Jumalanpalvelus 300-luvulla

10. osa artikkelisarjaan Liturgista teologiaa, kirjoittanut isä Andrei Verikov.

Tekstejä vähän, kaavoja enemmän

Liturgiajumalanpalvelusten kaavojen selvittäminen ei ole kovinkaan helppoa. Eräs ongelma on siinä, että tekstejä on säilynyt alkuperäisessä muodossa lähes olematon määrä. Sen sijaan enemmän on kaavojen jäljennöksiä. Tämä ei olisi ongelma, jos kaikki tekstit olisi todellakin kopioitu sanasta sanaan seuraavan sukupolven käyttöä varten. Valitettavasti kysymys ei ollut puhtaasta kopioinnista, vaan pikemminkin päivittämisestä. Kirjoja eivät olleet koristeita, vaan ne oli tarkoitettu nimenomaan käyttöä varten, jolloin niiden tuli olla myös ajan tasalla. Tämän vuoksi tekstien kopioinnin yhteydessä niihin tehtiin myös ajan tuomat tarpeelliset korjaukset ja lisäykset.

Erilaisia rukouksia

Olemme jo aiemmin käyneet läpi joitakin yksityiskohtia, jotka liittyvät varhaiseen jumalanpalvelukseen. Olisi äärimmäisen mukavaa ja helppoa sanoa, että liturgia olisi ollut jo 300-luvulla rukouksiltaan yhtenäinen esimerkiksi kaikkialla kristikunnassa. Tämä olisi kuitenkin hyvin virheellinen toteamus, sillä pelkästään syyrialais-antiokialaisia eukaristiarukouksia on todistettavasti 74 erilaista . Lisäksi tuohon aikaan oli vielä tavanomaista sekin, että jumalanpalveluksen toimittaja luki rukouksia ilman kirjallista kaavaa, jolloin rukouksia todellakin oli lähes yhtä paljon kuin sen toimittajia. Liturgia alkoi tietenkin hiljalleen yhdenmukaistua esimerkiksi pyhiinvaellusten tuomien vaikutteiden ja uuden kristillisen keisarikunnan myötä. Jumalanpalveluksissa on myös aina heijastunut ajan henki ja esimerkiksi taistelu harhaoppeja vastaan.

Tärkeä liturgiakuvaus

Eräs meidän kannaltamme tärkeimmistä 300-luvun liturgiankuvauksista löytyy Apostolisesta konstituutiosta. Tämä on kokoelma, joka on koottu ja kirjoitettu Syyriassa, todennäköisesti Antiokiassa vuosina 375-380 . Sen avulla voimme saada hyvän käsityksen siitä, että millainen liturgia oli tuohon aikaan juuri tuolla alueella. Antiokia oli 300-luvulla merkittävä kristillinen keskus ja itse asiassa monet myöhemmin Konstantinopolissakin vaikuttaneet esipaimenet olivat juuri sieltä lähtöisin. Heistä tunnetuimpana varmasti oli Johannes Krysostomos. Toinen seikka, joka varmasti vaikutti antiokialaisen perinteen leviämiseen, oli se, että pyhiinvaeltajia kävi suurin joukoin Jerusalemissa ja muualla Pyhällä maalla, jossa juuri tämänkaltaista liturgiaa silloin toimitettiin. Tutkimme seuraavaksi hieman tarkemmin tuota liturgian kaavaa.

Liturgian alkuosa

Seurakunta kokoontui pyhäkköön, jonka alttari oli rakennettu itään päin. Miehet ja naiset asettuivat erikseen kummallekin puolelle kirkkoa. Vanhuksille oli varattu tuolit, mutta nuoremmatkin saattoivat istuutua jos paikkoja riitti. Vanhempien tehtävänä oli pitää huolta lapsistaan palveluksen aikana. Diakonit katsoivat, että ihmiset menivät omille paikoilleen ja käyttäytyivät asiallisesti. Varsinainen liturgia alkoi siitä, kun piispa istuutui paikalleen ja tämän jälkeen aloitettiin pyhien kirjoitusten lukeminen. Tekstien lukeminen noudatti pääasiassa sitä järjestystä, josta aiemmin on mainittu luvussa ”Sanan liturgian taustoja”. Evankeliumin lukemisen jälkeen seurasi opetuspuhe tai opetuspuheita, joista viimeisen piti piispa omalta istuimeltaan. Tämän jälkeen luettiin rukouksia niiden puolesta, jotka eivät vielä olleet kirkon jäseniä. Näistä mainittakoon esimerkiksi katekumeenit, jotka valmistautuivat kasteeseen ja energumeenit, eli pahojen henkien vaivaamat sekä katuvat, jotka jonkun suuremman synnin tähden oli erotettu ehtoollisyhteydestä. Rukousten jälkeen nämä edellä mainitut ryhmät lähetettiin pois kirkosta.

Poislähettämisen jälkeen uskovaiset jatkoivat rukousta, joka oli nyt sisällöltään kokonaisvaltaisempi. Joka rukouslauselman jälkeen kansa vastasi ”Herra armahda”. Rukoussarja päättyi piispan rukoukseen kansan puolesta. Käytännössä kysymys oli pitkälti meidän tuntemastamme Suuresta ekteniasta (Rauhan ekteniasta), joka nykyään luetaan heti liturgian alussa. Eräs huomionarvoinen asia on se, että ohjeiden mukaan erityisesti lasten tehtävänä oli tässä kohden laulaa ”Herra armahda”. Vaikuttaa muutoinkin siltä, että tuohon aikaan lapset oli aivan erityisellä tavalla huomioitu jumalanpalveluksissa. Heidän paikkansa oli lähellä alttaria ja kirkkokansasta lapset olivat ensimmäisinä vastaanottamassa Ehtoollista.

Isä Andrei Verikov

Liturgista teologiaa

1. Liturgista teologiaa (johdanto)

2. Muuttumaton liturgia?

3. Ensimmäinen vuosisata - apostolien aika

4. Apostoli Paavali ja varhaisseurakunta

5. Liturgia Justinoksen aikaan

6. Kultti ja pyhyyden varjelu

7. Rauhan suudelma

8. Sanan liturgian taustoja

9. Vainot - vapautuminen - basilikat

10. Jumalanpalvelus 300-luvulla