Toiminnot

Jeesuksen keskustelu lainoppineen kanssa (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 21. toukokuuta 2009 kello 16.28 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Sunnuntai 17.9.2006 / 15. helluntainjälkeinen sunnuntai (Matt. 22: 35-46)

Kysymys suurimmasta käskystä

35 Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: 36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" 37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Daavidin poika ja Daavidin herra

41 Fariseusten ollessa koolla Jeesus kysyi heiltä: 42 "Mitä te ajattelette Messiaasta? Kenen poika hän on?" He vastasivat: "Daavidin." 43 Silloin Jeesus kysyi: "Miksi Daavid sitten Hengen innoittamana kutsuu häntä herraksi? Hän sanoo:
44 -- Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle.
45 Jos kerran Daavid sanoo Messiasta herraksi, kuinka Messias silloin voi olla hänen poikansa?"
46 Kukaan ei pystynyt vastaamaan hänelle, eikä yksikään siitä päivästä lähtien enää rohjennut kysyä häneltä mitään.

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Päivän Evankeliumi kertoo meille Jeesuksen keskustelusta erään lainoppineen kanssa. Jeesus joutui moneen otteeseen väittelyyn fariseusten ja lainopettajien kanssa, jotka tiedustelivat häneltä erilaisia asioita.

Tässäkään tapauksessa kysymys ei ollut siitä, etteikö tämä lainoppinut olisi tiennyt lain suurinta käskyä. Hän halusi vain Evankeliumin sanojen mukaisesti "panna Jeesuksen koetukselle".

Fariseukset ja lainoppineet koettivat kysymyksillään saada Jeesuksen lausumaan jonkin väärän sanan; jolloin he olisivat voineet julkisesti moittia ja arvostella Häntä. Mutta tälläkään kertaa he eivät saaneet Kristusta kiinni mistään, sillä Hänen vastauksensa oli kaiken kattava:

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi" ja lisäksi: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat".

Miksi sitten fariseuksilla ja lainopettajilla oli niin suuri halu saattaa Kristus julkisesti häpeään?

Ensisijaisesti siksi, että Kristus itse oli moneen otteeseen julkisesti arvostellut ja moittinut heitä tekopyhyydestä ja lain vääristämisestä. Lainopettajat ja fariseukset noudattivat ulkoisesti hyvin yksityiskohtaisesti perimmäisiä säännöksiä ja lakipykäliä. Tämän vuoksi he pitivät itseään muita parempana.

Lain tarkka noudattaminen ei itsessään tehnyt fariseuksista ja lainopettajista huonompia, mutta itsekeskeinen ajattelu, rakkauden ja armahtavaisuuden puute oli heidän suurin syntinsä. Tästä Kristus heitä moitti ja tämän vuoksi myös he halusivat saattaa Kristuksen häpeään.

Myös meillä on suuri vaara ajautua ajattelemaan samalla tavoin kuin fariseukset ja lainopettajat tekivät. Ihmisen on vaikea kestää oman ylpeytensä tähden jonkun toisen antamaa arvostelua; oli se sitten kuinka oikeutettua tahansa. Yleensä ensimmäisenä tekee mieli antaa "toiselle samalla mitalla takaisin". Lausahdukset "katso itseäsi peiliin" tai "paraskin puhuja" ovat hyvin yleisesti käytettyjä.

Tässä suhteessa tärkeintä olisikin oppia hyväksymään meihin itseemme kohdistuva arvostelu. Sanotaanhan Sananlaskujen kirjassakin (Sananl. 15: 31-33) seuraavasti:

"Joka ottaa nuhteet opikseen, saa sijan viisaiden joukossa. Joka torjuu moitteet, pilaa elämänsä, joka nuhteita kuulee, hankkii ymmärrystä. Herran pelko on viisauden koulu, kunnian tie käy nöyryyden kautta".

Meidän tulisi siis tämän opetuksen mukaisesti nöyryydellä ja kärsivällisyydellä ottaa vastaan meihin kohdistuva arvostelu, ettemme olisi niin kuin fariseukset ja lainoppineet.

Nöyryyteen ja kärsivällisyyteen liittyy myös se, että pystymme pyytämään; ja toisaalta myös antamaan toisillemme anteeksi. Anteeksiantamus edellyttää aina nöyrtymistä, sillä sen vastakohta ylpeys on sen suurin este.

Suurin osa niistä asioista jotka loitontavat meitä pois Jumalasta ovat juuri sellaisia, jotka liittyvät suhteeseemme lähimmäisiin. Emme välttämättä tee lähimmäisellemme pahaa ruumiillisesti, mutta saatamme loukata heitä henkisesti. Emme välttämättä sano lähimmäisellemme mitään, mutta samaan aikaan puhumme hänestä pahaa, jonkun toisen ihmisen kanssa. Voi olla, ettemme edes puhu lähimmäisestämme mitään, mutta saatamme ajatella hänestä pahaa.

Nuo pahat ajatuksetkin ovat syntiä, vaikka emme niitä sellaiseksi mielläkään. Jos haluamme osoittaa rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, niin on lähdettävä siitä liikkeelle, ettemme ajattele heistä pahaa. Tämä ei varmaankaan tule olemaan helppoa, mutta juuri sen vuoksi me rukoilemme Jumalaa, että hän antaisi meidän kasvaa kaikissa hyveissä.

Nöyryydestä ja kärsivällisyydestä meitä muistuttaa myös pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous, jossa anomme "sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henkeä". Vaikka tämä rukous luetaankin vain Suuren Paaston aikana, niin se ei tarkoita sitä, etteikö meidän aina tulisi rukoilla Herralta näitä sielun hyveitä. Ainoastaan sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden avulla voimme osoittaa rakkautta lähimmäisiämme kohtaan ja samalla todellakin seurata Kristusta, jolle kuuluu kunnia ja ylistys, nyt aina ja iankaikkisesti. Amen

isä Andrei Verikov