Toiminnot

Kirkko on hengellinen Betesda (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 26. huhtikuuta 2012 kello 06.24 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (siirsi sivun ”Kirkko on hengellinen Betseda (opetuspuhe)” uudelle nimelle ”Kirkko on hengellinen Betesda (opetuspuhe)”: Betesda oli kirjoitettu väärin Betseda.)

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Elämän tarkkaajat kutsuvat nykytodellisuutta kännykkäpaimentolaisten ajaksi. Teknologian kehityskulkua, järkeä ja rationaalisuutta ylistävät ihmiset ovat viettien, halujen ja mielikuvien vietävänä. Halu voittaa järjen ja mielikuvat tiedon ja totuuden. Itsekeskeinen ja narsistinen ihminen vierastaa Kirkon yhteisöllisyyttä ja toisen ihmisen huomioon ottamista.

Kännykkä ja sähköposti ovat paljossa korvanneet kasvokkain yhteydenoton. Ne antavat vapauden ja hallinnan tunteen, joilla on myös karvas kääntöpuolensa. Kännykkä antaa ihmiselle hallinnan illuusion, mutta rakentaakin riippuvuutta.

Tsekkiläinen kirjailija Milan Kundera kirjoittaa:

Nopeus on se hurmion muoto, jonka tekniikan vallankumous on lahjoittanut ihmiselle. Nykyajan ihminen tarrautuu yhä enemmän ajan sirpaleisiin, jotka ovat erillään menneisyydestä ja tulevaisuudesta; hän on jatkuvasti irti ajasta, hän on toisin sanoen vankilassa.

Mitä kapeammaksi ihmisen sisäinen elämä muuttuu ja mitä enemmän hän kadottaa kyvyn tuntea kiinnostusta menneisyyttä, luomakunnan, luonnon, eläinten ja ihmisten elinolosuhteiden tuntemista ja seuraamista kohtaan, sitä enemmän myös kirkollista elämää hallitsee olemassaolon sirpaleisuus.

Vapaus, nopeus ja keveys. Siinä on modernin ajan ja ihmisen kolme ominaisuutta. Hän elää vapautensa vankilassa. Psykoanalyytikko Pirkko Siltalan mukaan kiire, juokseva aika, yhteydenpito kännykän ja sähköpostin välityksellä eivät anna mielelle riittävää valmiutta ja aikaa työstää ongelmia. Hänen mielestään, jos ei ole aikaa ja oikeita ystäviä, osakesalkun tanakkuus ei paljon lämmitä hädän hetkellä eikä tarjoa ymmärtävää olkapäätä, johon nojata.

Kristus vapautti halvaantuneen häpeästä ja syyllisyydestä

Ortodoksisen kirkon pääsiäiskauden kolmantena sunnuntaina muistellaan halvaantunutta miestä. (Joh.5:1-15). Halvaantunut mies sanoo Kristukselle: minulla ei ole ketään. Mies oli oppinut tuntemaan elämässään ihmisen hirvittävän itsekkyyden. Vapahtaja avasi halvaantuneelle miehelle tien parantumisen ja eheytymisen maailmaan. Hän vapautti tämän pitkään kärsineen ihmisen häpeästä ja syyllisyydestä.

Pääsiäiskauden ydinsanoma on yksinkertainen: Kirkon jäsenen elämä on luopumista pahuudesta, itselle kuolemista, itsensä uhraamista ja sitoutumista Jumalan rakkauteen. Ortodoksien kirkon terapian päämääränä on parantaa ihminen synnin sairaudesta ja johdattaa hänen iankaikkiseen elämään. Pyhä Isämme Johannes Krysostomos korostaa, että pahuudesta saatava mielihyvä on lyhytkestoista, mutta siitä koituva tuska on ikuista. Hyveestä saatava ilo on ajatonta, mutta vaiva vain väliaikaista. Kirkon pääsiäiskauden ilo kasvaa pitkästä, hengellisesti eheyttävästä ja parantavasta pyhiinvaelluksesta. Pyhiinvaellus tarkoittaa kilvoittelijan elämässä olemuksellisesti tuskallista matkaa kohti Jumalaa.

