Toiminnot

Ero sivun ”Johannes (pyhittäjä)” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

 
Rivi 40: Rivi 40:
 
[[Luokka:Henkilöt]]
 
[[Luokka:Henkilöt]]
 
[[Luokka:Valamo]]
 
[[Luokka:Valamo]]
 +
[[Luokka:Kesäkuu]]

Nykyinen versio 21. kesäkuuta 2019 kello 20.02

Helmikuun 26. päivänä vuonna 1873 syntyi Venäjällä Tverin kuvernementissä talonpoikaisperheeseen poika, joka tunnettiin silloin nimellä Ivan Aleksejevitš Aleksejev, myöhemmin hänet tunnettiin nimellä skeemaigumeni Johannes.

Skeemaigumeni Johannes
(Kuva © Valamon luostari)

Pojan ensimmäisenä opettajan toimi talossa turkkeja ompelemassa käynyt räätäli, joka sai kuin saikin omasta mielestään kovapäisen pojan oppimaan lukemaan jopa siinä määrin, että hän jossain vaiheessa hankki itselleen pieninä vihkosina ilmestyneitä pyhien elämänkertoja. Nuo kirjat ja mahdollisesti vierailut kuuluisassa Volokolamskin luostarissa (Ио́сифо-Волокола́мский Успе́нский монасты́рь) juurruttivat mahdollisesti ensimmäiset siemenet ajatuksesta, että poika menisi joskus itsekin luostariin.

Skeemaigumeni Johannes ja Konevitsan entinen igumeni Pietari
(Kuva © Valamon luostari)

Nuoruutensa 13-vuotiaasta alkaen kolmen vuoden ajan Ivan työskenteli tulevalle sielunhoitajalle ”sopivassa” paikassa – kuten hän itse on todennut – vanhemman veljensä omistamassa kapakassa Pietarissa, missä hän jatkoi kirjojen lukemista ja haaveili yhä luostariin menenmisestä.

Luostarikutsumus voittikin ja Ivan siirtyi Konevitsan luostarin kautta Laatokalla Valamon saarella olevaan Kristuksen kirkastumisen luostariin noviisiksi, munkkikokelaaksi. Noviisiaika katkesi armeijapalveluksen vuoksi ja sen hän suoritti tarkka-ampujana. Armeijan jälkeen hän asui vielä pari vuotta kotonaan, minkä jälkeen hän palasi Valamoon 1900-luvun alussa.

Veljestön jäsen hänestä tuli seitsemän vuotta myöhemmin ja munkkivihkimyksen hän sai vuonna 1910, jolloin hän sai munkkinimekseen Jankif, kreikkalaisen marttyyri Hyakinthoksen (muistopv. 3.7.) mukaan.

Luostarissa munkki Jankif palveli ensin Valamon luostarin podvorissa (vierasmajassa) Pietarissa ja sitten haluamassaan Johannes Kastajan skiitassa, joka tunnettiin ankarasta paastoamisesta ja syvällisenä rukouksen paikkana, missä hän voi keskittyä skiitan rauhassa hengellisen elämänsä kehittämiseen ja lukuharrastuksiinsa mm. yhden rakkaimmistaan kirjan – Dobrotoljubien (venäjänkielisen Filokalian) – parissa.

Skiitan rauhassa vaihtui Jankifin asuinmaa Venäjästä Suomeen ja kirkko kiisteli ajanlaskusta, mutta ne eivät suuresti skiitan elämää häirinneet. Mutta pian seurasi suuria myllerryksiä, jotka vaikuttivat suuresti munkki Jankifin elämään: hänet vihittiin pikaisesti ensin diakoniksi ja sitten heti pappismunkiksi ja vielä igumeniksikin (luostarin johtajaksi), koska hänet lähetettiin 1921 siihen tehtävään pohjoiseen Tarton rauhassa Suomelle siirtyneeseen Petsamon luostariin. Harjoitteluaikaa hän sai ”peräti” kaksi viikkoa ennen uuteen tehtävään siirtymistään.

