Toiminnot

Ortodoksinen opiskelijaliitto

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 23. huhtikuuta 2012 kello 22.22 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)

Ortodoksinen opiskelijaliitto (OOL) ry. on Suomen ortodoksisen kirkon piirissä toimiva ortodoksiopiskelijoiden järjestö. Se perustettiin vuonna 1948 nimellä Ortodoksinen Ylioppilasliitto. Nimi vaihdettiin 1980-luvulla nykyiseksi.

Toiminta koostuu valtakunnallisesta ja paikallisosastojen toiminnasta. Paikallisosastoja on yliopistopaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Vuonna 2009 niitä oli Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Oulussa. OOL pyrkii perustamaan lisää alaosastoja uusille paikkakunnille. Toiminnan suurimpina aktiviteetteina ovat erilaiset vuosittaiset tapahtumat, kuten pääsiäis-, syys ja talvitapahtuma sekä kokoöinen jumalanpalvelus Pyhän Ristin ylentämisen juhlana. Alaosastoissa on toimintaa erilaisissa tapaamisissa.

OOL julkaisee omaa lehteä nimeltään Logos. Lehti on ilmestynyt jo vuodesta 1958 alkaen. Toukokuusta 2012 alkaen lehti ilmestyy ainoastaan verkkojulkaisuna.

Järjestön toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa johdolla. Päivittäistä toimintaa johtaa sivutoiminen pääsihteeri . Järjestöllä ei ole pysyvää toimistoa, vaan toimintaa johdetaan toimihenkilöiden kotoa käsin.

Yhteystiedot (v. 2012)

Puheenjohtaja Ira Liesma

  • Sähköposti: ool.pj (at) ort.fi
  • Matkapuhelin: 040 778 6595
  • Joensuu

Pääsihteeri Harri Liikala

  • Sähköposti: ool.ps (at) ort.fi

Kontionkatu 1A 11 50190 Mikkeli

  • Matkapuhelin: 050 337 3934


Kotisivut:

Katso myös