Toiminnot

Kiitosakatistos

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 4. lokakuuta 2017 kello 18.50 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Katso myös)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Kiitosakatistoksesta

Kiitosakatistos on jo ennen tätä painosta tullut tunnetuksi ja levinnyt moniin suomalaisiin seurakuntiin ”Luomakunnan akatistoksen” nimellä. Nimitys on hiukan harhaanjohtava, sillä akatistos on sisällöltään kristityn kiitosta Luojalle kaikesta elämään kuuluvasta. Se on ylistystä Jumalalle Hänen luomistyöstään ja koko elämästä iloineen ja suruineen.

Sisältönsä puolesta Kiitosakatistos sopii hyvin kesän ristisaattojen ja kirkkojuhlien ohjelmaan, henkilökohtaiseen hiljentymiseen ja ekumeeniseen käyttöön.

Kiitosakatistoksen venäjänkielisen alkutekstin on kirjoittanut metropoliitta Trifon Turkestanov (1861−1934) vuonna 1929. Se levisi Neuvostoliitossa uskovien keskuudessa itse tehtyinä kopioina kädestä käteen. 1970-luvulla se painettiin lännessä. 1990-luvulla ilmestyi englanninkielinen käännös, jonka myötä kiitosakatistos tuli tunnetuksi kautta maailman.

Alkuperäisessä venäjänkielisessä tekstissä iikossien säkeiden määrä vaihtelee seitsemästä yhdeksään. Suomentaja on täydentänyt iikosseja kirjoittamalla muutamia lisäsäkeitä, niin että akatistos voidaan laulaa tutulla akatistos-sävelmällä.

Loppuun on kirjoitettu rukous, jota alkuperäisessä tekstissä ei ole.

Nunna Ksenia


Tämä akatistos on hyväksytty Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksessa 26.3.2010.

Käännös venäjästä: nunna Ksenia

Akatistos julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla käännöksen tekijän luvalla.


Kiitosakatistos "Kunnia Jumalalle kaikesta"

1. Kontakki

(8. sävelmä)

Aikakausien Kuningas, | Sinä ohjaat kädelläsi elämämme suuntaa pelastavaisen kaitselmuksesi mukaan. | Me kiitämme Sinua kaikista näkyvistä ja meiltä salatuista hyvistä teoistasi, | maallisesta elämästämme ja taivaallisesta ilosta tulevassa valtakunnassasi. | Anna aina laupeutesi lahjoja meille, jotka laulamme: |

Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

1. Iikossi

Synnyin maailmaan heikkona avuttomana lapsena, mutta Sinun enkelisi levitti säteilevät siipensä suojelemaan kehtoani. Sinun rakkautesi on valaissut kaikkia teitäni ja johdattanut minua ihmeellisesti iankaikkisuuden valoa kohti. Ensimmäisistä hetkistäni tähän päivään asti olet vuodattanut minulle kaitselmuksesi runsaita lahjoja. Kiitän Sinua ja laulan kaikkien niiden kanssa, jotka Sinut tuntevat:

  • Kunnia Sinulle, kun kutsuit minut elämään;
  • Kunnia Sinulle, kun näytit minulle maailmankaikkeuden kauneuden;
  • Kunnia Sinulle, kun avasit viisauden kirjaksi eteeni taivaan ja maan;
  • Kunnia Sinulle ikuisuuden läsnäolosta ajallisen maailman keskellä;
  • Kunnia Sinulle kätketyistä ja näkyvistä lahjoistasi;
  • Kunnia Sinulle elämäni jokaisesta askeleesta;
  • Kunnia Sinulle kaikista surun huokauksistani;
  • Kunnia Sinulle jokaisesta ilon hetkestä;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

2. Kontakki

Herra, kuinka hyvä on olla Sinun vieraanasi: tuuli on täynnä tuoksuja, vuoret kurottavat taivaisiin, vedet ovat kuin reunaton peili, josta kultaiset valonsäteet ja kevyet pilvet kuvastuvat. Koko luonto kuiskii salaisesti ja on täynnä hellyyttä; linnut ja eläimetkin kantavat rakkautesi sinettiä. Siunattu on äiti-maa ja sen ohikiitävä kauneus, joka herättää kaipauksen ikuiseen isänmaahan. Siellä turmeltumattomassa kauneudessa kaikuu veisu:

  • Halleluja!

