Toiminnot

Kirkkotaide

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 26. maaliskuuta 2010 kello 19.12 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset)
Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta


Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja


Hyvä paimen roomalaisen katakombin seinämaalaus 200-luvun puoliväli. Velatien kammion katto, Priscillan katakombi (Catacombe di Priscilla).
(Kuva: Wikipedia)
Kristus Pantokrator. Mosaiikki, Hagia Sofia, Konstantinopoli.
(kuva © Pyykkönen)
Ennen konstantinolaista käännettä kirkko eli maan alla. Katakombeissa oli kristillistä symboliikkaa, jota edustivat esimerkiksi kala, kyyhkynen ja Hyvä Paimen. Bysantissa alkoi 800-luvulla renessanssi, jolloin kiinnostus antiikin filosofiaan kasvoi. Filosofiaa yhdistettiin kristillisyyteen, mutta myös ristiriitoja rationaalisuuden ja mystiikan välillä oli.

Arkkitehtuuri

Ennen vuotta 200 ei ollut vakiintunutta kirkkoarkkitehtuuria vainojen takia. Kun kirkkoja sai alkaa rakentaa, niiden esikuvaksi otettiin roomalaiset tori- ja oikeusbasilikat. Basilikat olivat pitkiä suorakaiteen muotoisia rakennuksia, joissa oli puolipyöreä apsis alttarissa. Basilikoille kehittyi sivulaivat, jolloin kirkon pohjarakenteesta tuli ristin muotoinen. Bysantissa suosittuja olivat kirkot, joiden pohja muistutti hellenististä ristiä, jossa kaikki sakarat olivat yhtä pitkiä. Myöhemmin ristin muotoisiin kirkkoihin rakennettiin iso keskuskupoli ja jokaiseen ristin sakaraan pieni kupoli. Tästä tuli arkkitehtuurin muoto, joka yleistyi itäisessä kirkossa ja on säilynyt joillakin alueilla vielä nykypäivään asti.

Konstantinopolin ja sen ajan koko maailman kuuluisin ja suurin kirkkorakennus oli Hagia Sofia. Keisari Justianos I rakennutti sen viidessä vuodessa vuosina 532-537. Sen keskikupoli oli halkaisijaltaan 33 metriä ja se lepäsi 44 ikkunan päällä. Alhaalta päin katsottuna näytti aivan kuin se olisi leijunut. Arkkitehdit tekivät hienoa työtä piilottaessaan rakennuksen kantavat osat osaksi rakennuksen muuta olemusta. Konstantinopolin valtauksen jälkeen vuonna 1453 rakennus muutettiin moskeijaksi ja nykyisen Turkin isä Kemal Atatürk muutti sen museoksi vuonna 1934.

Ikonitaide

Rakennuksia koristeltiin eri väreillä, kohokuvioilla ja mosaiikeilla. Mosaiikit olivat suosiossa ensin lattiakoristeina ja varhaisella bysanttilaisella kaudella niitä käytettiin paljon myös seinissä. Mosaiikkitaide korosti siroutta. Taidesuuntauksen yhteydessä syntyivät nykyisinkin suositut ikonityypit Kristus Kaikkivaltias (kreik. Pantokrator) ja Jumalansynnyttäjä Valtaistuimella (kreik. Panakranta tai Kyriotissa).

Useimmat varhaiskristilliset mosaiikit tuhottiin ikonoklasmin eli kuvariidan aikana. Tällöin Vanhan Testamentin kuvakiellon kannattajat tuhosivat ikoneja ja mosaiikkeja erityisesti itäisestä kirkosta. Seitsemännessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa vuonna 787 ikonoklasmi tuomittiin ja todettiin, että ikoneja tuli kunnioittaa, mutta ei palvoa. Tällöin ikoni oli eräänlainen ikkuna taivaaseen ja kunnioitus kohdistui alkukuvalle. Perusteena Vanhan Testamentin kuvakiellon rikkomiselle oli se, että Jumala oli Kristuksen myötä tullut ihmisille käsitettäväksi ja nähtäväksi ja häntä siten voitiin kuvata. Itäisten mosaiikkien tuhoutuessa vain vähän varhaisbysanttilaista mosaiikkitaidetta on säilynyt. Parhaiten säilyneet löytyvät Italian niemimaalta, esimerkiksi Ravennasta.

Mosaiikkitaiteen jälkeen suosituksi tulivat freskot. Ikonitaiteessa muodostui erilaisia koulukuntia ja ikonitaide alkoi saada kansallisia tyylipiirteitä. Erityisesti Venäjällä kehittyi hieno omalaatuinen ikonitaiteen tyyli, josta esimerkkinä on niin kutsuttu Vladimirin Jumalanäiti -ikoni 1100-luvulta.

Kirkkomusiikki

Jo varhaiskristillisellä ajalla jumalanpalveluksissa laulettiin, mutta siitä on jäänyt vähän esimerkkejä, sillä hymnit siirtyivät suullisesti seuraaville sukupolville. Eräs harvoista sen ajan kirjoitetuista musiikkinäytteistä on Egyptin Oxyrhynchusin pergamentti, johon on kirjoitettu osa hymniä.

Nykyinen nuottisävelmistö kehittyi paljon myöhemmin. Itäisen kirkon keskuudessa kehittyivät 1100- ja 1200-luvuilla niin kutsutut neumit. Ne olivat sävelmerkistöjä, jotka eivät kertoneet sävelen absoluuttista korkeutta vaan sävelen suunnan. Laulu oli yksiäänistä ja vaikka sen pohja oli kreikkalaisessa ja juutalaisessa musiikissa, siinä oli vaikutteita Syyriasta. Juutalaisesta kulttuurista siirtyi esimerkiksi resitatiivilaulaminen.

Musiikin lähteenä oli usein Raamattu. Soittimia, tanssia ja rytmistä taputusta ei käytetty. Tällä haluttiin tehdä selvä ero maallisiin teattereihin ja sirkuksiin. Kirkkomusiikissa painotettiin sanan ensisijaisuutta niin, että musiikki palveli sanaa, eikä toisinpäin. Tekstien sisällöissä näkyivät kirkon erilaiset kiistat, ja kirkkomusiikkia onkin sanottu lauletuksi teologiaksi.

Petja Pyykkönen

Katso myös