Toiminnot

Luostarilaitoksen syntyminen

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 2. maaliskuuta 2010 kello 16.59 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (Kilvoittelijoille säännöt)

Jo vanhoissa uskonnoissa esiintyi askeesia eli itsensä kieltämistä. Tätä oli esiintynyt esimerkiksi hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa. Myös juutalaisuudessa harrastettiin askeesia, esimerkiksi Jeesuksen aikaan toimineessa Qumranin essealaisyhteisössä. Myös kreikkalaisesta filosofiasta löytyy esimerkkejä asketismista. Stoalaisuudessa pyrittiin kaikkien halujen, kuten naurun ja ruoan, voittamiseen. Kyynistä filosofiaa edustava Diogenes Sinopelainen (412-323 eKr.) eli ja karaisi itseään suuressa käytöstä poistetussa saviruukussa.

Kristillisen asketismin tausta

Kirkkohistoria-sarja

Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta


Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja


Myös kristillisellä puolella oli esikuvia asketismiin. Vanhasta testamentista löytyy useita henkilöitä, jotka vetäytyivät yhteiskunnasta kohdatakseen Jumalan, esimerkiksi profeetat Elia, Hesekiel ja Mooses. Uudesta testamentista löytyy kuitenkin kristillisen asketismin kannalta merkittävin esikuva. Kristus paastosi 40 päivää erämaassa taistellen pahuuden voimia vastaan (Matt.4:1-11).

Heti Kristuksen kuoltua alkoikin häntä esimerkkinään käyttäen ilmestyä erämaakilvoittelijoita. He hylkäsivät elämän itsestäänselvyydet ja koettelivat omia henkisiä ja fyysisiä rajojaan. Henki omistettiin rukoukselle ja ruumis puhtaudelle ja kestävyydelle. Askeetti eli ristiriidassa elämän olosuhteiden kanssa. Hänelle maailmaa ei enää ollut tai se oli epätodellinen - askeetti oli siirtynyt uuteen elämään Jumalan valtakunnassa, pyrkimyksenään syvempi yhteys Jumalan kanssa.

Askeesin harjoittamiseen liittyivät harjoitukset (kreik. áskesis = harjoitus), joilla koeteltiin ruumista ja henkeä. Ensimmäiset kristilliset anakoreetit (kreik. anakhorétes = erakko, poisvetäytyjä) kilvoittelivat Egyptin erämaassa. Heistä kuuluisimmat ovat Paavali Thebaislainen (200-l), Antonios Suuri (251-356) ja Pakhomios Suuri (n. 286-346).

Kilvoittelijoille säännöt

Luostarilaitoksen perustajana pidetään Pakhomiosta. Hän kokosi erämaassa kilvoittelevat erakot yhteisöiksi ja loi heille säännöt. Näiden periaatteena oli kilvoittelijoiden lupaus naimattomuudesta, köyhyydestä ja kuuliaisuudesta. Myöhemmin muun muassa Basileios Suuri ja Benedictus Nursialainen pohjasivat omat luostarisääntönsä Pakhomioksen sääntöihin. Basileioksen säännöistä tuli itäisen kirkon luostareiden selkäranka ja Benedictuksen säännöistä läntisen.

Pakhomios perusti ensimmäisen muureilla ympäröidyn luostarin vuonna 320 Egyptin Tabannesiin, Naj Hammadin kaupungin lähelle. Hänen sisarensa alkoi johtaa naiskilvoittelijoiden luostaria, joten ensimmäinen nunnaluostarikin syntyi jo luostarihistorian alkuvaiheessa. Pakhomios perusti useita luostareita, joissa kilvoitteli yli 8000 askeettia. Kilvoittelijan elämästä tuli vaihtoehto egyptiläisille talonpojille, joille luostarielämä turvasi elämän paremmin kuin epävakaa viljely. Kilvoittelijayhteisöjen ihanne oli alkuseurakunta, jossa kaikki oli yhteistä ja kristityt kokoontuivat yhteisiin jumalanpalveluksiin.

Kilvoittelusta kehittyi kaksi haaraa: Antonios Suuri loi kilvoittelijoiden yksilöllisen erakkokilvoittelun muodon (nk. idiorytminen) ja Pakhomios Suuri loi kilvoittelijoiden yhteiselämän muodon (nk. kinobioottinen). Basileios Suuren myötä itäisessä kirkossa yhteiskilvoittelu tuli yleisemmäksi, mutta molempia on yhä tänä päivänäkin. Egyptistä luostarit levisivät Syyriaan, Vähään-Aasiaan ja Konstantinopoliin. 400-luvulla luostarit yleistyivät kaikkialla kristikunnassa.

Luostareiden yhteiskunnnallinen merkitys

Alun perin erämaakilvoittelu oli radikaali liike ja oli vastareaktio yhteiskunnan ja kirkon maallistumiselle. Vähitellen se kuitenkin sulautui tärkeäksi osaksi kirkkoa. Luostarit toimivat uskon, rukouksen ja hengellisen ohjauksen keskuksina, sekä pyhiinvaellus- ja turvapaikkoina.

Basileioksen ja Benedictuksen opetuksen myötä luostareiden osaksi tuli paljon sosiaalisia töitä, kuten köyhäinhoito, sairaanhoito ja opettaminen. Luostareissa päivärytmi oli tärkeä ja se jakaantui työn ja rukouksen kesken. Benedictuksen sääntö ’ora et labora’ eli rukoile ja tee työtä kuvaa hyvin luostarielämän perustaa.

Valitettavasti omien rajojen koettelu sai joskus eettisesti ja esteettisesti arveluttavia muotoja. Simeon Styliitta kilvoitteli 30 vuoden ajan korkean pylvään päällä. Myös nälässä olemista, alastomuutta tai ruumiin rankaisemista esimerkiksi rautakettingeillä esiintyi. Länsimaisella ajattelutavalla näitä askeetikkoja on vaikea ymmärtää, mutta jossain määrin he löysivät evankeliumin ytimen. Kaipuu ja odotus Jumalan valtakunnan tulemiseen veivät heitä eteenpäin kilvoittelussaan.

Petja Pyykkönen

Luostarisanastoa

  • anakoreetti: kreik. anakhorétes = erakko, poisvetäytyjä (kreikaksi: ἀναχωρέω / anakhōreō, suomeksi: vetäytyä, lähteä maaseudulle)
  • apotti: hebreaksi ab (אב tai abba אבא) = isä (nimitystä käytetään nyk. läntisessa kirkossa munkkiluostarin johtajasta)
  • askeesi kr. ἄσκησις, áskesis = harjoitus
  • idiorytminen: kr. idios = itse, rythmos = rytmi, elämäntapa
  • igumeni: ortodoksisessa kirkossa käytettävä katolilaisen kirkon apottia vastaava nimitys mies- eli munkkiluostarin johtajasta
  • igumenia: nais- eli nunnaluostarin johtajasta puhuttaessa arvonimi, jonka läntinen nimitys on abbedissa.
  • kinobioottinen: kr. κοινός, koinos = yhdyskunta, βίος, bios = elämä (κοινοβιακόν)
  • luostari: kr. μοναστήριον, monastérion = munkkikunta, latinaksi claustrum = suljettu (tästä tulee suomen kielen sana luostari)
  • munkki: kr. μοναχός, monakhós = yksineläjä