2. Iikossi

Sinä toit minut tähän elämään kuin ihastuttavaan paratiisiin. Olemme nähneet sinisen taivaan, joka soi lintujen laulusta, olemme kuunnelleet metsän rauhoittavaa huminaa ja vesien suloista solinaa, olemme maistaneet makeita, tuoksuvia hedelmiä ja täyteläistä hunajaa. Kuinka hyvä on olla luonasi maan päällä, ilo olla vieraanasi.

  • Kunnia Sinulle elämän juhlasta;
  • Kunnia Sinulle kielojen ja ruusujen tuoksusta;
  • Kunnia Sinulle jokaisen hedelmän ja marjan mausta;
  • Kunnia Sinulle lempeästä tuulenvireestä;
  • Kunnia Sinulle nousevan auringon säteistä;
  • Kunnia Sinulle aamukasteen kimalluksesta;
  • Kunnia Sinulle onnelliseen heräämiseen kuuluvasta hymystä;
  • Kunnia Sinulle tästä elämästä, joka on enteenä tulevasta;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

3. Kontakki

Pyhä Henki antaa tuoksun jokaiselle kukalle. Vienot tuoksut, herkät värit kuvastavat nekin suuren Luojan kauneutta. Kunnia ja ylistys elämänantajalle Jumalalle, joka verhoaa kedot kukkamatoksi, kasvattaa pellolle kultaiset tähkät ja siniset ruiskukat sekä istuttaa sieluumme luomistyön mietiskelyn ilon. Iloitkaa ja laulakaa Hänelle:

  • Halleluja!

3. Iikossi

Kuinka ihana on kevään riemujuhla, kun koko luomakunta herää uuteen elämään ja laulaa Sinulle tuhansin tavoin: Sinä olet elämän lähde, Sinä olet kuoleman voittaja! Kuun hohteessa ja satakielen laulun helkkyessä laaksot ja metsät seisovat valkoisessa morsiuspuvussaan. Koko maa on morsiamesi ja odottaa turmeltumatonta Sulhastaan. Jos Sinä näin puet kedon ruohon, niin millaiseksi muutatkaan meidät tulevassa ylösnousemuksen ajassa. Kuinka kirkas tulee ruumiistamme, kuinka loistava sielustamme!

  • Kunnia Sinulle, kun nostat maan povesta värien, makujen ja tuoksujen runsauden;
  • Kunnia Sinulle luonnon lämmöstä ja hellyydestä;
  • Kunnia Sinulle, kun ympäröit meidät tuhansilla luoduillasi;
  • Kunnia Sinulle koko maailmaa hallitsevan viisautesi syvyydestä;
  • Kunnia Sinulle, kun saan suudella hartaasti näkymättömien askeltesi jälkiä;
  • Kunnia Sinulle, kun panit sisimpääni kaipuun korkeuksiin;
  • Kunnia Sinulle, kun sytytit toivoksemme ikuisen elämän valon;
  • Kunnia Sinulle kuolemattoman ja täydellisen kauneuden toivosta;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

4. Kontakki

Miten suloisen onnen Sinä annatkaan Sinua ajatteleville. Miten elävöittävä on Sinun pyhä sanasi. Kanssasi puhuminen on öljyä hoitavampaa ja hunajaa makeampaa. Kun rukoilemme Sinua, mielemme tulee virkeäksi ja saa siivet. Rukous täyttää sydämen vavistuksella. Luonto ja koko elämä näyttäytyy suurenmoisena ja saa tarkoituksen. Missä Sinua ei ole, siellä on tyhjyys. Missä Sinä olet, siellä on sielun täyteys, siellä soi elävänä virtana laulu:

  • Halleluja!

4. Iikossi

Kun aurinko laskee, kun ikuisen unen rauha ja hiipuvan päivän hiljaisuus saavat vallan, näen iltaruskon loistavissa saleissa ja pilvien muodoissa häämajasi kuvajaisen. Tuli ja purppura, kulta ja sini julistavat profeetallisesti taivaallisten asuinsijojesi sanoin kuvaamatonta kauneutta ja kutsuvat juhlallisesti: Menkäämme Isän luo!

