Lähdekoodi sivulle Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen

{{Kirkkohistoria}}==Paavin valta==
[[Kuva:Avignon02.jpg|thumb|left|Rooman paavi Klemens V vaakuna, Avignon, Ranska.<br>(&copy;) Petja Pyykkönen]]
Itäisten paikalliskirkkojen sijaan lännen kirkossa valta keskitettiin Rooman piispalle eli [[paavi]]lle. Paavi alisti lännen paikalliskirkot hallintaansa ja keskiajalla hänellä oli paljon sekä maallista että hengellistä valtaa. Keskiajalla lännen kirkkoa kuohutti myös valtion ja kirkon välinen suhde eli kumpi oli arvojärjestyksessä ensimmäinen, paavi vai kuningas.

Paavi Formosuksen kuoltua vuonna 896 paaviksi valittiin Stefanus VI. Tästä alkoi paaviuden pimeä aika, joka laski paavin ja Rooman arvostusta. Tänä kahden sukupolven aikana tapahtui paljon juonitteluja ja mielettömyyksiä. Stefanus aloitti mielettömyydet kaivauttamalla Formosuksen haudastaan ja pitämällä tämän maatuneelle ruumiilleen oikeudenkäynnin, jonka tuloksena Formosus todettiin [[harhaoppi]]seksi.

==Clunyn liike==

Paavin valta oli melko rajoitettua aina 900-luvulle saakka. Silloin Clunyn luostarista alkoi uudistusliike, niin sanottu ''Clunyn liike'', joka tähtäsi maallikoiden, kuten kuninkaiden, vallan vähentämiseen läntisessä kirkossa ja paavin vallan lisäämiseen. Reformi alkoi luostareista, jotka liitettiin pian paavin alaisuuteen. Aikaisemmin ne olivat paikallisten piispojen alaisuudessa. Clunyn liike ajoi myös paavin oikeutta nimittää piispat paikallisten kuninkaiden sijaan. Clunyn liike vastusti sitä, että läntisen kirkon virat oli pitkään ostettu, jolloin piispoiksi oli valittu huonosti tehtävään sopineita.

Liike ei aluksi ollut poliittinen, mutta 1000-luvulla siitä tuli merkittävä vaikuttaja, erityisesti sen jälkeen kun clunylainen munkki Gregorius VII valittiin paaviksi vuonna 1073. Gregorius oli määrätietoinen ja kasvatti paavin maallista ja hengellistä ylivaltaa. Gregorius riiteli Saksan kuninkaan Henrik IV kanssa maallisen vallan herruudesta. Osoittaakseen valtansa Gregorius hyväksytti niin kutsutun ''dictatus papae'' -asiakirjan vuonna 1075. Asiakirjassa todettiin muun muassa seuraavat asiat:
* Herra itse on perustanut Rooman kirkon.
* Yksin Rooman piispaa saa nimittää ekumeeniseksi piispaksi.
* Vain hän voi erottaa piispoja tai ottaa heitä uudestaan kirkon yhteyteen.
* Hän yksin saa käyttää keisarillisia arvomerkkejä.
* Kaikkien ruhtinaiden on suudeltava yksin paavin jalkoja.
* Hänellä on lupa erottaa keisareita.
* Hänen lausuntoaan ei kukaan saa asettaa kyseenalaiseksi. Hän yksin saa kumota kaikkien tuomiot.
* Rooman kirkko ei ole koskaan erehtynyt eikä Raamatun todistuksen mukaan ole koskaan lankeava erehdykseen.
* Kukaan, joka ei ole yhtä mieltä katolisen kirkon kanssa ei voi olla katolilainen.

Riita vallasta Henrikin kanssa johti kuninkaan tappioon ja hän joutui lähtemään nöyryyttävälle matkalle Roomaan, jossa paavi odotutti häntä ulkona kylmässä kolme päivää, ennen kuin perui pannan häntä vastaan. Tapauksen johdosta Saksassa alkoi kuitenkin sisällissota. Idässä paavin valtapyrkimyksiä ei katsottu hyvällä ja ne olivatkin suurin syy [[Suuri skisma|vuoden 1054 kirkkojen väliseen skismaan]].
[[Kuva:Avignon01.jpg|thumb|Avignon, Paavin palatsi.<br>(&copy;) Petja Pyykkönen]]
Paavien valtakausi päättyi niin sanottuun paavien [[Avignonin vankeus|Avignonin vankeuteen]] (1309-1377). Paavi Bonifatius (1294-1303) yrtti saavuttaa täydellistä valta-asemaa kirkossa ja valtiossa. Tämä oli ristiriidassa Ranskan poliittisten tavoitteiden kanssa. Erityisesti Ranskaa ärsytti Roomaan päin valuneen verovarat. Kuningas Filip IV taivutti paavi Klemens V (1305-14) siirtämää paavin istuimen Ranskaan [[Avignon]]iin. Osoittaakseen valtansa Filip järjestytti myös oikeudenkäynnin kuolleelle Bonifatiuksen ruumiille. Paavin istuin oli Ranskassa yli puoli vuosisataa ja siitä seurasi hajaannukseen, jossa sekä Roomassa että Avignonissa oli oma paavinsa.

