Toiminnot

Konstantinos Suuri

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 12. toukokuuta 2010 kello 14.39 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (Konstantinoksen uudistukset)
Keisari Konstantinos Suuri ja hänen äitinsä Helena
(Kuva © Pyykkönen)
Keisari Konstantinos Suuri ja hänen äitinsä Helena
(Kuva © Pyykkönen)
Keisari Konstantinos Suuren äiti Helena
(Kuva © Pyykkönen)

Konstantinos I Suuri (lat. Flavius Valerius Constantinus) syntyi 27. helmikuuta vuosien 272 ja 274 välillä ja kuoli 22. toukokuuta 337. Hänestä tuli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306.

Häntä on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi ja hänet tunnetaankin parhaiten siitä, että hän laillisti kristinuskon, jonka harjoittajia oli aikaisemmin vainottu Roomassa. Konstantinos ja hänen silloinen kanssahallitsijansa Licinius säätivät vuonna 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinos vaikutti myös kristinuskon kehitykseen esimerkiksi kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi.

Konstantinos muistetaan myös siitä, että hän siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin Roomasta Byzantioniin, jonka hän rakennutti uudelleen ja nimesi Nova Romaksi. Konstantinoksen kuoleman jälkeen kaupunki nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi.

Konstantinoksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa Konstantinos II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan hallinnan.

Elämä

Nuoruusvuodet

Konstantinos syntyi Naissuksessa Daakiassa (nykyinen Niš, Serbian keskiosassa). Hänen isänsä oli Constantius I Chlorus, joka oli valtakunnan taitavimpia sotapäälliköitä. Hänen äitinsä Helena oli majatalon omistajan tytär. Tiedetään, että Konstantinos syntyi 27. helmikuuta. Syntymävuoden on arveltu olleen 272 tai 273.

Keisari Diocletianus järjesti uudelleen Rooman hallinnon vuonna 293 ja perusti niin sanotun tetrarkian eli nelinvallan. Diocletianus oli jo vuonna 285 nimittänyt Maximianuksen hallitsijakumppanikseen, ja nyt kummallekin keisarille nimitettiin oma apukeisarinsa, jonka titteliksi tuli caesar. Konstantinoksen isästä tuli toinen näistä kahdesta caesarista. Constantius toimi caesarina Rooman valtakunnan läntisessä puoliskossa augustus Maximianuksen alaisena. Constantius oli jo aikaisemmin vuonna 289 eronnut Helenasta mennäkseen naimisiin Maximianuksen tytärpuolen kanssa.

Konstantinos lähetettiin valtakunnan itäosaan, jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena Nikomedeiassa. Voidaankin olettaa, että Konstantinos oli käytännössä panttivankina. Konstantinos seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna 295. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn Eusebioksen, johon Konstantinos teki suuren vaikutuksen. Eusebios kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinoksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinos oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa Persiaa vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin Nikomedeiassa vuonna 303. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.

Vuonna 305 Diocletianus päätti luopua keisarinvallastaan ja pakotti vastahakoisen Maximianuksen tekemään samoin. Näin Konstantinoksen isästä Constantius Chloruksesta ja caesar Galeriuksesta tuli uudet hallitsijakumppanit. Constantius sai hallittavakseen valtakunnan länsiosan ja hänen caesarikseen Diocletianus nimitti Galeriuksen toivomuksesta Flavius Valerius Severuksen. Galerius sai puolestaan valtakunnan itäosan ja hänen caesarikseen nimitettiin hänen sukulaisensa Maximinus Daia.

Konstantinos lähti vauhdikkaasti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin Galliaan. Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan piktejä vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eburacumissa (nykyinen York) 25. heinäkuuta 306. Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinoksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi. Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kuin Konstantinos oli koko Rooman valtakunnan hallitsija. Konstantinos hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli augustuksen arvomerkit.