  • Kunnia Sinulle illan hiljaisesta hetkestä;
  • Kunnia Sinulle, kun peität maailman syvällä rauhalla;
  • Kunnia Sinulle laskevan auringon viimeisestä säteestä;
  • Kunnia Sinulle rauhallisen unen suomasta levosta;
  • Kunnia Sinulle hyvyydestäsi yön pimeydessä;
  • Kunnia Sinulle, Sinä olet läsnä, kun koko maailma on kaukana;
  • Kunnia Sinulle heltyneen sielun hartaista rukouksista;
  • Kunnia Sinulle lupauksestasi, että saamme herätä ikuisen illattoman päivän iloon;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

5. Kontakki

Elämän myrskyt eivät pelota sitä, jonka sydämessä loistaa Sinun liekkisi valo. Ympärillä on pimeyttä ja tuiskua, pelkoa ja ulvova tuuli. Mutta sielussa vallitsee hiljaisuus ja valo. Siellä on Kristus, ja sydän laulaa:

  • Halleluja!

5. Iikossi

Näen taivaan tähtien loistavan. Miten rikas Sinä oletkaan! Kuinka paljon Sinulla onkaan valoa! Ikuisuus katsoo minua kaukaisten taivaankappaleiden säteissä. Olen pieni ja mitätön, mutta kanssani on Jumala. Hän varjelee minua rakastavasti kädellään kaikilla teilläni.

  • Kunnia Sinulle jatkuvasta huolenpidostasi;
  • Kunnia Sinulle ihmisistä, joita kaitselmuksessasi annoit minun kohdata;
  • Kunnia Sinulle omaisten rakkaudesta;
  • Kunnia Sinulle ystävien uskollisuudesta;
  • Kunnia Sinulle meitä palvelevien eläinten sävyisyydestä;
  • Kunnia Sinulle elämäni valoisista hetkistä;
  • Kunnia Sinulle sydämen kirkkaasta onnen tunteesta;
  • Kunnia Sinulle elämisen, liikkumisen ja näkemisen ilosta;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

6. Kontakki

Kuinka suuri ja kuinka lähellä meitä Sinä oletkaan mahtavassa ukkosmyrskyssä. Näemme salamoiden sokaisevissa välähdyksissä oikean kätesi voiman. Kuinka ihmeellinen onkaan suuruutesi. Herran ääni käy vetten päällä. Ylistyksesi kaikuu tulivuorten jylinässä. Sinä ravistat maankamaraa kuin vaatetta. Sinä nostatat meren aallot hipomaan taivaita. Kunnia Sinulle, kun teet nöyräksi ihmisen ylpeyden ja saat hänet puhkeamaan itkuun katumuksesta:

  • Halleluja!

6. Iikossi

Kuinka vähäpätöiseltä tuntuukaan lamppujen valo silloin, kun salaman välähdys valaisee hetkeksi juhlasalin. Niin Sinäkin valaisit äkisti sieluni ja sait elämän suuretkin ilot tuntumaan pimeiltä, värittömiltä ja epätodellisilta. Sieluni antautui kiiruhtamaan jälkeesi.

  • Kunnia Sinulle, Sinä ihmiskunnan korkeimpien unelmien huipentuma;
  • Kunnia Sinulle jumalyhteyden kyltymättömästä janosta;
  • Kunnia Sinulle, kun et anna meidän tyytyä vain maalliseen;
  • Kunnia Sinulle, kun puet meidät kirkkautesi säteillä;
  • Kunnia Sinulle, kun kukistat pimeyden henget tuomiten pahuuden tuhoutumaan;
  • Kunnia Sinulle antamistasi ilmoituksista;
  • Kunnia Sinulle läsnäolosi onnesta;
  • Kunnia Sinulle, kun saamme elää kanssasi;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

7. Kontakki

Äänten ihmeellisessä harmoniassa kaikuu Sinun kutsusi. Saamme esimakua tulevasta paratiisista laulun sävelissä, musiikin soinnissa ja taiteellisen luomisen loistossa. Kaikki todellinen kauneus vie sielun vastustamattomasti Sinua kohti ja saa sen haltioituneena laulamaan:

  • Halleluja!