Itsekeskeinen, narsistinen kulttuuri, yhteiskunta ja sen instituutiot kääntävät mielel-lään monet rakenteelliset kysymykset henkilökohtaisiksi asioiksi ja ongelmiksi. Viesti on kylmän selvä: elämä on täynnä on riskejä ja sinun on selviydyttävä niistä yksin.

Kun ihminen etsii omaa hyvinvointiaan kansakunnan tai instituution kautta, hän suhtautuu nihkeästi yhteisiin asioihin ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilölle voimien yhdistäminen merkitsee oman vapauden rajoittamista ja omien etujen kaventumista. Tässä ajassa on tilaus aivan toisenlaisille asioille, joissa etusijalla on minä itse. Vahvimmat ja kovimmat selviytyvät, mutta heikot jäävät toisten jalkoihin.

Koko yhteiskunta toteutuu julkisuudessa: niitä asioita ei ole olemassa, joista ei mediassa ole kerrottu. Tai niitä ihmisiä ei olemassa, jotka eivät ole tunnettuja. Jopa kirkonmiestäkin hivelee julkisuuden ego: olen jotain, koska nuo muut tuntevat minut.

Jumala elämän ja rakkauden lähteenä

Luottamus Jumalaan on kristillisen rakkauden olennainen osa. Kristuksen maanpäällinen elämä rakentui siihen, että hän luotti Isäänsä. Ihmiset tekevät syntiä, koska heiltä puuttuu myötätunto ja luottamus lähimmäistä kohtaan. Ihmisen lankeemus on hänen tahtonsa lankeemusta. Hän suuntaa tahtonsa väärään.

Hengellisesti viisas ihminen tekee erottaa toisistaan totuuden ja valheen, oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Jumala on luonut meidät syvempää kuin ruokaa ja nautintoja varten. Armeliaisuus on arvokasta niin kauan kuin se koskettaa ihmisten sydämiä. Meidän tulee oppia hallitsemaan itseämme ja vastustamaan langenneen ihmisyytemme mielijohteita.

Klemens Aleksandrialainen (k. 215) tähdentää eettisessä opetuksessaan ihmiselämän kolmea näkökohtaa: luonnetta, toimintoja ja himoja. Usko ja hyvät teot ovat hänelle yhden ja saman asian erottamattomia osia ja siksi niitä ei voi erottaa toisistaan. Usko on läheisessä yhteydessä rakkauteen ja toimii rakkauden kautta. Aleksandrian kirkon opettaja tähdentää kristillisen kasvattajan tai opettajan oman elämän puhtautta. Lapset ja nuoret kaipaavat esikuvia ja heillä on luontainen tarve jäljitellä näitä.

Klemens Aleksandrialainen arvostaa kristillisen tiedon merkitystä. Havainto on erityisen ajankohtainen aikanamme, jossa kirkollinen tieto korvataan joko epämääräisillä tunteilla tai sitten kirkollinen toiminta ei jäsenny ihmisten arkiseen käytännön elämään.

Hyvän tekeminen on Kirkon yhteistä toimintaa. Pyhät isät korostavat, että älyllinen usko ilman hyviä tekoja jää epäuskoksi. Kristus on ihmiselle elämän esikuva. Pyhä Basileios Suuri (k. 379) opettaa:

Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen jokainen teko ja sana on hurskauden ja hyveen sääntö. Hän tuli ihmiseksi, että jokainen mies ja nainen voisi katsoa Hänen esikuvaansa ja pyrkiä elämään sen mukaisesti. Hän kantoi ruumiimme, että voisimme noudattaa Hänen elämäntapaansa.

Kun ihminen hylkää vapaaehtoisesti Jumalan, niin hänestä tulee Jumalan kuvan sijaan oma epäjumalansa. Pyhittäjä Andreas Kreetalainen (k. noin 740) ilmaisee sen Suuressa katumuskanonissa:

Olen oma epäjumalani saastutettuani sieluni himoissa ... olen tahrannut kuvasi ja vääristellyt käskysi: koko kauneuteni on himmennyt ja himoihin on lamppuni sammunut.

Kirkon askeesi ja hengellinen elämä perustuu ihmisessä itsekkyyden ja vastuuttomuuden voittamiseen. Autiomaaisät opettavat, ettei ihmisen sisäinen maailma saa koskaan olla tyhjä Jumalan vaikutukselle. Askeetti etsii kilvoituksessaan Jumalan pyhyyttä. Pyhät isät opettavat ihmisen sisäisen askeesin kehittämisestä.

