Toiminnot

Ortodoksinen käsitys avioliitosta ja parisuhteesta (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 13. elokuuta 2009 kello 20.16 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (Jumalan valtakunnan todellisuus)

Avioliitto on yksi ortodoksisen kirkon sakramenteista eli mysteerioista. Valitettavana voidaan pitää sitä, että tämä on tänä päivänä yksi harvemmin toimitetuista sakramenteista. (Seurakuntien varastoissa lojuu paljon vihkiraamattuja, jotka odottavat vastaanottajaansa). Mutta mikä on sitten vikana, jos avioliittoon vihkimyksiä on niin vähän? Nopeasti tähän voidaan vastata niin, että ihmiset eivät koe kirkollista avioliittoon vihkimystä tarpeellisena. Sen merkitys on hävinnyt. Toinen seikka on se, että avioliiton suhteen on ryhdytty pelaamaan varman päälle. Odotetaan, että ollaan 100 % varmoja kaikesta ennen kuin voidaan edes ryhtyä harkitsemaan vihkimystä.

Onko avioliitto pelkkä sopimus?

Jotta voimme edes vastata kysymykseen avioliiton sakramentin merkityksestä, on meidän tutkittava sitä hieman tarkemmin. Eri kulttuureissa on avioliitto ymmärretty hieman erillä tavalla. Meille Suomeen on osittain periytynyt roomalainen hallinnollinen malli, jossa avioliitto ymmärretään nimenomaan sopimuksena. Jos avioliitto on pelkästään muodollinen sopimus, niin silloin sillä ei ole suurtakaan merkitystä teologisessa mielessä. Avioliitto on jotain paljon enemmän.

On kiintoisaa huomata, että Kirkko sai toimituksiinsa enemmän hallinnollisia piirteitä juuri sen vuoksi, että se oli tiiviissä yhteistyössä valtiovallan kanssa. Alkukirkon aikaan (jolloin ei ollut mitään nk. "valtionkirkkoa") Kirkon elämässä korostui kaikessa nimenomaan hengellisyys ja yhteys liturgiaan.

Maallistuminen ja erkaneminen eukaristiasta

Myöhemmin Kirkon asema vahvistui yhteiskunnassa ja sille annettiin valtuudet toimia virallisena avioliiton toimittajana. Tästä tuli myöhemmin ongelmia ja itse asiassa Kirkko joutui melkeinpä huomaamattaan maallistumaan näissä asioissa. Sakramentit alkoivat erkaantua Eukaristiasta ja liturgiasta, koska niiden luonne muuttui hengellisestä mysteeriosta enemmän juridiseksi toimitukseksi.

Tämä edellä mainittu muutos tapahtui jo ennen ensimmäisen vuosituhannen vaihdetta. Tämän päivän yhtenä ongelmana onkin juuri se, että ihmiset eivät koe tällaista juridista toimitusta kovinkaan tarpeellisena tai tärkeänä oman yhteiselonsa kannalta. Monet asiat sujuvat maallisessa mielessä melkeinpä kivuttomammin, kun ei olla avioliitossa.

Vaikka avioliitto toimituksena onkin irtaantunut siitä kiinteästä liturgisesta yhteydestään, niin siitä huolimatta sen hengellinen ulottuvuus on todellinen. Tärkeätä onkin nyt se, että tässä maallistuneessa yhteiskunnassa opittaisiin ymmärtämään hengellisyys tai paremmin sanoen Kirkko ja sen sanoma.

Olisiko kirkon ja valtion ero ratkaisu asioihin?

Olisiko ratkaisu sitten se, että Kirkko ja valtio erotettaisiin toisistaan? Tätä on aika ajoin väläytelty julkisuudessa ja vapaa-ajattelijat ainakin hyppisivät riemusta. On ainakin totta, ettei Kirkon tarvitsisi enää tuolloin olla niin juridisesti velvollinen valtiovallalle, mitä tulee väestörekisteriin liittyvien asioitten toimittamiseen ja hoitamiseen.

