Toiminnot

Ero sivun ”Suomen ikonimaalarit” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

(5 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
 
'''Suomen ikonimaalarit ry.''' on ikonimaalareiden keskinäistä yhteyttä ylläpitämään vuonna 1976 perustettu opintojärjestö.
 
'''Suomen ikonimaalarit ry.''' on ikonimaalareiden keskinäistä yhteyttä ylläpitämään vuonna 1976 perustettu opintojärjestö.
  
Keskinäisen yhteyden pidon lisäksi järjestön tehtäviin kuluu ortodoksisen ikonimaalausperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen Suomessa ja maailmalla. Yhdistys järjestää ikonimaalauskursseja, -seminaareja, opintomatkoja ja ikoninäyttelyitä. Yhdistys julkaisee myös ikonimaalausta käsittelevää kirjallisuutta sekä omaa [[Ikonimaalari (lehti)|Ikonimaalari-lehteä]].
+
Keskinäisen yhteyden pidon lisäksi järjestön tehtäviin kuluu ortodoksisen ikonimaalausperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen Suomessa ja maailmalla. Yhdistys järjestää ikonimaalauskursseja, -seminaareja, opintomatkoja ja ikoninäyttelyitä. Yhdistys julkaisee myös ikonimaalausta käsittelevää kirjallisuutta sekä omaa [[Ikonimaalari (aikakauslehti)|Ikonimaalari-aikakauslehteä]].
  
 
Yhdistyksen toimintaperiaate on ekumeeninen eli siihen kuuluu jäseninä ikonimaalareita, -tutkijoita ja -teologeja niin ortodoksisen kuin luterilaisen ja roomalaiskatolisen kirkon piiristä.
 
Yhdistyksen toimintaperiaate on ekumeeninen eli siihen kuuluu jäseninä ikonimaalareita, -tutkijoita ja -teologeja niin ortodoksisen kuin luterilaisen ja roomalaiskatolisen kirkon piiristä.
  
Toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa (v. 2009 Merja Merras) johdolla. Järjestöllä ei ole palkattua omaa henkilökuntaa eikä omaa toimistoa.
+
Toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa johdolla. Järjestöllä ei ole palkattua omaa henkilökuntaa eikä omaa toimistoa.
  
==Yhteystiedot (v. 2009)==
+
==Yhteystiedot (v. 2013)==
  
'''Puheenjohtaja'''
+
Vuosikokouksessa 17.3.2013 Tampereella Suomen Ikonimaalarit ry:n hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
* Merja Merras
 
* sähköposti: merja.merras@phnet.fi
 
* puhelin: (03) 714 4102
 
* Heinola
 
  
'''Sihteeri'''
+
puheenjohtaja Tuulikki Likitalo, Kuopio
* xx
 
* sähköposti: xx
 
* puhelin: xx
 
* xx
 
  
 +
varsinaiset jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:
  
Kotisivu: [http://www.ort.fi/ikonimaalarit/ www.ort.fi/ikonimaalarit/]
+
Merja Merras, Lahti, varapuheenjohtaja,
 +
varajäsen Ritva Rojo, Helsinki
  
[[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]][[Luokka: Järjestöt]]
+
Hanna Kemppi, Helsinki, rahastonhoitaja,
 +
varajäsen Liisa Holst, Helsinki
 +
 
 +
Ritva Sammalkivi, Hämeenlinna, sihteeri,
 +
varajäsen Marja-Leena Ollikainen, Jyväskylä
 +
 
 +
Katariina Husso, Pielavesi,
 +
varajäsen Aino Lampio, Joensuu
 +
 
 +
[[Luokka:Ikonimaalari (lehti)]]
 +
[[Luokka: Järjestöt]]
 +
[[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]]

Versio 15. marraskuuta 2013 kello 21.02

Suomen ikonimaalarit ry. on ikonimaalareiden keskinäistä yhteyttä ylläpitämään vuonna 1976 perustettu opintojärjestö.

Keskinäisen yhteyden pidon lisäksi järjestön tehtäviin kuluu ortodoksisen ikonimaalausperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen Suomessa ja maailmalla. Yhdistys järjestää ikonimaalauskursseja, -seminaareja, opintomatkoja ja ikoninäyttelyitä. Yhdistys julkaisee myös ikonimaalausta käsittelevää kirjallisuutta sekä omaa Ikonimaalari-aikakauslehteä.

Yhdistyksen toimintaperiaate on ekumeeninen eli siihen kuuluu jäseninä ikonimaalareita, -tutkijoita ja -teologeja niin ortodoksisen kuin luterilaisen ja roomalaiskatolisen kirkon piiristä.

Toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa johdolla. Järjestöllä ei ole palkattua omaa henkilökuntaa eikä omaa toimistoa.

Yhteystiedot (v. 2013)

Vuosikokouksessa 17.3.2013 Tampereella Suomen Ikonimaalarit ry:n hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:

puheenjohtaja Tuulikki Likitalo, Kuopio

varsinaiset jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Merja Merras, Lahti, varapuheenjohtaja, varajäsen Ritva Rojo, Helsinki

Hanna Kemppi, Helsinki, rahastonhoitaja, varajäsen Liisa Holst, Helsinki

Ritva Sammalkivi, Hämeenlinna, sihteeri, varajäsen Marja-Leena Ollikainen, Jyväskylä

Katariina Husso, Pielavesi, varajäsen Aino Lampio, Joensuu