He tarkoittavat sillä Jumalan jatkuvaa muistamista. Pidättäytyminen lähimmäisen tuomitsemisesta ja halveksimisesta lahjoittaa kilvoittelijalle uskalluksen Jumalan edessä. Abba Pambo opettaa:

Jos sinulla on sydän, sinä voit pelastua.

Hän painottaa ihmisen pelastumisesta sisimmässä tapahtuvana Jumalan persoonallisena kohtaamisena. Hän rohkaisee jokaista, joka etsii Jumalan elämää.

Professori Georgios Mantzaridis kirjoittaa:

Jumala on elämän ja rakkauden lähde. Siksi osallistuminen Jumalan elämään sisältää myös Hänen rakkautensa jakamisen. Jumalan rakkaus maailmaa kohtaan ei kasva välttämättömyydestä, vaan vapaudesta. Jumalan rakkaus ei rajoitu ihmisen vapauteen, vaan pikemmin edellyttää sitä.

Kirkollinen elämä vaatii ihmiseltä ponnistelua, itsensä kieltämistä, taistelua, tuskaa ja kärsimyksiä. Pyhä Basileios Suuri kutsuu langenneen ihmisyyden vastustamista elämän tieksi. Kirkon hengen mukainen katumus vapauttaa kilvoittelijan maailman orjuudesta ja itsekkyyden tyranniasta.

Maailmasta omaksutut esikuvat ruokkivat ihmisissä Kirkon hengellisen elämän vastaista mielialaa. Sen vuoksi kirkollisen elämän laadullista laajentamista vastustetaan moni tavoin. Vihollinen on näkymätön ja onnistuu usein halvaannuttamaan kirkkoruumiin elämää. Ensimmäisenä uhrina on Kirkon lähetystyö.

Kristus ei kutsu meitä pelipöytään, vaan taistelukentälle. Hän sanoo selkeästi :

Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan (Matt. 10:34).

Kirkon kutsuu rohkeita ihmisiä, jotka ottavat missä tahansa paikkansa Kristuksen tähden. Kutsu merkitsee ristiä. Se on hinta, jonka Kristuksen seuraajat ovat valmiit maksamaan Hänen opetuslapseutensa arvosta ja etuoikeudesta. Koska ihminen uhattuna, taistelu Jumalan nimissä on taistelua ihmisen puolesta. Ihmisiä kutsutaan olemaan elävässä yhteydessä lähimmäisiin ja osoittamaan heille rakkaudessa tie Jumalan valtakuntaan.

Kirkko on hengellinen betesda. Kirkko on sairaala, ja Lääkäri on ylösnoussut ja kuoleman voittanut Kristus. Kirkko parantaa ihmisiä Kristuksessa sielun sairauksista. Ortodoksinen usko ei toteudu ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista. Ilman sielun puhdistumista ja parantumista ei ole ortodoksista teologiaa. Ihmissielun puhdistuminen ja parantuminen tapahtuu ihmisen ja Pyhän Hengen yhteistyössä.

Bysanttilaisille isille teologia, oppi ja elämä ovat yhtä. Kristus samastuu köyhiin ja unohdettuihin. Se on myös Kirkon jäsenten kutsumus. Kirkon ihanteena on, että kaikki palvelevat kaikkia.

Itserakkaus vääristää ihmisen olemassaolon ja aiheuttaa tietämättömyyden Jumalan totuutta kohtaan. Se on kaikkien himollisten ajatusten alku. Mitä enemmän ihminen unohtaa Jumalan maailmaa, sitä enemmän hän uppoaa omaan himolliseen maailmaansa. Hänestä tulee muukalainen itselleen.

Halvaantuneen sunnuntai evankeliumi muistuttaa meille, että hyveen tielle kuuluvat vaivat ja vastoinkäymiset. Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 662) mukaan Jumalaa ei kirkasta itsessään se, joka vain suullaan ylistää Häntä, vaan se, joka Jumalan tähden kestää kilvoituksessa vaivoja, kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä saavuttaakseen elämässään jumalallisen hyveen.

Isä Jarmo Hakkarainen