7. Iikossi

Pyhä Henki innoittaa taiteilijoiden, runoilijoiden ja tiedemiesten ajatukset. Tietoisuuden ylittävällä tavalla he käsittävät Sinun lakisi ja paljastavat meille luovan viisautesi syvyyden. Heidän työnsä kertoo tahtomattaankin Sinusta: kuinka suuri Sinä oletkaan luoduissasi, kuinka suuri olet ihmisessä!

  • Kunnia Sinulle, sillä maailmankaikkeuden lait todistavat meille voimastasi;
  • Kunnia Sinulle, koko luonto on täynnä Sinun lakejasi;
  • Kunnia Sinulle kaikesta, mitä hyvyydessäsi olet meille ilmoittanut;
  • Kunnia Sinulle siitä, mitä viisaudessasi olet meiltä salannut;
  • Kunnia Sinulle ihmismielen nerokkuudesta;
  • Kunnia Sinulle työn voimistavasta vaikutuksesta;
  • Kunnia Sinulle innoituksen tulisista kielistä;
  • Kunnia Sinulle luomistyön tuottamasta ilosta;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

8. Kontakki

Kuinka lähellä oletkaan sairauden päivinä. Sinä itse käyt sairaiden luona. Sinä kumarrut kärsivän ihmisen vuoteen ylle ja hänen sydämensä puhuu kanssasi. Sinun rauhasi valaisee sielun raskaiden murheiden aikana ja Sinä lähetät odottamatta avun. Sinä lohdutat. Sinä olet Rakkaus, joka koettelee ja pelastaa. Sinulle laulamme veisua:

  • Halleluja!

8. Iikossi

Kun lapsuudessani ensi kerran tietoisesti kutsuin Sinua, Sinä täytit pyyntöni ja pyhä rauha täytti sieluni. Silloin ymmärsin, että Sinä olet hyvä ja autuaita ovat ne, jotka turvaavat Sinuun. Aloin kutsua Sinua avuksi yhä uudelleen ja vieläkin huudan puoleesi:

  • Kunnia Sinulle, joka täytät toiveeni minun parhaakseni;
  • Kunnia Sinulle, joka valvot elämääni öin ja päivin;
  • Kunnia Sinulle, joka annat ajan parantaa murheet ja menetykset;
  • Kunnia Sinulle, sillä Sinun kanssasi ei mikään tilanne ole toivoton;
  • Kunnia Sinulle, joka annat kaikille ikuisen elämän;
  • Kunnia Sinulle, joka olet tehnyt kaiken hyvän kuolemattomaksi;
  • Kunnia Sinulle, joka olet luvannut meille edesmenneiden jälleennäkemisen;
  • Kunnia Sinulle, joka olet valmistanut meille ilon taivaassa;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

9. Kontakki

Miksi luonto salaisesti hymyilee juhlapäivinä? Miksi sydämen täyttää ihmeellinen keveys, jota ei voi verrata mihinkään maalliseen? Ilmapiiri alttarissa ja kirkossa muuttuu valontäyteiseksi. Se on armosi henkäystä, Taaborinvuoren valon heijastusta. Taivas ja maa laulavat silloin ylistystä:

  • Halleluja!

9. Iikossi

Kun Sinä innostit minut palvelemaan lähimmäisiäni ja kun samalla kirkastit sieluni nöyryydellä, yksi lukemattomista valonsäteistäsi osui sydämeeni ja sai sen hehkumaan kuin raudan ahjossa. Sain nähdä kätketyt kasvosi.

  • Kunnia Sinulle, joka annoit rakkauden tekojen muuttaa elämämme;
  • Kunnia Sinulle, joka teit jokaisen käskysi ihmeen ihanaksi;
  • Kunnia Sinulle, joka olet läsnä siellä, missä osoitetaan laupeutta;
  • Kunnia Sinulle, joka autat meitä kantamaan toistemme taakkoja;
  • Kunnia Sinulle, joka vaikeuksien ja murheiden kautta opetat meitä ymmärtämään kärsimyksiä;
  • Kunnia Sinulle, joka lupaat suuren palkan hyvistä teoista;
  • Kunnia Sinulle, joka otat vastaan sielumme jalot pyrkimykset;
  • Kunnia Sinulle, joka korotit rakkauden kaikkea maallista ja taivaallista korkeammalle;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

10. Kontakki

Tomuksi muserrettua ei voi pystyttää uudelleen, mutta Sinä puhdistat ihmisen tahraantuneen omantunnon ja palautat sielulle sen entisen kauneuden. Mikään ei ole Sinulle mahdotonta. Sinä olet Rakkaus. Sinä olet Luoja ja Rakentaja. Sinua me ylistämme laulaen:

  • Halleluja!