Tehtävä Petsamossa oli haastava monesta syystä: munkit olivat huomattavasti oppimattomampia, kurittomampia ja hengellisyys oli osalta pahasti kadoksissa. Jankif saikin tehdä kovasti töitä asiantilan parantamiseksi ja se verotti häntä monella tapaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tuossa tehtävässä hän toimi kuitenkin kymmenen vuotta.

Vuonna 1931 hän omasta pyynnöstään sai palata Valamoon ja Johannes Kastajan skiittaan ja vihkiytyi suureen skeemaan ja sai uudeksi kirkolliseksi nimekseen isä skeemaigumeni Johannes. Tuolloin hän kohtasi Valamossa nuoren noviisin nimeltään Yrjö Gusev, josta myöhemmin 1955 tuli kaikkien rakastama Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa, kirkollisella nimellään Paavali. Tuo ystävyys kantoi koko molempien elämän ajan ja muodostui kummallekin – nuorelle noviisille ja erakkomunkille – merkitykselliseksi ja murtumattomaksi ystävyyssuhteeksi.

Skeemaigumeni Johannes ja hänen rippilapsensa
(Kuva © Valamon luostari)
Kirjan "Valamon vanhuksen kirjeitä" kansi

Kilvoittelijoiden vähetessä Valamosta luostarin Suomeen liittämisen jälkeen, skeemaigumeni Johanneskin muutti talvisin pääluostariin ja sillä rippi-isänä toimiessaan solmi lukuisia merkittäviä lopun elämää kestäneitä ystävyyssuhteita, joiden seurauksena myöhemmin mm. julkaistiin kirja ”Valamon vanhuksen kirjeitä”, joka perustuu mm. helsinkiläisen Jelena Akseljevna Armfeltin ja isä Johanneksen kirjeenvaihtoon.

Suomen viime sotien (1939-1945) seurauksena Valamon veljestö joutui evakkoon ja Valamon luostarin toiminta loppui Laatokalla ja siirtyi Heinäveden Papinniemeen, missä se edelleen – siis alkuperäisen Valamon luostarin perintöä jatkaen – toimii. Myöhemmin 1990-luvulla Laatokan Valamoon perustettiin uusi luostari, mutta samalla vanhalla nimellä. Varsinainen luostarin perinteen jatkaja toimii kuitenkin Heinävedellä.

Heinävedellä isä Johannes sopeutui hyvin elämään uusissa, mutta melko vaativissa ja ajoittain vaikeissakin oloissa. Igumeni Haritonin kuoltua veljestö valitsi isä Johanneksen uudeksi luostarin johtajaksi – tehtävään, jota hän ei halunnut – mutta selvisi piinasta sillä, ettei kirkkollishallitus hyväksynt suureen skeemaan vihkiytynyttä luostarin johtajaksi.

Viimeisen vanhan Valamon luostarin rippi-isän, skeemapappismunkki Jefremin kuoltua 1948, isä Johannes sai tuon vaativan tehtävän, mitä hän sitten hoiti kuolemaansa saakka. Tuon aikainen rippilapsi kirjailija Tito Colliander on kirjassaan ”Ateria” kuvannut oivallisesti, miten vaikeaa tuolloin oli olla sodan jälkeisessä Suomessa ortodoksinen munkki.

Skeemaigumeni, isä Johannes kuoli Heinävedellä Valamon luostarissa kesäkuun 5. päivä 1958 84-vuoden ikäisenä elettyään luostarielämää lähes 60 vuotta. Hänet on haudattu luostarin hautausmaalle.

Toukokuun 31. ja kesäkuun 1. päivä 2019 skeemaigumeni Johannes kanonisoitiin nimellä pyhittäjä Johannes Valamolainen. Kanonisaatiopäätös oli tehty syyskuussa 2018 Konstantinopolin petriarkaatin Pyhäsä synodissa ja kanonisaatiojuhla järjestettiin touko-kesäkuun vaihteessa Heinävellä Valamon luostarissa, minne hänet on haudattu luostarin hauatusmaalle.
5.7.2018 / 2.6.2019

Ortodoksi.net / HAP

(lähde: Valamon paterikon)

Pyhittäjä Johannes Valamolainen
(Kuva © Valamon luostari)
Pyhittäjä Johannes Valamolainen
(Kuva © Valamon luostari)