Toiminnot

19. Helluntainjälkeisen sunnuntain viikon epistola

Kohteesta Ortodoksi.net

19. Helluntainjälkeisen sunnuntain viikon evankeliumi- ja epistolatekstit.

19. Helluntain jälkeinen sunnuntai

Vigilia

Evankeliumi Joh. 20:11-18

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni!" -- se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: "Minä olen nähnyt Herran!" Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.


Liturgia

Epistola 2. Kor. 11:31–12:9

Pyhän apostoli Paavalin toisesta lähetyskirjeestä korinttolaisille

Veljet ja sisaret, Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. Damaskoksessa kuningas Aretaksen alainen päällikkö antoi vartioida kaupunkia pidättääkseen minut, mutta minut laskettiin muurinaukosta korissa alas, ja niin pääsin pakenemaan hänen käsistään. Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani. Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee. Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

Evankeliumi Luuk.6:31-36.

"Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. " Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.


Maanantai

Epistola Filipp. 2: 12 – 16

Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä filippiläisille

Veljet ja sisaret, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, että en ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa.

Evankeliumi Luuk.6:24-30

-- Mutta te rikkaat -- voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä. "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille. "Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.


Tiistai

Epistola Filipp. 2: 17 – 23

Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä filippiläisille

Veljet ja sisaret, vaikka minun, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, olisi lopuksi uhrattava henkeni, minä iloitsen ja riemuitsen kaikkien teidän kanssanne. Iloitkaa ja riemuitkaa tekin samalla tavoin minun kanssani. Herraan Jeesukseen luottaen toivon voivani pian lähettää Timoteuksen luoksenne. Saanhan sitten itsekin rohkeutta, kun kuulen miten asiat siellä ovat. Minulla ei ole ketään hänen vertaistaan, joka yhtä vilpittömästi huolehtisi teidän parhaastanne, sillä kaikki ovat kiinnostuneita vain omasta edustaan eivätkä Jeesuksen Kristuksen asiasta. Mutta Timoteuksen luotettavuuden te tunnette: yhdessä minun kanssani hän on uurastanut evankeliumin hyväksi kuin poika isänsä rinnalla. Toivon siis voivani lähettää hänet matkaan heti kun saan tietää, miten minun itseni käy.

Evankeliumi Luuk. 6:37-45

"Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan." Hän puhui heille vielä vertauksin: "Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen. "Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi'? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. "Yksikään hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää eikä yksikään kelvoton puu hyvää hedelmää. Hedelmästään jokainen puu tunnetaan. Eihän orjantappuroista koota viikunoita eikä piikkipensaasta poimita rypäleitä. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.


Keskiviikko

Epistola Filipp. 2: 24 – 30

Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä filippiläisille

Veljet ja sisaret, Herraan luottaen uskon, että pääsen itsekin pian tulemaan luoksenne. Nyt minun kuitenkin täytyy lähettää teidän luoksenne veljemme Epafroditos, työ- ja taistelutoverini. Hän on myös teidän lähettinne, joka tuli palvelemaan minua ollessani avun tarpeessa, ja hän on ikävöinyt teitä kaikkia ja ollut huolissaan siitä, että te olette kuulleet hänen sairastuneen. Sairas hän todella oli, aivan kuolemaisillaan, mutta Jumala armahti häntä, eikä vain häntä vaan myös minua, etten saisi uutta surua entisten lisäksi. Olen sitäkin innokkaampi lähettämään hänet takaisin, jotta te saisitte ilon nähdä hänet jälleen ja että itsekin voisin olla huolettomampi. Ottakaa siis hänet Herran palvelijana iloiten vastaan ja kunnioittakaa hänen kaltaisiaan! Hänhän oli Kristuksen työn vuoksi vähällä kuolla, kun vaaransi henkensä auttaakseen minua siinä, missä te ette voineet auttaa.

Evankeliumi Luuk. 6:46-7:1

"Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä minä sanon? Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle." Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän heille kansan kuunnellessa, hän lähti Kapernaumiin.


Torstai

Epistola Filipp. 3: 1 – 8

Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä filippiläisille

Veljet ja sisaret, iloitkaa siis Herrassa! Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista, ja sittenhän teillä on tarkka tieto. Varokaa noita koiria, noita kelvottomia työntekijöitä, noita pilalle leikattuja! Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta emmekä luota mihinkään omaamme. Olisi minulla aihetta kyllä siihenkin, minä jos kukaan voisin luottaa siihen mitä minulla on ollut. Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.

Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen

Evankeliumi Luuk. 7:17-30

Tähän tapaan Jeesuksesta puhuttiin kohta joka puolella Juudeaa ja kaikkialla sen ympäristössä. Johanneksen opetuslapset kertoivat kaikesta tästä opettajalleen. Silloin hän kutsui kaksi heistä luokseen ja lähetti heidät kysymään Herralta: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?" Miehet tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Johannes Kastaja lähetti meidät kysymään sinulta: 'Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?'" Jeesus oli silloin juuri parantanut monien taudit ja vaivat, karkottanut pahoja henkiä ja antanut monelle sokealle näön. Niinpä hän vastasi: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju." Kun Johanneksen lähettämät miehet olivat menneet pois, Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka koreilevat vaatteillaan ja elävät ylellisesti! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu: -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. "Minä sanon teille: yksikään naisesta syntynyt ei ole Johannesta suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on Jumalan valtakunnassa, on suurempi kuin hän. "Kaikki, jotka kuulivat Johannesta, publikaanitkin, taipuivat tunnustamaan, että Jumalan vaatimus oli oikea, ja ottivat Johannekselta kasteen. Mutta fariseukset ja lainopettajat asettuivat Jumalan tahtoa vastaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.


Perjantai

Epistola Filipp. 3: 8 – 19

Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä filippiläisille

Veljet ja sisaret, pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista. En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita.

Lauantai

Epistola 2. Kor. 1: 8 – 11

Pyhän apostoli Paavalin toisesta lähetyskirjeestä korinttolaisille

Veljet ja sisaret, teidän on hyvä tietää, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.