10. Iikossi

Jumalani, joka tunnet ylpeän paholaisen lankeemuksen, pelasta minut armosi voimalla. Älä anna minun loitota Sinusta, älä anna minun epäillä Sinua. Herkistä kuuloni, jotta elämäni kaikkina hetkinä kuulisin salaisen äänesi ja kutsuisin Sinua, kaikkialla Läsnäolevaa:

  • Kunnia Sinulle onnellisista yhteensattumista;
  • Kunnia Sinulle hyödyllisistä ennakkoaavistuksista;
  • Kunnia Sinulle salaisen äänesi antamasta opetuksesta;
  • Kunnia Sinulle unessa ja valveilla saamistamme ilmoituksista;
  • Kunnia Sinulle, kun teet tyhjiksi hyödyttömät aikeemme;
  • Kunnia Sinulle, kun kärsimysten kautta vapautat meidät himojen poltteesta;
  • Kunnia Sinulle, kun pelastavaisesti teet nöyräksi ylpeän sydämemme;
  • Kunnia Sinulle, elämämme suurelle Ohjaajalle;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

11. Kontakki

Jäänkylmien ajanjaksojen jälkeen tunnen jumalallisen henkäyksesi lämmön. Koen vereni jälleen virtaavan. Sinä olet lähellä, aika rientää. Näen ristisi, se on siinä minun tähteni. Henkeni on kuin tomuhiukkanen ristisi edessä: tämä on rakkauden ja pelastuksen riemuvoitto. Täällä ei koskaan lakkaa ylistys:

  • Halleluja!

11. Iikossi

Autuas on se, joka saa maistaa ateriaa taivaan valtakunnassa. Olet kuitenkin jo maan päällä tehnyt minut tästä autuudesta osalliseksi. Kuinka monta kertaa olet jumalallisella kädelläsi tarjonnut minulle Ruumiisi ja Veresi. Minä, suuri syntinen, olen vastaanottanut pyhät Lahjasi ja olen saanut tuntea sanoin kuvaamattoman, yliluonnollisen rakkautesi.

  • Kunnia Sinulle ihmisymmärryksen ylittävästä virvoittavasta armovoimasta;
  • Kunnia Sinulle, kun perustit Kirkkosi rauhaisaksi satamaksi kärsivään maailmaan;
  • Kunnia Sinulle, kun uudestisynnytät meidät kastevedellä;
  • Kunnia Sinulle, kun painat meihin Pyhän Hengen sinetin;
  • Kunnia Sinulle, kun palautat katuville liljan tahrattoman puhtauden;
  • Kunnia Sinulle, Sinä anteeksiannon ehtymätön syvyys;
  • Kunnia Sinulle elämän maljasta ja ikuisen ilon leivästä;
  • Kunnia Sinulle, joka saatat meidät taivaaseen;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

12. Kontakki

Olen monta kertaa nähnyt kunniasi heijastuksen vainajien kasvoilla. Millaista ylimaallista kauneutta ja iloa ne joskus loistavatkaan. Kuinka aineettomat ja hengellistyneet heidän piirteensä voivat olla. Se on saavutetun onnen ja levon juhlaa. Vaieten he kutsuvat meitä kaikkia astumaan luoksesi. Valaise kuolemani hetkellä minunkin sieluni, joka huutaa:

  • Halleluja!

12. Iikossi

Mitä on minun ylistykseni Sinun edessäsi? En ole kuullut kerubien laulua. Se on suotu yleville sieluille. Mutta tiedän, miten luonto ylistää Sinua. Olen talvella kuutamon hiljaisuudessa katsellut, miten koko maa valkoiseen viittaan kietoutuneena rukoilee Sinua lumitimanttien loisteessa. Olen nähnyt nousevan auringon iloitsevan Sinusta ja kuullut lintukuorojen kaiuttavan kunniaasi. Olen kuullut metsän salaisesti humisevan Sinusta, tuulten laulavan ja vesien solisevan. Olen nähnyt, miten taivaankappaleet säännöllisellä kierrollaan julistavat Sinusta äärettömässä avaruudessa. Mitä on minun ylistykseni! Luonto on kuuliainen Sinulle, minä taas en. Mutta niin kauan kuin elän, näen rakkautesi ja haluan kiittää, rukoilla ja ylistää:

