Toiminnot

Ristin ylentäminen (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 7. syyskuuta 2009 kello 09.30 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Minusta tuntuu, että kun vietämme vuodesta toiseen ristin ylentämisen juhlaa ja toistamme vanhaa voiton sanomaa, emme tee sitä vain muistellaksemme kauan sitten voitettua taistelua tai palauttaaksemme mieliimme menneisyyttä, jota ei ole enää olemassa. Ehkä ristin juhlaa viettäessämme me voimme syvemmin pohtia sanan ”voitto” merkitystä kristillisen uskomme kannalta. Voi olla että nyt, kun meidät kristityt on riisuttu ulkonaisesta vallasta ja kunniasta, valtion tuesta, määrättömistä rikkauksista ja kaikista voiton ulkonaisista merkeistä, me voimme ymmärtää, että kaikki tuo ehkä ei ollutkaan oikea voitto. Kyllä risti noina aikoina ylennettiin kansanjoukkojen yläpuolelle, kullalla ja hopealla ja jalokivillä koristeltuna. Mutta ei kulta eikä hopea eivätkä jalokivet voi muuttaa ristin alkuperäistä merkitystä nöyryytyksen, kidutuksen ja teloituksen välineenä, jolle ihminen naulittiin, kaikkien hylkäämänä, tuskasta ja janosta vääntelehtien. Onko meillä rohkeutta kysyä itseltämme: oliko niin, että nuo kristityt valtakunnat ja kulttuurit kuolivat ja voitto muuttui tappioksi siitä syystä, että me kristityt olimme tulleet sokeaksi kristinuskon tärkeimmälle symbolille? Me olimme päättäneet antaa kullan ja hopean tyhjentää ristin merkityksen. Ja me olimme päättäneet, että Jumala kaipaa sitä, että palvomme menneisyyttä.

Eikö ristin kunnioittaminen, sen ylentäminen ja Kristuksen voiton ylistäminen merkitse ennen muuta sitä, että uskomme Ristiinnaulittuun ja siihen, että risti on murskatappion merkki. Sillä vain jos risti merkitsee tappiota ja siinä määrin, kuin se hyväksytään tappion merkiksi, voi rististä tulla voiton ja kunnian merkki. Ei, Kristus ei tullut maailmaan saavuttaakseen ulkonaisia voittoja. Hänelle tarjottiin valtakuntaa, mutta hän kieltäytyi. Ja juuri kuolemaan kavaltamisensa hetkellä Hän sanoi: ”Luuletko, etten voisi pyytää apua isältäni? Hän lähettäisi heti tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä.” (Matt.26:53) Ja kuitenkaan Kristus ei koskaan ollut enemmän kuningas kuin astellessaan Golgatalle omaa ristiään kantaessaan ja vihaa täynnä olevan tungoksen ympäröidessä häntä. Hänen kuninkuutensa ja valtansa eivät koskaan olleet ilmeisemmät kuin silloin, kun Pilatus toi hänet väkijoukon eteen purppuraan puettuna ja kun hänet tuomittiin rikollisen kuolemaan orjantappurakruunu päässään ja kun Pilatus sanoi pilkkaavalle kansalle: ”Katsokaa, kuninkaanne.” Vain tässä voi nähdä kristinuskon koko salaisuuden, sillä kristinuskon voitto on iloisessa uskossa siihen, että tässä, tämän hyljätyn, ristiinnaulitun ja tuomitun ihmisen kautta rakkaus alkoi valaista maailmaa ja avautui Valtakunta, jota kukaan ei voi sulkea.

Jokaisen meistä on kuitenkin hyväksyttävä Kristus ja otettava Hänet vastaan koko sydämestämme, koko sielustamme ja koko toivollamme. Muutoin meidän voitoillamme ei ole mitään merkitystä. Ehkä tämä kristityn maailman ulkonainen tappio oli meille tarpeen. Ehkä köyhyys ja syrjäytyminen oli tarpeen uskomme puhdistamiseksi maallisesta ylpeydestä ja luottamuksesta ulkonaiseen voimaan ja voittoon, katseemme puhdistamiseksi jotta näkisimme Kristuksen ristin, joka on aina yläpuolellamme, näimmepä me tai maailma sitä tai emme. Kaikesta huolimatta, risti edelleen ylennetään, korkealle ja voittoisana. ”Risti on maailmankaikkeuden kauneus.” Sillä missä pimeydessä me ihmiset olemmekaan ja kuinka suuri onkaan pahan voitto tässä maailmassa, sydämemme kuitenkin kuulee sanat: ”Olkaa rohkealla mielellä, minä olen voittanut maailman”.

Isä Aleksander Schmemann
(kirjassa Celebrration of Faith)
Englannin kielestä suomentanut Heikki Huttunen

Katso myös

Artikkeli julkaistu myös osoitteessa: http://www.ort.fi/espoo/ristin_ylentaminen.PDF ja artikkelin käännös on julkaistu Ortodoksi.netissä kääntäjän luvalla.