Mutta tästä huolimatta seuraukset olisivat todennäköisesti lopulta huonommat, sillä kirkollisveron menettämisen myötä kirkon toimintamahdollisuudet muuttuisivat melko suppeiksi. On vaikea uskoa, että kovinkaan moni ryhtyisi maksamaan todellisia kymmenyksiä Kirkon toiminnan ylläpitämiseksi. Kirkollisvero on suhteellisen huomaamaton ja kivuton keino toiminnan ylläpitämisessä.

Asiat eivät siis välttämättä korjaannu sillä, että tuosta maallisesta järjestelmästä yritetään päästä eroon. Parempi onkin ryhtyä tekemään valistustyötä sen suhteen, miksi kannattaa mennä naimisiin ja mitä avioliitto merkitsee.

Kristus avioliiton ja elämän siunaajana

Avioliitto ei ole pelkästään sitä, että vihkimyksessä saadaan uskonnolliselta yhteisöltä hyväksyntä liitolle. Tarkoitus ei ole siis näyttää ulospäin hurskaalta, vaan se pitää sisällään jotain aivan muuta. Kristillisessä avioliitossa kaikki tapahtuu tässä ajassa, mutta yhtä lailla kaikki tähtää jo tulevaan. Avioliiton vihkimisessä syntyy kahden ihmisen liitto maan ja taivaan valtakunnan välille.

Vihkimys ei ole pelkästään kahden kauppa, vaan siinä otetaan Kristus mukaan yhteisen elämän siunaajaksi. Tämän pitäisi olla luonnollinen asia ihmisille, jotka elävät uskon mukaista elämää. Avioliitto ei ole tällöin mikään ylimääräinen lisä tai muodollisuus, vaan se koetaan välttämättömänä asiana. Vertauskuvallisesti voitaisiin ajatella, että emmekö alastomana talvipakkasella ottaisikin meille tarjottua untuvatakkia päällemme?

Kihlaus

Jotta voisimme ymmärtää avioliiton vihkimyksen toimituksena ja sen sakramentaalisen luonteen, on meidän tutkittava sitä vaihe vaiheelta. Ensimmäinen osa on luonnollisesti kihlaus. Valitettavaa nykypäivänä on se, että kihlaus on kokenut suuren inflaation. Nuoret käyttävät "kihlaus" nimitystä jo silloin, kun ovat kenties viikon kaksi seurustelleet keskenään.

Vielä harvinaisempaa on se, että kihlaus todella toimitettaisiin kirkollisesti. Kirkollinen kihlaus toimitetaan usein avioliiton vihkimistoimituksen yhteydessä, vaikka se voidaan toimittaa myös erillisenä toimituksena. Edellytys erillisellä kihlaukselle on, että varsinainen hääpäivä on jo tiedossa. Kysymys on lupauksesta ja sitoutumisesta tulevaan avioliittoon. Siitä merkkinä myös sormukset sormessa. Ortodoksisessa kihlaustoimituksessa ei sananmukaisesti "vaihdeta" sormuksia, vaan pappi asettaa ne kihlattavien oikeaan nimettömään.

Itäisessä perinteessä oikeaa kättä pidetään voimallisena ja hyviä tekoja tekevänä kätenä, joten siinä valossa katsottuna sormuksen luonnollinen paikka on oikeassa kädessä. Suurta kirjavuutta sormuksen paikasta on eri puolilla maailmaa ja se ei aina ole sidoksissa edes uskontoon, vaan enemmänkin ympäröivään kulttuuriin.

Kruunaaminen

Keskeinen kohta varsinaista vihkimystoimitusta on kruunaaminen. Taas on hyvä huomata, että kruunausta ei ole aina ollut vihkitoimituksessa ja itse asiassa erillistä vihkitoimitustakaan ei ole aina ollut. Alkukirkossa kaksi ihmistä on yhdessä osallistunut Herran Pyhään Ehtoolliseen ja se on ollut siinä!

Taas huomaamme, että kaikki kirkon pyhät toimitukset, mysteeriot rakentuvat Ehtoollisen ympärille. Voidaan sanoa, että ortodoksisessa kirkossa kaikki on hyvin Kristus-keskeistä.