  • Kunnia Sinulle, joka näytit meille valkeuden;
  • Kunnia Sinulle, joka rakastat meitä syvällä jumalallisella rakkaudella;
  • Kunnia Sinulle, joka ympäröit meidät valolla sekä enkelten ja pyhien joukolla;
  • Kunnia Sinulle, joka opetit meitä kutsumaan Sinua nimeltä;
  • Kunnia Sinulle, Kaikkein pyhin Isä, joka lupasit meille Valtakuntasi;
  • Kunnia Sinulle, Lunastaja Poika, joka avasit meille tien pelastukseen;
  • Kunnia Sinulle, Pyhä Henki, tulevan ajan eläväksi tekevä aurinko;
  • Kunnia Sinulle kaikesta, Jumalallinen kaikkihyvä Kolminaisuus;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

13. Kontakki

Oi, Kaikkein pyhin Kolminaisuus, Elämänantaja, ota vastaan kiitoksemme kaikista laupeuden teoistasi ja tee meidät kelvollisiksi saamaan hyvyyksiäsi, että käytettyämme antamasi lahjat hyvin, saisimme astua Herramme ikuiseen iloon laulaen voittoveisua:

  • Halleluja, halleluja, halleluja!

Tämä kontakki luetaan kolmesti. Sen jälkeen toistetaan 1. iikossi ja 1. kontakki.

1. Iikossi

Synnyin maailmaan heikkona avuttomana lapsena, mutta Sinun enkelisi levitti säteilevät siipensä suojelemaan kehtoani. Sinun rakkautesi on valaissut kaikkia teitäni ja johdattanut minua ihmeellisesti iankaikkisuuden valoa kohti. Ensimmäisistä hetkistäni tähän päivään asti olet vuodattanut minulle kaitselmuksesi runsaita lahjoja. Kiitän Sinua ja laulan kaikkien niiden kanssa, jotka Sinut tuntevat:

  • Kunnia Sinulle, kun kutsuit minut elämään;
  • Kunnia Sinulle, kun näytit minulle maailmankaikkeuden kauneuden;
  • Kunnia Sinulle, kun avasit viisauden kirjaksi eteeni taivaan ja maan;
  • Kunnia Sinulle ikuisuuden läsnäolosta ajallisen maailman keskellä;
  • Kunnia Sinulle kätketyistä ja näkyvistä lahjoistasi;
  • Kunnia Sinulle elämäni jokaisesta askeleesta;
  • Kunnia Sinulle kaikista surun huokauksistani;
  • Kunnia Sinulle jokaisesta ilon hetkestä;
  • Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

1. Kontakki

Aikakausien Kuningas, | Sinä ohjaat kädelläsi elämämme suuntaa pelastavaisen kaitselmuksesi mukaan. | Me kiitämme Sinua kaikista näkyvistä ja meiltä salatuista hyvistä teoistasi, | maallisesta elämästämme ja taivaallisesta ilosta tulevassa valtakunnassasi. | Anna aina laupeutesi lahjoja meille, jotka laulamme: |

Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

Rukous

Pyhä iankaikkinen Jumala, kaiken Luoja ja Ylläpitäjä,
kiitämme Sinua elämästä tässä ihmeellisessä luomakunnassasi,
johon olet kutsunut meidät lyhyeksi ohikiitäväksi hetkeksi.
Suo meidän elää ja kulkea tässä maailmassa toteuttaen Sinun pyhää tahtoasi
ja katuen jokaista askelta, joka loitontaa meitä Sinun kirkkaudestasi.
Kiitämme Sinua siitä ilosta, että saamme tuntea Sinut.
Kiitämme rauhasta, jonka vain Sinä voit tuoda sydämeemme.
Anna meidän julistaa sanoillamme,teoillamme
ja koko elämällämme Sinun hyvyyttäsi ja rakkauttasi.
Suo, että koko maailma tulisi tuntemaan Sinut,
Pyhän Kolminaisuuden, elämän Lähteen,
jolle kuuluu ylistys iankaikkisesti.
Aamen.

Katso myös