Toiminnot

Jumalanpalveluselämän muotoutuminen

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 16. maaliskuuta 2010 kello 20.15 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (Jumalanpalvelus kehittyy Bysantissa)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta


Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja


Varhaiskristillisenä aikana jumalanpalvelukset perustuivat juutalaisiin perinteisiin (esim. agape). Niiden muodot olivat pikemminkin improvisoituja ja vaihtelivat suuresti alueittain. Pääosassa oli sanan lisäksi ruokailu. Vainoaikoina palvelukset pidettiin yksityisissä kodeissa.

Vuoteen 200 mennessä oli kehittynyt rikas liturgia. Liturgia oli kaksiosainen eli siinä oli opetettavien ja uskovaisten liturgia. Vuoteen 250 mennessä oli kehittynyt papiston hierarkia. Papisto oli alttarissa erillään maallikoista ja he saarnasivat solealta. Jumalanpalveluselämä koki suuren muutoksen konstantinolaisessa käänteessä, kun kirkko julistettiin lailliseksi. Tällöin jumalanpalveluselämän kehitys alkoi toden teolla.

Jumalanpalvelus kehittyy Bysantissa

Bysanttilaisena aikana jumalanpalvelusten muodot vaihtelivat alueittain, mutta niiden rakenne oli kaikkialla suunnilleen samanlainen. Oli muodostunut erilaisia riituksia eli jumalanpalvelusperinteitä, joista ensimmäisiä olivat Jerusalemin, Aleksandrian ja Antiokian riitukset. Näiden pohjalta kehittyi Konstantinopolin riitus. Kirkkoon vakiintui bysanttilaisena aikana kaksi liturgiaa, Johannes Krysostomoksen liturgia ja Basileios Suuren liturgia. Näiden lisäksi Jerusalemissa käytettiin Jaakobin liturgiaa. Liturgioiden lisäksi pidettiin ehtoo-, aamu- ja hetkipalveluksia sekä kokoöisiä palveluksia.

Ehtoollislahjat siirretään suuressa saatossa uhripöydältä alttaripöydälle.
(kuva © Hannu Pyykkönen)
KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo jumalanpalvelusasussa
(kuva © Pyykkönen)

Keisarilla oli näkyvä rooli myös jumalanpalveluksissa. Keisari ei kuulunut papistoon, mutta osallistui palvelukseen aktiivisesti. Hän muun muassa suitsutti ehtoollislahjat. Kuninkaan ovet eli Pyhä portti ovat ikonostaasin keskellä olevat pariovet, sijaiten ortodoksisessa kirkossa aina suoraan alttaripöydän kohdalla. Nimitys Kuninkaan ovet juontuu siitä, että niiden kautta tuodaan kansalle Pyhien pyhä Kunnian Kuningas eli Kristuksen Ruumis ja Veri pyhitettyjen ehtoollislahjojen muodossa. Aikoinaan myös hallitsijalla niin Bysantissa kuin Venäjällä oli myös oikeus käyttää Kuninkaan ovea käydessään alttarissa. Nykyään tuosta käytännöstä on luovuttu.

Keisaria ympäröi seremoniallisuus, mikä näyttäytyi erityisesti Konstantinopolin pääkirkossa Hagia Sofiassa. Siellä ei toimitettu juurikaan seurakunnallisia palveluksia, vaan se oli varattu pääasiassa keisarillisten palvelusten toimittamiseen. Keisarin seremoniallisuudesta on siirtynyt perintöä myös tähän päivään. Esimerkiksi nykyinen piispan päähine mitra oli alun perin keisarin käyttämä päähine.

Jumalanpalveluskalenterin muotoutuminen

Kirkollinen jumalanpalveluskalenteri muotoutui pääjuhlien, kuten joulun ja pääsiäisen, osalta 300-luvulla. Juhlakalenterin perusrakenteen muodostivat juhlat ja paastot. Marttyyrikaudella muodostuneiden muistopäivien lisäksi alettiin muistella muita pyhiä. Pentekostarion-kirjaan koottiin juhlakauden jumalanpalvelustekstit ja mineaan päivittäin vaihtuvat tekstit. Suomenkieliset mineatekstit saatiin laajempaan käyttöön vasta vuonna 2007, kun ne julkaistiin Ortodoksi.net- sivustolla, mutta kirjoitushetkellä ne eivät olleet piispainkokouksen viralliseen käyttöön hyväksymiä.

Petja Pyykkönen

Katso myös