Sisällissota

Galerius ei hyväksynyt Konstantinosta vaan nimitti itse Severuksen valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinos sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinos hallitsi Galliassa ja Britanniassa. Konstantinos soti Galliassa ollessaan muun muassa frankkeja vastaan ja otti ehkä arvonimen Germanicus Maximus.

Vuonna 307 Konstantinos erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa Maxentiuksen kanssa kaapannut vallan Roomassa. Konstantinos pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna 308 Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinoksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna 310 yrittämällä saada Konstantinoksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui ja Konstantinos pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.

Vain pari päivää ennen kuolemaansa huhtikuussa 311 Galerius antoi säätää lain, joka kielsi kristittyjen vainoamisen. Galeriuksen kuoleman jälkeen korkeimmasta vallasta taisteli enää neljä henkilöä: Konstantinos, Galeriuksen kanssahallitsija Licinius, tämän veljenpoika Maximinus Daia ja Maximianuksen poika Maxentius. Konstantinos ja Licinius solmivat liiton, joka edellytti, että Konstantinos valtaisi Maxentiukselle kuuluvan Italian ja että Licinius solmisi avioliiton Konstantinoksen sisaren Constantian kanssa. Liciniuksella oli ongelmia Maximianus Daian kanssa, joka hallitsi melkein koko valtakunnan itäosaa.

Mulviuksen sillan taistelu

Alkukesästä 312 Konstantinos marssi Galliasta Italiaan noin 8000 ratsumiehen ja 90 000 jalkaväkisotilaan voimin. 28. lokakuuta 312 Konstantinos kohtasi Maxentiuksen joukot Via Flaminian varrella Roomasta koilliseen. Eusebios mainitsee, että Konstantinos näki ennen taistelua taivaalla merkin, punaisen ristin, ja kuuli äänen: "Tässä merkissä olet voittava." Mulviuksen sillan taistelussa Konstantinoksen joukot kukistivat Maxentiuksen joukot täydellisesti. Maxentius oli itse kaatuneiden joukossa ja hänen päätänsä kannettiin keihään nokassa, kun Konstantinos valtasi Rooman. Kunnioittaakseen Konstantinosta Rooman senaatti rakennutti riemukaaren, joka on vieläkin nähtävänä Colosseumin lähettyvillä. Riemukaareen käytettiin vanhojen riemukaarten osia. Siihen kirjoitettiin, että Konstantinos oli voittanut jumalaisen johdatuksen avulla.

Jo Galliassa ollessaan Konstantinos oli alkanut suosia monoteismiä ja oli antanut lyödä rahoja, joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinos tiesi, että yksijumalainen mithralaisuus oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa. Tammikuussa 313 Konstantinos ja Licinius tapasivat Milanossa ja sopivat kristinuskon laillistamisesta Rooman valtakunnassa. Pakanuutta ei vielä kielletty eikä kristinuskosta tehty valtionuskontoa. Keisari ei vielä tässä vaiheessa suosinut kristinuskoa ehdottomasti yli muiden, ja Sol Invictuksen kuvaa lyötiin yhä rahoihin.

Keisareiden tapaaminen keskeytyi, kun he saivat kuulla, että Maximinus Daia oli hyökännyt Liciniuksen alueelle 70 000 miehen voimin ja vallannut Byzantionin kaupungin. Licinius lähti heti Milanosta ja keräsi sotajoukkonsa matkan varrella. Pienen Heraclea Propontis -kaupungin lähellä armeijat kohtasivat. Liciniuksen joukot olivat väsyneitä pitkän marssin jälkeen ja heidän kenraalinsa oli paljon Maximinus Daiaa vanhempi, mutta kaikesta huolimatta Licinius voitti vastustajansa täydellisesti. Taas Rooman valtakunnassa oli vain kaksi keisaria.

Konstantinos ja Licinius

Pian tämän jälkeen, vuoden 314 kesällä Licinius julisti Konstantinokselle sodan. Konstantinos, joka oli juuri palannut Galliaan, marssi 30 000 sotilaan kanssa vastustajaansa vastaan. 8. lokakuuta heidän armeijansa kohtasivat ja Konstantinos murskasi vastustajansa, joka pakeni aina Byzantioniin asti. Täällä keisarit solmivat rauhansopimuksen, joka takasi Liciniukselle Rooman itäosan, lukuun ottamatta Balkania, josta ainoastaan Traakia jäi hänen haltuunsa.