==Ristiretket==

Osoitus paavin vallan noususta maallisessa vallassa oli [[ristiretket]]. Ne suuntautuivat niin Pohjois-Eurooppaan kuin islamilaisille alueille. Ristiretkiä tehtiin vuosina 1095-1270 yhteensä seitsemän. Niitä on alettu kutsua aseellisiksi pyhiinvaelluksiksi, koska niiden suurimpana päämääränä oli pyhän kaupungin, [[Jerusalem]]in, vapauttaminen. Keskiaikaisen ihmisen maailmankuvan keskuksena oli Jerusalem, [[Jeesus|Jeesuksen]] kaupunki, ja se oli uskottomien hallinnassa. Syitä lähtöön ristiretkelle oli myös muita. Taloudellinen tilanne oli heikko ja oli paljon sosiaalisia ongelmia, kuten nälänhätää. Ristiretket nähtiin keinona seikkailuille ja talouden kohentamiselle. Lisäksi lännen kirkko lupasi, etteivät lähtijät saa kirkollisia rangaistuksia.

Ristiretket onnistuivat ajamaan muslimit pois Sisiliasta ja Espanjasta, sekä hetkellisesti Palestiinasta. Palestiinan alueita hoitamaan perustettiin ritarikuntia, [[temppeliherrat]] (1119) ja [[johanniitat]] (1120). Ristiretket aiheuttivat paljon pahaa. Idän kirkon piirissä erityisesti [[Konstantinopolin hävitys 1204|Konstantinopolin hävitys vuonna 1204]] eli niin kutsuttu neljäs ristiretki aiheutti paljon kaunaa. Lisäksi ne aiheuttivat kaunaa [[islam]]ilaisilla alueilla, joissa kristittyjen olot huononivat merkittävästi. Positiivisina puolina ristiretkien ansiosta länsi tutustui idän kirkkoon ja antiikin filosofiaan. Lännessä ennestään tuntematon Aristoteleen tuotanto oli säilynyt arabeilla, jotka olivatkin tieteissä Eurooppalaisia paljon edellä. Hänen tuotantonsa käännettiin 1100- ja 1200-luvuilla arabiasta latinaksi Sisiliassa ja Espanjassa. Ne vaikuttivat myöhemmin läntisen kirkon [[Skolastiikka|skolastiikan]] syntymiseen, jossa teologia ja filosofia yhdistyivät.

==Roomalaiskatoliset instituutiot==

Keskiajan kuuluisin [[roomalaiskatolinen]] tuomioelin oli [[inkvisitio]]. Inkvisitio syntyi 1100-luvulla, kun kirkko halusi tuomita [[harhaoppi]]sia eli läntisessä termistössä kerettiläisiä. Sen työn mittakaava on tullut julkisuuteen vasta viime vuosina. Aluksi inkvisitio oli tavallinen kirkollinen tuomioelin, mutta vähitellen siitä kehittyi kidutuksia ja rovioita käyttävä harhaoppia vastaan taisteleva elin. Erityisen voimakasta toimintaa sillä oli Etelä-Ranskassa, jossa se taisteli kataareja vastaan, sekä 1400-luvulla Espanjassa.

Uusimpien tutkimusten mukaan inkvisitio ei ollut niin ankara Espanjassa, kuin on oletettu. Siellä ilmiannot tutkittiin tarkkaan, sillä väärien ilmiantojen mahdollisuus ymmärrettiin. Myöskään noitavainoissa inkvisitiolla ei ollut niin suurta osaa, kuin on annettu ymmärtää. Vaikka inkvisition toiminnassa oli paljon kidutusta ja muita moraalittomia toimintatapoja, sen kuva vääristyi 1500-luvun protestanttien toimesta, koska kuva raa’asta inkvisitiosta palveli heidän tavoitteitaan. Inkvisitio toimi vielä pitkälle uudella ajalla ja Espanjassa se lopetettiin lopullisesti vasta 1834.

Toinen keskiajan merkittävä roomalaiskatolinen instituutio olivat kerjäläisveljestöt. Kerjäläisveljestöt eivät asuneet luostareissa, vaan tehtyään köyhyyslupauksen, he kiertelivät ihmisten keskuudessa saarnaten ja kerjäten elantonsa. Ensimmäisen kerjäläisveljestön sääntökunnan perusti [[Franciscus Assisilainen]] vuonna 1208. Toinen sääntökunta oli espanjalaisen [[Dominicus Guzmánilainen|Dominicus Guzmánilaisen]] perustama [[dominikaanit]]. Heillä oli laaja teologinen koulutus, jonka vuoksi he hoitivat usein inkvisitiota. Fransiskaaneilla oli Suomessa konventit eli ”toimitalot” Viipurissa, Raumalla ja Kökarissa ja dominikaaneilla Turussa ja Viipurissa. Niiden toiminta loppui reformaation myötä.

'''[[Käyttäjä:Petja|Petja Pyykkönen]]'''

[[Luokka:Kirkkohistoria]]