Kruunaamisen teologiset ulottuvuudet

Itse kruunaamisella on montakin teologista ulottuvuutta, jotka voidaan erottaa kolmeen asiaan. Ensinnäkin näemme avioliittoon vihityt oman perheensä kuninkaana ja kuningattarena. Näemme heissä aina myös Adamin ja Eevan, jotka Luoja asetti luomakunnan varjelijoiksi koko luomistyön huippuna, "luomakunnan kruunuina".

Kruunaamisessa avioparista ja tästä ydinperheestä tulee pienoisseurakunta varsinaisen seurakunnan sisälle. Tämä ei tarkoita sitä, että nämä vihityt eristäytyisivät seurakunnan toiminnasta, vaan he todella toteuttavat sitä samaa työtä ja lähimmäisenrakkautta jota seurakunnassakin tulisi toimittaa. Tätä kuvaa myös eräs avioliiton rukous seuraavasti: "… anna heille ylhäältä taivaan kastetta ja maan lihavuutta. Täytä heidän talonsa vehnällä, viinillä ja öljyllä ja kaikella hyvyydellä, jotta he jakaisivat puutteessa olevillekin, ja anna myös läsnä oleville kaikki heidän pelastuksekseen anomansa". (1. rukous suuren ektenian jälkeen avioliiton vihkitoimituksessa)

Tuo pieni osa rukousta kertoo meille sen, että avioliitossa olevien pitäisi huolehtia myös niistä, jotka tarvitsevat apua. Kun itsellä menee hyvin, ei tarkoita sitä, että kaikki käytetään pelkästään omiin tarpeisiin. Samoin tässä rukouksessa korostuu, että me anomme Jumalalta nimenomaan sellaisia asioita, jotka ovat pelastuksen kannalta oleellisia.

"Marttyyrien kruunut"

Toinen kruunaamiseen liittyvä asia on "marttyyrin kruunut" tai paremmin sanoen myös marttyyrin seppeleet. Kreikassa vihkitoimituksessa ei käytetä kruunuja (ja kruununkantajia) vaan seppeleitä. Tätä samaa käytäntöä voidaan ihan hyvin soveltaa myös meillä Suomessa.

Mutta meidän tulee ymmärtää avioliitto myös marttyyriuden kautta. Kristuksen seuraaminen tarkoittaa sitä, että kiellämme itsemme ja seuraamme Häntä. Lisäksi Kristuksen seuraaminen tässä maailmassa ei koskaan voi olla liian helppoa.

Avioliitossa on myös kärsimystä, monellakin tavalla. Mutta tässä tapauksessa suurin kärsimys tulee olemaan jokaisen itsekkyydessä. Avioliitossa elävä ihminen ei voi olla itsekäs, vaan hänen tulee aina huomioida aviopuolisonsa. Itse asiassa ei pelkästään omaa aviopuolisoa vaan myös Jumala.

Marttyyriuteen ja Kristuksen seuraamiseen liittyy ristin kantaminen. Kun ajattelemme kristinuskon sanomaa, niin sehän on, että "ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan". Eli avioliitonkin tulisi olla iloinen asia samoin kuin koko kristinuskon perussanoman.

Jumalan valtakunnan todellisuus

Me löydämme kruunaamisesta vielä yhden tärkeän teologisen merkityksen ja se on kruunujen ottaminen Jumalan valtakuntaan. Kysymys ei ole pelkästään tämän maailman ulottuvuudesta, vaan myös Jumalan valtakunnan todellisuudesta. Avioliiton perimmäinen tarkoitus on se, että kaksi ihmistä kasvaa rakkaudessa ja yhdessä kohti Jumalaa. Avioliitto ei ole pelkästään maanpäällistä kahden kauppaa, vaan siinä on aina "tuonpuoleinen" todellisuus läsnä, siinä on silloin Jumala mukana.

Häätoimituksessa luetaan Evankeliumiluku, jossa Jeesus muutti veden viiniksi Galilean Kaanan häissä. Oleellista tässä yhteydessä oli, että Kristus läsnäolollaan siunasi tämä toimituksen. Jos Kristus olisi pitänyt avioitumista turhana asiana, hän ei olisi edes mennyt tuohon juhlaan.

