Toiminnot

AK2000: Metropoliitta Tiihon kuollut

Ortodoksi.netista

Helsingin ortodoksisen hiippakunnan eläkkeellä ollut piispa, metropoliitta Tiihon (Veikko Tajakka) kuoli Kuopiossa 2.8.2000. Hän oli syntynyt Suistamolla 28.6.1928.

Piispa Tiihon on tässä Aamun Koiton kuvassa hänen piispaksivihkimisjumalanpalveluksessa Kuopiossa 27.5.1984.

Tiihon valmistui Suomen ortodoksisesta pappisseminaarista 1954 sekä vihittiin diakoniksi ja papiksi samana vuonna. Myöhemmin hän täydensi opintojaan suorittamalla Licencie en Theologie -tutkinnon Pariisin Teologisessa Instituutissa sekä filosofian kandidaatin ja lisensiaatin tutkinnon Oulun yliopistossa. Vuonna 1990 metropoliitta väitteli filosofian tohtoriksi Joensuun yliopistossa. Väitöskirjan nimi oli Vapaus ja aika Nikolai Berdjajevin filosofisessa ajattelussa.

Työuransa Suomen ortodoksisessa kirkkokunnassa Tiihon aloitti hoitamalla pappien viransijaisuuksia ja sisälähetystyötä. Tätä seurasi uskonnonopettajan tehtävä Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa 1955-64, toiminta Turun seurakunnan kirkkoherrana 1964-67 ja Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen notaarina 1967-68. Vuosina 1968-84 hän toimi Oulun seurakunnan kirkkoherrana.

Tiihon valittiin Suomen ortodoksisen kirkkokunnan apulaispiispaksi 1984 nimikkeellä Joensuun piispa. Tässä tehtävässä hän oli vuoteen 1988, jolloin hänet valittiin Helsingin hiippakunnan metropoliitaksi. Virka jäi avoimeksi, kun edellinen metropoliitta, Johannes, valittiin Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispaksi. Tiihon joutui jättämään virkansa sairauden vuoksi 1996, jolloin hän siirtyi eläkkeelle ja asettui asumaan Kuopioon.

Päätoimiensa ohella Tiihon toimi uskonnonopettajana eri seurakunnissa ja opettajana myös Suomen ortodoksisessa pappisseminaarissa. Työhistoriaan kuului myös lyhyt jakso Ruotsin Suomalaisen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana sekä erilaisia luottamustehtäviä kirkkokunnan piirissä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston päätoimittajana hän oli 1987-89. Tiihon julkaisi runsaasti artikkeleita ja myös eräitä teoksia erityisesti tutkimusaloiltaan.

Tiihon palkittiin Pyhän Karitsan ritarikunnan 1 luokan komentajamerkillä, Jerusalemin Pyhä Johannes Hospitaali -ritarikunnan suurristillä, Kreikan Fenixin ritarikunnan 1 luokan komentajamerkillä sekä eräillä muilla koti- ja ulkomaisilla kunniamerkeillä. (OT)

Olkoon hänen muistonsa ikuinen.

(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 15/2000, joka ilmestyi elokuun 25.päivänä 2000, sivulla 20.)