalasta ja siitä, mitä Jumalalalla on annettavanaan hänelle.

Vapaus on langenneessa maailmassa irvokas epäjumala, ja ilman Kristusta vapaus on kuin avaamaton kahle. Kun ihminen kääntää selkänsä Jumalalle, hänestä tulee oma epäjumalansa.

Pyhä Andreas Kreetalainen (k. 740) ilmaisee tämän suuressa katumuskanonissaan:

Olen oma epäjumalani saastutettuani sieluni himoissa ... olen tahrannut kuvasi ja vääristellyt käskysi: koko kauneuteni on himmennyt ja lamppuni sammunut.

Jumala on pyhän vapauden lähde

Serbialainen ohjaajavanhus ja teologi Justin Popovits opettaa, että ihmisellä on vain yksi vapaus: pyhä vapaus. Pyhä vapaus merkitsee Kristuksen vapautta, jolla hän vapauttaa ihmiset synnistä, pahuudesta ja saatanasta. Kristus sitoo heidät yhteen ainoaan vapauden lähteeseen eli Jumalaan. Kaikki muut vapaudet ovat isä Justinin mielestä valheen täyttämiä.

Pyhä Gregorios Palamas(k. 1359) kutsuu suuren paaston päiviä vertaamattomaksi hengellisen murehtimisen ja taistelun ajaksi. Hänen mukaansa syntien hengellinen murehtiminen on Jumalan armon ja rakkauden hedelmää, mutta edellyttää myös ihmisen yhteistoimintaa Luojansa kanssa.

Hengellinen murehtiminen tarkoittaa, että ihminen murehtii kadottamaansa Jumalan läsnäoloa. Ihminen janoaa elämäänsä Hänen läsnäoloaan.

Pyhän Gregorios Palamaksen opetuksissa korostuu ortodoksinen teologia terapeuttisena tieteenä. Kirkko parantaa ihmisen synnin sairaudesta, sillä elävää uskoa ei ole ilman Kristuksessa tapahtuvaa parantumista. Ihmisen pelastuminen on parantumista, koko ihmisen käsittävää jumalallista terapiaa. Pyhä Gregorios korostaa synnin luonnetta sairautena. Hän opettaa ihmismielen terapiasta eli vapauttamisesta saatanan orjuudesta.

Ihmismielen parantumisen ensimmäinen ehto on oikea uskoa, sillä vääristynyt ja vääristävä usko estää ihmisen hengellisen parantumisen. Ihminen voi parantua synnistä ainoastaan, jos hän ensin tunnustaa sairautensa ja haluaa parantua siitä Jumalan avulla.

Aadamin ja Eevan synti oli vapaan valinnan mukaisessa luopumisessa jumalallisesta arvoasemasta, ja luodun eli saatanan palvelemisessa Luojan sijaan. Siitä seurasi ero Jumalasta ja sielun kuolema.

Pyhä Efraim Syyrialainen (k.373) kuvaa ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeistä tilaa sairauden tilaksi. Hänen mukaansa synnin sairaudelle on kaksi rinnakkaista syytä. Toinen on ihmisen ulkopuolelta tuleva saatanan vaikutus ja toinen on ihmisen sisällä vaikuttava vapaan tahdon väärin käyttäminen. Pyhä Efraim korostaa, että ihminen kykenee halutessaan hallitsemaan täydellisesti pahuutta. Paha toimii ainoastaan ihmisen tahdosta. Pahalla ei ole olemassaoloa ihmisessä, jos ihminen ei sitä halua.

Pyhien isien mukaan ihmisen hengellisen parantumisen lähde on Jumala. Hän lähetti Poikansa maailmaan parantamaan ihmiskunnan ja eheyttämään ihmisluonnon heikkoudet. Kristus parantaa Lääkärinä ihmisiä armeliaisuudellaan ja myötätunnollaan. Kaikki lääkärit parantavat sairaita lääkkeillä, mutta Kristuksen rakkaus kiiruhtaa jokaisen ihmisen luo ilman lääkeyrttejä ja lääkkeitä.

Isä Alexander Schmemannin mielestä aikamme ihmisen suuri harhaoppi koskee kuolemaa. Kristitytkin ovat vähitellen hylänneet kuoleman hengellisen sisällön ja merkityksen. Valtaosalle kristityistä kuolema tarkoittaa biologisen elämän päättymistä.

Ortodoksisen kirkon opetuksessa kuolema merkitsee ihmisen eroa Jumalasta, joka antaa ihmiselle elämän ja on Itse Elämä. Niille, jotka uskovat Kristukseen ja elävät Hänessä, kuolemaa ei enää ole.

Eläessään maailmassa Kristus oli kuollut tälle maailmalle, Hän oli kuollut sen itseriittoisuudelle, lihan himolle, silmänhalulle ja elämän ylpeydelle. Hän oli kuollut hengelliselle kuolemalle, joka hallitsi maailmaa.

Pyhien isien mukaan pahuudella ei ole olemassaoloa ihmisessä, ellei ihminen sitä halua. Rikkaus, valta ja kauneus katoavat ihmiselämästä, koska ne ovat unennäköä.

Pyhä Gregorios Nyssalainen (k. 394) opettaa:

Paasto on pidättäytymistä pahasta. Sen vuoksi sanon teille: paastotkaa pahan tekemisestä, olkaa kurinalaisia himojen suhteen, pidättäytykää epäoikeudenmukaisesta voitonpyynnöstä ja mammonan ahneudesta. Sillä mitä hyötyä on siitä, ettet koske ruokaan, mutta kuitenkin haavoitat lähimmäistäsi pahan tekemisellä? Minkälaista hurskautta on, että juot vettä ja samalla janoat verta, punomalla petoksia sydämessäsi. Juudas Iskariot paastosi yhdentoista muun opetuslapsen kanssa, mutta hän ei kyennyt hillitsemään itseään rahanrakastamiselta ja niin paastoaminen ei auttanut häntä yhtään.

Maailmaa rakastava ihminen ei rakasta Jumalaa ja lähimmäistä. Pyhien isien mukaan sellaisen kuvitteleminenkin on silkkaa teeskentelyä, tekopyhyyttä ja itsepetosta. Kirkon jäsenen taistelu pahaa ja syntiä vastaan liittyy erottamattomasti taisteluun Jumalan valtakunnan puolesta.

Bysanttilaisen paastohymnin profeetalliset sanat avaavat meille suuren paaston sisäisen kasvamisen maailman:

"Antakaamme nälkäisille syödä ja janoaville juoda, vaatettakaamme alastomia, ottakaamme huoneeseemme kodittomia, käykäämme lohduttamassa sairaita, jotta Kristus, joka tulee tuomitsemaan koko maata, sanoisi meille: Tulkaa, Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu!"

Isä Jarmo Hakkarainen