Alistuminen toisen tahtoon

Häätoimituksen epistolateksti on kuitenkin se, joka usein kolahtaa monen korvaan aivan erityisellä tavalla. Kysymys on apostoli Paavalin lähetyskirjeestä Efesolaisille (Ef.5:20-33). Siinä sanotaan seuraavasti:

"Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon."

Tuo edellä mainittu luonnollisesti ei tunnu kovin ihanteelliselta ajatukselta ja monesta se saattaa tuntua jopa loukkaavalta, koska se luetaan juuri häätoimituksessa. Mutta mikään asia ei voi olla lopulta huonoa Raamatussa, ellei sitä ole jostain syystä revitty irti kokonaisuudesta ja asiayhteydestä. Kyseinen epistolatekstihän jatkuu tästä seuraavasti: "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä se puolesta pyhittääkseen sen. … Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan."

Eli kysymys on lopulta molemminpuolisesta rakkaudesta ja velvollisuudesta sekä toisensa kunnioittamisesta. Jos miehen kerran tulee rakastaa vaimoaan niin paljon, että on valmis antamaan tämän edestä oman henkensä, niin kyllä silloin hänen on myös kunnioitettava ja rakastettava häntä kaikessa. Jos avioliitossa on toisen alistamisesta kysymys, niin silloin siinä ei toteudu se, mitä apostoli Paavali on tässä sanonut. Eihän Kristuskaan alistanut ketään oman valtansa alle, vaan Hän antoi meille rakkauden ja lähimmäisen palvelemisen esimerkin.

Hääjuhla Jumalan valtakunnan vertauksena

Kristus vertasi Jumalan valtakuntaa usein hääjuhlaan. Hän käytti vertauksen esimerkiksi siitä kuinka kuningas lähetti palvelijoitaan kutsumaan vieraita hääjuhlaan, mutta kuinka nämä yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät.

Jumalan valtakunnan rinnastus on siis hääjuhla. On siis ymmärrettävä, että ilo ja riemu, joka tähän juhlaan liittyy, on lähinnä sitä, millä me sanoin voimme kuvata Jumalan valtakuntaa ja sitä iloa ja riemua, joka Jumalan yhteydessä on oleva. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Välimeren kulttuurissa hääjuhla on todella ilon ja riemun juhla. Kyläyhteisöissä toteutuu vielä sekin, että kaikki ovat tervetulleita tuohon juhlaan. Ei siis pelkästään kirkkoon, vaan myös sitä seuraavaan juhlaan.

Avioliiton ulkopuolinen elämä

Kenties on syytä palata vielä niihin seikkoihin, jotka liittyvät nimenomaan avioliiton ulkopuoliseen elämään ja yleensä asioihin, jotka liittyvät parisuhteeseen. Perusopetushan on se, että Kirkon piirissä avioliiton ulkopuolista elämää ei nähdä ihanteellisina. Kysymys ei ole siitä, että Kirkko tuomitsee ne, jotka elävät nk. "avoliitossa". Ennemminkin Kirkko kysyy tässä tapauksessa, että "Miksi ette ottaisi vastaan sitä siunausta, mitä teille tarjotaan?"

Siinä on oikeastaan tämän päivän haaste kirkolle. Tähän liittyy myös se, miksi avioliittoon vihkimyksiä toimitetaan kaiken kaikkiaan hyvin harvoin. Miksi ei haluta tuota siunausta? Eikö tiedetä mitä se merkitsee? Eikö Kirkon siunauksella ole lopulta ihmisten mielestä merkitystä? Miksi sitten kastetaan ja halutaan kirkollinen hautaustoimitus? Ymmärretäänkö avioliiton sakramentti jotenkin toissijaisena, joka ei ole välttämätön verrattuna muihin toimituksiin? Onko nykyajan ihminen vain niin maallisesti ajatteleva, että avioliiton solmiminen koetaan omien etujen vastaiseksi ja liian hankalaksi? Pelätäänkö avioeroa niin paljon, ettei sen vuoksi viitsitä sitten edes vaivautua naimisiin? Odotetaanko kenties sitä, että ollaan 100 % varmoja ennen kuin otetaan se "suuri askel"? Halutaanko omata vakituinen työ ja asunto, joka on lainoista pois maksettu? Halutaanko varata niin paljon rahaa sivuun, että hääjuhlassa ei tarvitse miettiä mitä kaikki maksaa?