Vuonna 317 Konstantinos julisti kaksi nuorta poikaansa caesareiksi. Crispus oli Konstantinoksen poika aikaisemmasta avioliitosta Minervinan kanssa. Isänsä mukaan nimetty Konstantinos oli taas toisesta avioliitosta Faustan kanssa. Seuraavana vuonna Konstantinos siirsi pääkaupunkinsa Serdican kaupunkiin (nykyinen Sofia).

Vuonna 323 Konstantinos ylitti Traakian rajan ja 3. heinäkuuta hän kohtasi Liciniuksen armeijan Adrianopoliksen lähellä. Konstantinos kukisti jälleen Liciniuksen, joka pakeni Byzantioniin, kuten hän oli tehnyt yhdeksän vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa rauhanneuvottelut eivät tulleet kyseeseen, vaan Licinius julisti Konstantinoksen karkotetuksi ja apulaisensa Marcus Martianuksen augustukseksi tämän tilalle. Konstantinos alkoi piirittää Byzantionia ja odottaa poikaansa Crispusta ja tämän johtamaa laivastoa. Crispuksen laivasto tuhosi sitä vastaan lähetetyn laivaston Hellespontoksen salmessa. Kuultuaan laivastonsa tappiosta Licinius pakeni Vähään-Aasiaan, mutta Konstantinos seurasi perässä ja kukisti Liciniuksen toistamiseen Khrysopoliksen edustalla. Licinius anoi Konstantinokselta armoa ja hänet lähetettiin vankina Thessalonikaan. Paria kuukautta myöhemmin Licinius teloitettiin; tarkkaa syytä, miksi Konstantinos muutti mielensä, ei tiedetä.

Konstantinoksen uudistukset

Konstantinos olikin Liciniuksen kukistumisen jälkeen valtakunnan kiistaton hallitsija. Hän kevensi kuitenkin omaa taakkaansa nimittämällä viisi tai kuusi pretoriaaniprefektiä. Yhden näistä nimityksistä sai myös caesariksi ylennetty Crispus. Hänen hallittavakseen tuli jo vuonna 318 Britannia, Gallia ja Espanja. Crispus palasi länteen Liciniusta vastaan käydyn sotaretken jälkeen. Yksi prefekteistä oli aina keisarin mukana, joka oli päättänyt tehdä valtakunnan itäosasta oman uuden hallintopaikkansa. Muista prefekteistä ensimmäinen hallitsi Pannonian, Italian ja Afrikan diokeesejä. Toinen hallitsi Makedoniaa, Daakiaa ja Traakiaa. Viimeinen prefekti hallitsi Asiaa, Ponticaa ja Idän diokeesejä. Näiden kolmen prefektin alueet oli luultavasti tarkoitettu Konstantinoksen vielä alaikäisille pojille.

Konstantinos oli koonnut valtavan armeijan ennen hyökkäystään Liciniusta vastaan. Tämä armeija koostui Konstantinoksen ja tämän entisten vastustajien käytössä olleista reserveistä. Konstantinos kokosi nyt näistä joukoista noin 20 000 sotilasta käsittäneen hyvin koulutetun armeijan. Tämän armeijan valiojoukoksi Konstantinos muodosti myös ehkä 3500 ratsumiestä käsittäneen scholaen, joka toimi keisarin henkivartiona.

Pretoriaaniprefektien ohella magister officiorum oli virkamieskoneiston korkein virkamies. Aikaisemmin kaikilla keisareilla oli ollut omat virkamiehensä, mutta Konstantinoksen aikana virkamiesten tuli seurata keisarin mukana. Valtakunnan pääkaupunki oli siellä missä keisari sattui olemaan.

