Toiminnot

Sanan liturgian taustoja

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 29. huhtikuuta 2010 kello 08.49 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (Opetuspuhe)

8. osa artikkelisarjaan Liturgista teologiaa, kirjoittanut isä Andrei Verikov.

Jotta ymmärtäisimme liturgiajumalanpalveluksen ja erityisesti sen alkuosan taustoja, on meidän tutkittava sen historiaa hieman tarkemmin.

Sanan liturgia, opetettavien liturgia

Käytämme nykyään yleisesti liturgian alkuosasta nimitystä ”Opetettavien (katekumeenien) liturgia” tai myös ”Sanan liturgia”. Nimitykset ovat siinä mielessä perusteltuja, koska liturgian alkuosa on ollut avoinna kaikille, kuten juuri opetettaville, ja keskeinen osa tuota palvelusta on ollut nimenomaan pyhien kirjoitusten lukeminen eli Sanan julistaminen.

Aiemmin on todettu, että kristittyjen kokoontumiseen liittyi keskeisesti pyhien kirjoitusten lukeminen ja leivän murtaminen. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että kirjoitusten lukemiseen liittyvä palvelus on ollut oma kokonaisuutensa. Sanan julistaminen ja Eukaristian perättäinen toimittaminen nähtiin kuitenkin niin luonnollisena asiana, että ne melko pian yhdistyivät toisiinsa. Kysymys on siis siitä liturgiasta, jota me tänä päivänä toimitamme, mutta samanaikaisesti me edelleen jaamme sen ”Opetettavien liturgiaan” (opetus) ja ”Uskovaisten liturgiaan” (Eukaristia).

Juuret juutalaisessa synagogaperinteessä

Jos kuitenkin haluamme tutkia tätä Sanan liturgian historiaa vielä erikseen, niin silloin voimme käyttää nimitystä Synaxis (Σύναξις) . Sen voi kääntää tarkoittamaan (julkista) yhteen kokoontumista. Itse asiassa sana synagoga (συναγωγή) tarkoittaa juuri kokoontumista tai kokoontumispaikkaa ja Sanan liturgia juontaakin juurensa suoraan juutalaisesta synagogaperinteestä.

Meillä on taipumusta ajatella, että kristinuskon ja juutalaisuuden välissä on aina ollut hyvin syvä kuilu. Kuitenkin Kristus ei missään vaiheessa kumonnut esimerkiksi synagogapalveluksen merkitystä, vaan hän osallistui siihen opetuslastensa kanssa. Myös varhaiset kristityt osallistuivat näihin palveluksiin, mutta juutalaisista poiketen heillä oli tämän lisäksi myös Eukaristia, jonka merkitys oli ainutlaatuinen. Kaikesta huolimatta kristittyjen ja juutalaisten jumalanpalvelusten yhteys on kiistaton ja käytännössä tämä juutalaisten synagogapalvelus siirtyi suoraan kristityille. Tämän ei-eukaristisen kokoontumisen sisältönä oli pyhien kirjoitusten lukeminen, psalmilaulu, opetuspuhe ja rukous. Toimituksen kaava voidaan esittää seuraavasti:

  1. Alkutervehdys
  2. Kirjoitusten lukeminen I
  3. Psalmilaulua
  4. Kirjoitusten lukeminen II
  5. Opetuspuhe
  6. Muiden kuin seurakunnan jäsenten poislähettäminen
  7. Rukouksia
  8. Poislähteminen (ja kolehti)

Rauhan toivotus

Voimme vielä lyhyesti tutkia tätä edellä mainittua kaavaa. Alkutervehdys on melko yleisesti ollut joko ”Herra olkoon teidän kanssanne” tai ”Rauha teille (kaikille)”. Tämän tervehdyksen heprealainen muoto on ”Shalom”. Tämän saman rauhantoivotuksen ylösnoussut Kristus sanoi opetuslapsilleen, kun Hän ilmestyi heille ovien ollessa lukittuna. (kts. Joh.20:19) Rauhan toivottaminen on hyvin yleisesti käytössä edelleen ja esimerkiksi liturgian prokimenin ja kirjoitusten lukemista edeltää rauhan toivotus. Itse asiassa kaikissa jumalanpalveluksissa itse evankeliumilukua edeltää myös rauhan toivotus.

Kirjoitusten lukeminen

Juutalaisessa perinteessä pyhien kirjoitusten lukeminen on alkanut Mooseksen laista ja psalmilaulun jälkeen on luettu esimerkiksi profeettojen kirjoja. Kristityt lukivat aluksi myös lakia ja profeettoja ja tämän jälkeen apostolien kirjoituksia ja viimeisenä Evankeliumin, joka on Kristuksen omakohtaista opetusta. Kirjoitusten lukeminen tapahtui yleisesti resitatiivisella lukutavalla, joka sekin oli lähtöisin juutalaisten synagogapalveluksesta. 700-luvulle tultaessa yleisimmin käytetyistä liturgioista olivat hävinneet VT:n lukukappaleet, mutta esimerkiksi meillä harvemmin toimitetussa Jaakobin liturgiassa niitä edelleen luetaan.

