Toiminnot

"Minulta on tämä siksi tullut" (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Ajattelitko sinä joskus sellaista, että kaikki mikä koskee sinua, se koskee myöskin minua? Kaikki teitä koskeva osuu minun silmäterääni. Olet minulle kallisarvoinen. Minä rakastan sinua. Minä suorastaan kaipaan hetkeä, jolloinka voisin ryhtyä sinun kasvattajaksesi.

Kristus ja enkelit arabiankielisessä ikonissa.

Kun kiusaukset ilmaantuvat eteesi, kun vihollinen saartaa sinua joka puoleltasi kuin mikäkin tulvavesi, silloin minä tahdon saada sinut käsittämään, että MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Minä olen Jumala, joka hallitsen olosuhteitasi. Voimattomuutesi johtuu siitä, että olet minun voimaani vailla ja turvallisuutesi on siinä, että nyt minulle järjestyikin tilaisuus käydä taistelua sinun puolestasi.

Jouduitko sinä ikävyyksiin ihmisten keskuudessa? Ihmiset eivät tahdo sinua oikealla tavalla ymmärtää. Eivät he oikein käsitä, mikä sinua miellyttää ja mikä herättää sinussa vastenmielisyyttä. He jatkuvasti aliarvioivat kykyjäsi sekä kylmästi syrjäyttävät kaikesta. MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Sinä et ole sattumalta joutunut nykyiseen paikkaasi. Tämä on juuri se paikka, minkä minä jo ennakolta sinua varten valmistin. Sinä pyysit itse, että opettaisin sinulle nöyryyttä. Etkö todellakaan huomaa, että minä panin sinut kouluun jossa tämä taito opitaan Ympäristö ja ihmiset, jotka ovat sinun kanssasi, ainoastaan täyttävät minun tahtoani.

Oletko rahapulassa? Ansiotulot eivät riitä elinkustannuksiin ja lisätuloja ei saa mistään. MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Minä hallitsen sinun kukkaroasi ja tahdon, että olisit tässäkin asiassa minusta riippuvainen. Minun rikkaudet ovat ehtymättömät. Tahdon, että olisit varma uskollisuudestani, ja että lupaukseni toteutetaan. Älköön sinulle sattuko pulasi aikana sellaista, että pääsisivät sinusta sanomaan – Kas kun hän ei ole luottanutkaan Herraan Jumalaansa.

Vietätkö synkkää surujen yötä? MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Minä olen kipujen mies ja tuskia maistanut. Minä sallin surujen yön laskeutua yllesi, että sinä nyt kääntyisit minun puoleeni ja saisit minulta todellisen lohdutuksen.

Oletko pettynyt ystävään, jolle uskoit kaikki salaisuutesi ja johon luotit? MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Minä annoin tuon pettymyksen yllättää sinua että oppisit tuntemaan minut sinun ainoaksi ja parhaimmaksi ystäväksesi. Minä – sinun Jumalasi – tahdon, että sinä uskoisit minulle kaikki salaisuutesi ja kaikessa minuun luottaisit.

Sinusta levitettiin valheellisia huhuja. Luovuta tämäkin asia minun ajettavakseni ja itse nojaudu rintaani vasten. Minä kyllä kirkastan oikeutesi kuin aamusarastuksen ja totuutesi pääsee loistamaan kuin keskipäivän aurinko.

Sinun suunnitelmasi raukesivat ja olet sen johdosta masentunut ja väsynyt. MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Sinä valmistelit omat suunnitelmasi, ja kannoit ne eteeni, että minä antaisin niille siunaukseni. Ei tämä minulle riitä. Minä tahdon paljon enemmän. Minä tahdon, että sinä luovuttaisit hoidettavakseni kaikki olosuhteesi ja siirtäisit niistä kaiken vastuun kannettavakseni. Valitsemasi kuorma on voimiasi suurempi. Yksin et sinä pysty sitä vetämään. Sinä et ole tehtävien suorittaja ja suunnitelmien toteuttaja. Sinä olet vain minun välikappaleeni.

Sinun tarkoituksena oli tehdä minulle mieluinen tehtävä, mutta se tehtävä jäikin tekemättä. Sinä romahdit sairasvuoteeseen ja olet kykenemätön sitä toteuttamaan. MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Sinä suorastaan uppouduit tehtävien paljouteen, eikä sinulle ole jäänyt tilaisuutta kohdistaa ajatuksiasi minun tyköni. Nyt minä tahdon kertoa sinulle syvistä ajatuksistani ja ilmoittaa, että sinä olet minun palveluksessani. Minä tahdon sinulle kertoa, kuinka pieni ja mitätön olet tekijäksi ja että minun parhaimmat palvelijani kuuluvatkin niiden joukkoon, jotka pakenivat pois kaikenlaisesta maallisesta toimeliaisuudesta oppiakseen hiljaisuudessa ainaisen rukouksen aselajin hallitsemistaitoa.

Oletko saanut kutsun astua vaikealle ja vastuunalaiselle paikalle yhteiskunnassa? Ryhdy siihen rohkeasti ja minuun luottaen. MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT. Uskoin hoidettavaksesi nämä vaikeat tehtävät, koska niissä sinua auttaa Herra sinun Jumalasi. Hän auttaa sinua kaikessa, mikä tästä lähtien pannaan täytäntöön sinun toimestasi.

Nyt luovutan sinulle armoöljyllä täytetyn lippaani minun siunaukseni välikappaleena. Käytä sitä mielin määrin lapseni.

Kaikki eteesi nousevat vaikeudet, jokainen sinua loukkaava sana, jokainen häiriö toiminnassasi tai työssäsi, kaikki mikä aiheuttaa sinulle mielipahaa, kaikki missä tunnet olevasi avuton ja kykenemätön, kaikki haavat saakoot tästä armonöljyn voiteluksesta parannuksensa. Äläkä unohda, että jokainen vastoinkäyminen on Jumalalta sinulle osoitettu huomaavaisuus ja ojennus.

Kaikenlainen myrkkykäärmeen pistos jää vaarattomaksi, kun opit huomaamaan, että kysymyksessä on Jumalan sormi. Talleta sydämeesi nämä sanat: MINULTA ON TÄMÄ SIKSI TULLUT.

Tämä läksy ei ole sinulle vähäpätöinen. Siinä on koko sinun elämäsi.

J.U.

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 1/1962, joka ilmestyi tammikuun 15. päivänä 1962, sivulla 10 [s.10])