Konstantinos vähensi myös rahojen kultapitoisuutta. Aikaisemmin yhdestä roomalaisesta naulasta kultaa oli lyöty 60 solidusta. Nyt yhden Konstantinoksen soliduksen painoksi tuli vain 1/72 naulaa. Saadakseen lisää varoja Konstantinos antoi takavarikoida pakanallisten temppeleiden aarteita. Konstantinos sääti myös veroja, jotka oli maksettava kullassa, mikä takasi valtiolle jatkossakin mahdollisuuden täydentää kultavarojaan. Vastaamaan valtion raha-asioista Konstantinos loi kaksi uutta virkaa. Comes sacrarum largitionum vastasi valtion julkisista menoista. Comes rei privatae taas vastasi keisarin henkilökohtaisesta omaisuudesta. Konstantinoksen rahauudistus osoittautui erittäin pysyväksi ja hänen määrittelemänsä soliduksen paino pysyi lähes muuttumattomana läpi koko Bysantin valtakunnan historian.

Konstantinopoli

Vain muutama kuukausi Liciniuksen kukistumisesta Konstantinos aloitti vanhan kreikkalaisen Byzantionin kaupungin jälleenrakentamisen uudeksi pääkaupungikseen. Konstantinos oli huomannut kaupungin strategisen sijainnin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta muurit. Lisäksi alueella sijaitsi yhteensä seitsemän kukkulantapaista, aivan kuin alkuperäisessä Roomassakin. Legendan mukaan hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa. Konstantinos antoi kaupungille nimeksi Nova Roma eli Uusi Rooma. Konstantinoksen kuoleman jälkeen kaupunkia alettiin kuitenkin kutsua Konstantinopoliksi eli Konstantinoksen kaupungiksi. Byzantion sopi valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi sijaintinsa ansiosta. Rooma ei enää sopinut tähän tehtävään, koska se sijaitsi liian kaukana valtakunnan itäosista, missä keisaria eniten tarvittiin. Byzantionista käsin keisari oli lähellä levottomia Tonavan ja Persian vastaisia alueita sekä valtakunnan vilja-aittaa, Egyptiä. Kaupungilla oli myös symbolista arvoa paikkana, jossa Licinius oli kukistunut.

Konstantinos laajensi kaupunkia, jakoi sen 14 alueeseen ja rakennutti uudet muurit sekä useita julkisia rakennuksia. Konstantinos perusti kaupunkiin myös senaatin ja aloitti samanlaisen ruoanjakelun, kun Roomassakin. Konstantinopolista ei kuitenkaan tullut heti tärkeää kaupunkia, koska keisari matkusti usein muualle ja suurin osa virkamiehistä seurasi aina hänen mukanaan. Kaupungissa oli jo ennestään muun muassa kylpylöitä, stadioni ja luultavasti myös akvedukti, mutta Konstantinoksen käskystä sinne rakennettiin uusi forum. Stadionia laajennettiin ja se muutettiin etupäässä hevosajoja varten tarkoitetuksi hippodromiksi. Kaupunkiin rakennettiin myös niin sanottu Suuri palatsi, kaksi eri taloa senaatille ja monia rakennuksia julkishallinnolle. Konstantinos myös rakennutti useita kirkkoja, muun muassa Hagia Eirenen katedraalin.

Kaupunki vihittiin virallisesti valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi 11. toukokuuta 330. Samalla Konstantinos julisti poikansa Constantius II:n caesariksi, mikä vain entisestään yhdisti uuden kaupungin siteitä Konstantinokseen ja hänen perheeseensä.

Diocletianuksesta poiketen Konstantinos halusi säilyttää vanhan senaattisäädyn. Halukkaat Rooman senaattorit saivat muuttaa Konstantinopoliin ja saivat vastalahjaksi maatiloja Anatoliasta sekä muita tukiaisia. Konstantinos kannusti myös kristittyjä muuttamaan kaupunkiin, vaikka ei sulkenutkaan kaupungin pakanallisia temppelejä.