Avioliitto hengellisenä vakuutuksena

Vaihtoehtoja on kenties lukematon määrä. Aina löytyy jokin syy, jonka vuoksi tuota vihkimystä ei tarvitse ottaa. Kuitenkin ihmiset ottavat vakuutuksia siltä varalta, että jotain sattuu. Eikö kukaan halua "hengellistä vakuutusta". Sitä, että nuo "hengelliset kruunut" ja marttyyrin seppeleet ovat Jumalan valtakunnassa. Sitä, että on avoimesti otettu Kristus mukaan omaan yhteiseen elämään. Löytyy monta syytä, miksi ei pitäisi mennä naimisiin, mutta vähintään yhtä paljon on niitä asioita, jotka kannustavat menemään naimisiin. Kysymys on jälleen kerran vanhasta tutusta vastakkainasettelusta hengellinen ~ maallinen.

Maallisesti ajateltuna avioliitolla ei ole paljoakaan merkitystä. Hengellisesti ajateltuna sillä on hyvinkin paljon merkitystä. Lyhyesti voisi sanoa, että kysymys on yksinkertaisesti maallistumisesta, mikä pitää sisällään hyvin monia asioita joita tässä edellä on tultua jo lueteltuakin.

Seurustelu

Mutta parisuhteeseen liittyy luonnollisesti myös seurustelu. Sitä ei voi kieltää, eikä ole välttämättä tarkoituksenmukaistakaan, että juuri tutustuneet ihmiset menisivät heti seuraavalla viikolla naimisiin, vaikka tätäkin on varmasti tapahtunut. Seurustelua voidaan pitää luonnollisena asiana ja siihen löytyy suora rinnastus myös luostarimaailmasta. Eihän ketään vihitä munkiksi tai nunnaksi (edes viitankantajaksi) ennen kuin hän on ollut tietyn ajan kuuliaisuusveljenä tai -sisarena. Yhtä lailla ei kenenkään tarvitse naimisiin heti mennä.

Mutta seurustelu ei voi olla pysyvä tila, vaan jossain vaiheessa pitäisi edessä olla avioliitto. Samoin ei ole hyvä sekään, että seurustelussa mennään "kukasta kukkaan", jolloin seurusteluajat eivät tosiaan ole pitkiä, mutta toisaalta jatkuvat henkilövaihdokset eivät paranna asiaa yhtään.

Samaa sukupuolta olevien vihkiminen

Nykypäivänä parisuhdekysymykseen on tuotu mukaan myös se, että miten Kirkko suhtautuu samaa sukupuolta olevien yhteiseloon tai ennemminkin vihkimiseen. Käytännössä Kirkko ei voi siunata yhteen sellaista, mihin ei löydy perustetta Raamatusta tai Kirkon Traditiosta. Kirkon Traditiosta löydämme kyllä ekonomiaa, eli joustavuutta tietyissä asioissa, mutta tähän ei ekonomiaperiaate ulotu. Mutta on edelleen hyvä huomata se, että vaikka Kirkko ei siunaakaan niin se ei tarkoita samaa, että nämä ihmiset olisivat samoin tein tuomittu. Siunauksen pois jättäminen ei ole yhtä kuin tuomitseminen.

Varmasti avioliittoon ja parisuhteeseen liittyy paljon kysymyksiä. Tässä yhteydessä ei niitä kaikkia edes kyetä käymään läpi. Tärkeintä onkin herättää keskustelua siitä, miten tämä mysteerio saataisiin nostettua takaisin oikeaan arvoonsa.

isä Andrei Verikov

Katso myös

Ortodoksinen avioliitto

Kirjallisuutta

  • Meyendorff, John: Avioliitto - ortodoksin näkökulma
  • Huotari, Voitto: Ortodoksin ja luterilaisen avioliitto
  • Kotamo, Oiti (toim.): Kruunaa heidät yhdeksi - Avioliitto ortodoksisessa kirkossa
  • Alexander Schmemann: Maailman elämän edestä