Prokimeni ja Halleluja

Meillä on tänä päivänä muistona VT:n lukukappaleista prokimeni, joka toimi ikään kuin esilukuna. Aiemmin prokimeni oli käytännössä kokonainen johdantopsalmi, jonka tiettyjä jakeita toistettiin. Ajan kuluessa psalmi typistyi parin jakeen pituiseksi. Prokimeni on nykykäytännössäkin ennen tekstiä laulettava johdanto-osa. Samalla periaatteella toimii Hallelujan laulaminen ennen Evankeliumia. Halleluja on psalmiin liittyvä ylistyslauselma, jonka veisaaminen on luonnollisesti lähtöisin juutalaisuudesta. Hallelujaa ei ole sanana erikseen käännetty, kuten ei ole myöskään sanoja Amen ja ”Hoosianna”. Hallelujan veisaaminen Evankeliumin edellä ei kuitenkaan siirtynyt välittömästi kristityille, vaan sen yleistyminen on tapahtunut 300-luvun jälkipuoliskolla. Huomattakoon vielä, että Hallelujaan ja prokimeniin liittyvät psalminjakeet eivät ole satunnaisia, vaan tarjoavat monesti hyvinkin syventäviä kommentteja ja tukea juuri luettuun tekstiin tai juhlan aiheeseen. Esimerkiksi Helluntain prokimeni kuuluu seuraavasti:

”Heidän äänensä käy yli kaiken maan ja heidän sanansa maailman ääriin.” (Ps. 19:5, LXX).

Tämä tietysti viittaa apostoleihin, jotka Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen lähtivät julistamaan Evankeliumia kaikkialle maailmaan.”

Opetuspuhe

Pyhien kirjoitusten selittäminen ja avaaminen kuulijoille on kuulunut jo juutalaiseen perinteeseen. Meille on evankeliumistakin tuttua se, kuinka Kristus opetti:

”Heti sapattina Jeesus meni synagogaan ja opetti. Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan.” (Mark. 1:21)
”Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan. -- (lukemisen jälkeen) Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen --” (Luuk. 4:16-21).

Muistamme myös, että Paavali opetti ja ohjeisti seurakuntalaisia. Justinos Marttyyrin aikana palveluksen toimittaja suullisesti ohjeisti ja kannusti ottamaan mallia asioista, jotka oli kirjoituksista luettu. Palaamme myöhemmin käsittelemään opetuspuhetta täysin omana kokonaisuutenaan, mutta todettakoon jälleen kerran, että opetuspuhe on ollut alusta lähtien olennainen osa kristillistä jumalanpalvelusta.

Poislähettäminen ja rukoukset katekumeenien puolesta

Sanan liturgia on todellakin nimensä mukaisesti Synaxis - julkinen kokoontuminen, joka on ollut periaatteessa avoin kaikille, kuten juutalaisille, pakanoille ja katekumeeneille. Tähän asti kaikki jumalanpalvelukseen liittyvä toiminta on ollut opetuksellista. Psalmien laulamista, kirjoitusten lukemista ja saarnaamista. Varsinaisia rukouksia ei oltu vielä luettu, vaan kaikki oli tähän mennessä ollut siis opetuksellista toimintaa. Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina pidettiin hyvin tarkkaan huolta siitä, että ainoastaan seurakunnan jäsenet rukoilivat yhdessä. Rauhan suudelmaakaan eivät käyttäneet kuin seurakunnan jäsenet keskenään. Kristityt varjelivat hyvin tarkkaan sitä, mikä oli pyhää ja yhteinen rukouskin nähtiin asiana, jota toteuttivat ainoastaan kristityt keskenään.

Sanan liturgian lopussa paikalta poistuivat kaikki ulkopuoliset ja paikalle jäivät vielä hetkeksi uskovaiset, katekumeenit ja muut jäsenet (esimerkiksi saastaisten henkien vaivaamat ja katuvat). Tämän jälkeen luettiin rukous katekumeenien, eli opetettavien puolesta. Tällöin katekumeenit olivat kumartuneina ja piispa laski kätensä heidän päänsä päälle ja luki rukouksen. Meillä on vielä nykyäänkin käytössä olevassa liturgian kaavassa (1953) diakonin kehotus: ”Opetettavat, kumartukaa Herran edessä”. Tämän kohdan voi olettaa liittyvän juuri tuohon edellä mainittuun varhaiseen käytäntöön.

Tämän jälkeen luettiin vielä rukoukset muiden puolesta, jotka eivät olleet täysivaltaisia seurakunnan jäseniä. Kun paikalla ei ollut enää kuin uskovaiset, luettiin rukoukset, joissa on paljon yhtymäkohtia esimerkiksi Suureen (Rauhan) ekteniaan. Tarkastelemme liturgian kaavaa vielä myöhemmin tarkemmin, mutta todettakoon jo tässä vaiheessa, että meni vielä useita vuosisatoja ennen kuin Suuri ektenia sijoittui nykyiselle paikalleen aivan liturgian alkuosaan. Nämä kaikki rukoukset, jotka liittyvät opetettaviin ja uskovaisiin olivat siis alkujaan enemmänkin Sanan liturgia päätöstä kuin sitä myöhemmin seuranneen Uskovaisten liturgian alkua.

Isä Andrei Verikov