Konstantinos ja kristinusko

Konstantinoksesta tuli ensimmäinen keisari, joka kääntyi kristinuskoon. Hän antoi kuitenkin kastaa itsensä vasta kuolivuoteellaan. Ei tiedetä, kääntyikö Konstantinos kristinuskoon vähitellen elämänsä aikana vai omaksuiko hän uskon äitinsä Helenan vaikutuksesta jo nuorena.

Konstantinos oli jo vuonna 313 silloisen kanssahallitsijansa Liciniuksen kanssa säätänyt niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti lopullisesti esteet kristinuskon ja muiden uskontojen harjoittamiselta. Edikti poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinos oli kuitenkin alkanut suosia kristittyjä, ja hän oli jo Mulviksen sillan taistelun jälkeen lahjoittanut Rooman piispalle alueen, jolle Lateraanikirkko rakennettiin. Konstantinos sääti myös lakeja, jotka antoivat kirkoille ja papistolle etuoikeuksia ja verohelpotuksia sekä vapautuksia erilaisista velvollisuuksista. Kristinuskosta ei kuitenkaan tehty valtionuskontoa eikä pakanallisuutta kielletty.

Konstantinos sekaantui innolla kirkon sisäisiin kiistoihin ja nykypäivään on säilynyt useita kirjeitä, joissa Konstantinos kommentoi muun muassa donatolaisuutta ja areiolaisuutta.

Nikaian kirkolliskokous

Pian Liciniuksen kukistumisen jälkeen Konstantinos matkusti Antiokiaan, jossa hän huomasi, kuinka laajalle areiolaisuus oli levinnyt. Konstantinos määräsi tärkeimmän teologisen neuvonantajansa, piispa Hosius Kordubalaisen, matkustamaan Aleksandriaan mukanaan kirje, jossa keisari määräsi Areioksen selvittämään riitansa Aleksandrian piispa Aleksandroksen kanssa. Hosius ei kuitenkaan onnistunut ja hän lupasi järjestää suuren kokouksen, jossa asia puitaisiin. Konstantinos määräsi kokouksen pidettäväksi Nikaiassa, jotta hän saattaisi itse osallistua siihen. Konstantinos halusi kokouksen olevan ekumeeninen, eli koko maailman käsittävä. Keisari lupasi myös maksaa kaikkien kokoukseen saapuvien piispojen matkakulut.

Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous kokoontui Nikaiassa vuonna 325. Kokous tuomitsi areiolaisuuden harhaopiksi. Konstantinos määräsi areiolaiset maanpakoon. Samalla päätettiin myös, että kaikki kirkot juhlisivat pääsiäistä samaan aikaan.

Vanhojen kulttien hävittäminen

Tässä vaiheessa Konstantinos oli jo selvästi kristinuskon puolella, vaikkei kristityksi kääntynytkään. Konstantinos oli vuonna 324 asettanut lain, joka kielsi uhrieläinten teurastamisen ja tähän liittyneet rituaalit. Lain mukaan ainoastaan kristillistä siveellisyyttä noudattavat rituaalit sallittiin. Tiettävästi Konstantinos hävitti neljä pakanallista temppeliä, joista kolme oli Afroditelle omistettuja, yksi Asklepiokselle. Afroditen palvontaan liittyi temppeliprostituution harjoittaminen, ja yksi näistä temppeleistä oli rakennettu Jerusalemiin Kristuksen haudan päälle, mikä aiheutti kristittyjen parissa pahennusta. Asklepioksen temppeli hävitettiin Aigeiassa. On esitetty, että Konstantinos Suuri olisi toteuttanut massiivisen temppelien hävittämiskampanjan, mutta tällaiselle väitteelle ei löydy historiallista todistusaineistoa.

