Markus Askeetti
Kohteesta Ortodoksi.net
Versio hetkellä 9. huhtikuuta 2009 kello 09.19 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Kunnioitettu jumalankantajaisä, pyhittjää Markus Askeetti syntyi Ateenassa 400-luvulla ja asui munkkina Egyptin erämaassa. Hänen elämänvaiheistaan ei ole säilynyt tarkkoja tietoja. Hänen muistelupäivänsä ortodoksisessa kirkossa on maaliskuun 5. päivänä.
Pyhää Markusta kunnioitetaan kilvoittelijana ja ihmeidentekijänä ja hänet tunnetaan myös nimellä Markus Erakko ja joissakin lähteissä myös nimellä Markus Paastoaja (enlanniksi: Mark the Faster) . Ollessaan noin neljänkymmenen vuoden ikäinen pyhä Johannes Krysostomos vihki hänet munkiksi ja hänen sanotaan sitten viettäneen noin useita vuosia Nitrian erämaassa Egyptissä paastoten ja rukoillen sekä kirjoittaen useita hengellisiä teoksia, jotka käsittelivät sielun pelastumista. Hänen kerrotaan osanneen ulkoa kaikki Pyhän Raamatun kirjoitukset. Hän oli armollinen ja laupias ja hän itki paljon erilaisia onnettomuuksia, joita hän kuitenkin piti Jumalan luomistyön tuloksena. Jossain elämänsä vaiheessa hänen arvellaan olleen myös nykyisessä Turkissa Akaran lähistöllä olleen luostarin igumeni.
Kerrotaan hurskasta tarinaa siitä, kun hän kerran itki pienen hyeenan pennun sokeutta ja rukoili Jumalalta, että pentu saisi näkönsä takaisin. Näin tapahtui ja hyeenaemo toi tämän tapahtuman jälkeen pyhälle kiitoksena lampaannahkoja. Pyhä komensi kuitenkin hyeenaa, ettei tämä saisi tappaa köyhien ihmisten lampaita.
Hän sai Ehtoollisen enkelien käsistä. Hänen opetuspuheensa käsittelivät hengellistä lakia, katumusta, kohtuullisuutta ja ne ovat saaneet oman merkittävän osa Kirkon hengellisessä kirjallisuudessa. Myös patriarkka Fotios Suuri aikanaan ylisti näitä kirjoituksia.
Opetuksissaan Markus Askeetti vastustaa messaliaaneja, jotka pitivät rukousta ainoana pelastuksen lähteenä, ja korostaa kasteen armon merkitystä. Hän kuvaa kirjoituksissaan myös yksityiskohtaisesti kiusauksen luonnetta ja sen eri asteita.
Suomeksi Markus Askeetin opetuksia on Filokaliassa, jonne niistä on otettu kolme: "Hengellisestä laista" (s.160-180), "Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista" (s. 181-209) ja "Kirje munkki Nikolaokselle" (s. 210-227).