Toiminnot

Suomen ortodoksisten opettajien liitto

Kohteesta Ortodoksi.net

Suomen Ortodoksisten Opettajain Liitto ry. on pääasiassa ortodoksisen uskonnon opettajien valtakunnallinen järjestö, mutta siihen voi kuulua myös muidenkin aineiden ortodoksisia opettajia kuten esimerkiksi ortodoksisia luokanopettajia. Liitto on perustettu vuonna 1951 Keiteleen Hiekassa.

Yhdistyksen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan toimia yhdyssiteenä ja tukena ortodoksisten opettajien kesken ja pyrkiä tukemaan ortodoksista uskontokasvatusta. Liitto järjestetää kokouksia, juhlia ja täydennyskoulutusta sekä kustantaa julkaisuja.

Liitto julkaisee omaa jäsenlehteään sekä aiemmin myös noin 10 vuoden välein ilmestyvää juhlajulkaisuaan Tarhuria.

Järjestön kotipaikka on (v. 2009) Kuopio ja sen toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa johdolla. Palkattuja työntekijöitä ei liitolla ole ja toimintaa johdetaan toimihenkilöiden kotoa käsin eli pysyvää toimistoa ei ole.

Suomen ortodoksisten opettajien liiton omat kotisivut ovat osoitteessa: www.sooli.fi

Katso myös