Konstantinos antoi myös säätää muita lakeja, jotka noudattivat kristittyjen eettisiä vaatimuksia. Hän kielsi esimerkiksi gladiaattoritaistelut ja suosi vähemmän verisiä kilpa-ajoja. Uusi lainsäädäntö vaikutti myös valtakunnan asukkaiden perhe-elämään. Aikaisemmat lait olivat sallineet aviopuolisoiden erota jommankumman vaatimuksesta. Uuden lain mukaan avioero sallittiin vain, jos tapaukseen liittyi jokin vakava rikos. Estääkseen lapsimurhat Konstantinos antoi köyhille perheille avustusta julkisista varoista. Konstantinos suosi myös kristittyjä nimittäessään virkamiehiä ja upseereja.

Crispuksen ja Faustan murhat

Matkallaan Roomaan vuonna 326 Konstantinos antoi vangita poikansa Crispuksen ja Liciniuksen pojan Licinianuksen. Paria päivää myöhemmin hän antoi teloittaa kummankin. Vähän myöhemmin keisarinna Fausta koki saman kohtalon. Tarkkaa syytä tähän perhetragediaan ei tiedetä. Crispus oli suosittu armeijan ja kansan keskuudessa ja ehkä Konstantinos tappoi hänet mustasukkaisuudesta. On myös väitetty, että Crispuksella ja Faustalla olisi ollut suhde, jonka tähden heidät olisi teloitettu.

Tapahtuman jälkeen Konstantinos sääti lakeja, joiden mukaan raiskauksesta ja aviorikoksista voitiin langettaa julmia rangaistuksia. Samoihin aikoihin Konstantinoksen äiti Helena lähti pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin ehkä aikaisempien tapahtumien johdosta. Vuosina 328 ja 329 Konstantinos matkusti taas valtakunnan länsiosiin. Hän asetti 12-vuotiaan poikansa Konstantinos II:n Trieriin hallitsemaan samaa aluetta, jota Crispus oli aikaisemmin hallinnut. Konstantinos taisteli myös germaaneja vastaan Reinillä. Konstantinos teki myös sotaretkiä Tonavalle. Vuonna 332 hän kukisti visigootit ja vuonna 334 sarmaatit.

Vuonna 335 Konstantinos oli jo valmis luovuttamaan valtakuntansa kolmelle jäljellä olevalle pojalleen. Hän nimitti myös veljenpoikansa Dalmatiuksen caesariksi. Konstantinos II jatkoi Gallian, Britannian ja Hispanian diokeesien hallitsemista. Constans sai hallittavakseen Italian, African ja Illyrian. Constantius II sai puolestaan Pontican, Asianan ja Idän diokeesit. Dalmatiukselle jäi näin jäljelle Macedonia, Daakia ja Traakia. Caesareista vanhin, Konstantinos II, sai näin ollen neljä diokeesia ja muut kolme. Nuoret keisarit matkustivat omille alueilleen, joissa heidän pretoriaaniprefektiensä ja magister militumien tuli kouluttaa heitä valtakunnan hallitsemisessa ja sodankäynnissä. Konstantinos säilytti vielä asemansa augustuksena ja hän pystyi halutessaan kumoamaan caesareiden päätökset. Tarkoitus oli kuitenkin, että hänen kuolleessaan kaikki neljä caesaria ylennettäisiin augustuksiksi.

Ennen kuolemaansa Konstantinos suunnitteli sotaretkeä Persiaa vastaan. Persian nuori kuningas Sapur II oli aloittanut sodan hyökkäämällä Armeniaan. Sapur syrjäytti Armenian roomalaisen klienttikuninkaan ja asetti valtaistuimelle oman nukkekuninkaansa. Konstantinos aikoi nimittää veljenpoikansa Hannibalianuksen Armenian kuninkaaksi. Ehkä hänen aikomuksenaan oli jopa tehdä veljenpojastaan Persian kuningas. Mutta ennen kuin Konstantinos pääsi lähtemään, sairastui hän äkillisesti.

Kuolema

Vuonna 337 Konstantinos sairastui ja antoi kastaa itsensä. Hän ei enää pukeutunut purppuraviittaan, vaan käytti viimeisten päiviensä ajan valkoista kastekaapuaan. Hän kuoli helluntaina 22. toukokuuta, 337 Nikomedeiassa. Suruaika alkoi armeijan suorittamilla epäsuotavien perillisten teurastuksilla. Uhreiksi joutuivat muun muassa Konstantinoksen veljenpoika Dalmatius, josta oli aiemmin tehty caesar. Myös Dalmatiuksen veli Hannibalianus sai surmansa. Armeija vaati, että Konstantinoksen poikien Konstantinos II, Constansin ja Constantiuksen tulisi hallita yhdessä. Keisarin poikia jouduttiin odottamaan kauan kotiin provinsseista. Odotellessa valtion korkeimmat kenraalit, ministerit ja virkamiehet kävivät päivittäin selostamassa hallitustoimia palsamoidulle keisarivainaalle. Kuollut keisari hallitsi näin kesän, syksyn ja talven.

Konstantinos haudattiin Pyhien Apostolien kirkossa (Apostoleion) todennäköisesti osin säilyneeseen porfyyrisarkofagiin. Piispan hautajaissanat Konstantinokselle lausuttiin sittemmin yli tuhannen vuoden ajan Bysantin keisarien hautajaisissa:

Nouse ylös, sinä maailman herra. Kuningasten kuningas odottaa sinua viimeiselle tuomiolle.

Konstantinoksen lahjakirja

Konstantinoksen lahjakirjana tunnettu dokumentti on todennäköisesti 700-luvun lopulla tai 800-luvun alkupuolella tehty väärennös, jonka väitettiin olleen Konstantinoksen kirjoittama. Lahjakirjassa Konstantinos antaa paavi Sylvester I:lle ja hänen seuraajilleen vallan Roomaan ja Länsi-Rooman kaupunkeihin. Lahjakirjan syntyhistoria on epäselvä, mutta sen tarkoituksena lienee ollut paavin maallisen vallan perusteleminen Euroopassa. Lahjakirja todistettiin väärennökseksi jo vuonna 1440 tekstianalyysin avulla. Lahjakirjan tekstissä esiintyi latinankielisiä ilmaisuja, joita ei käytetty vielä lahjakirjan väitetyn syntyhetken aikaan. 1800-luvulla myös roomalaiskatolinen kirkko myönsi lahjakirjan väärennökseksi.

Perhe

Konstantinos oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa Minervinan kanssa hän sai yhden lapsen, Crispuksen. Toisessa avioliitossa keisari Maximianuksen tyttären Faustan kanssa hän sai viisi lasta:

  • Konstantinos II
  • Constans
  • Constantius II
  • Constantina – Konstantinoksen veljenpojan Hannibalianuksen vaimo.
  • Helena – Julianus Apostatan vaimo.

Lähteet

  • Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén. Antiikin käsikirja.
  • Alf Henrikson. Antiikin tarinoita 1–2.
  • Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto.Rooman keisarit.
  • John Julius Norwich. Byzantinium: The Early Centuries.
  • Warren Treadgold. A History of the Byzantine State and Society.

Tropari ja kontakki

Apostoleinvertaiset Konstantinos ja Helena

Tropari, 8. säv.

Nähtyäsi taivaassa ristin merkin, | ja apostoli Paavalin tavoin otettuasi vastaan kutsun korkeudesta, eikä ihmisiltä, | sinut asetettiin apostoliksi kuninkaiden joukossa ja hallitsijaksi keisarilliseen kaupunkiin, || jossa rauha säilyy Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden.

Kontakki, 3. säv.

Äitinsä Helenan kanssa Konstantinos tuo tänään | kunniallisen Ristin valon häpeäksi uskottomille, | aseeksi oikeauskoisille kristityille vihollisia vastaan, || sillä se on julistus meille suuresta ja peljättävästä merkistä taistelussa.

Aiheesta muualla

Tämän artikkelin lähde (troparia, kontakkia ja mineaa lukuunottamatta) on Wikipedia.org ja se on julkaistu GNU-lisenssillä (koskee vain tekstiä).