Toiminnot

Aaronin sauva

Ortodoksi.netista

Raamatussa kirjoitetaan Aaronin sauvasta 4. Mooseksen kirjassa seuraavasti (4.Moos:17):

Aaronin sauva puhkeaa lehteen

Herra sanoi Moosekselle:
"Sano israelilaisille, että jokaisen sukukunnan päämiehen on annettava sinulle sauva, yksi kutakin heimoa kohti eli yhteensä kaksitoista sauvaa. Kirjoita sitten kunkin päällikön sauvaan hänen nimensä.
Leevin heimon sauvaan kirjoita kuitenkin Aaronin nimi. Kutakin heimon päämiestä kohti saa olla vain yksi sauva.
Pane sauvat pyhäkkötelttaan liitonarkun eteen, missä saatte kohdata minut.
Minun valitsemani miehen sauva puhkeaa lehteen, ja niin minä vaiennan israelilaisten nurinan ja pääsen kuulemasta heidän ainaista valitustaan teitä vastaan."
Mooses ilmoitti tämän israelilaisille, ja jokaisen heimon päämies antoi hänelle sauvan. Sauvoja oli yksi kutakin heimoa kohti eli yhteensä kaksitoista sauvaa, ja Aaronin sauva oli niiden joukossa.
Mooses vei sauvat Herran eteen liitonarkkua suojaavaan telttaan.
Kun hän seuraavana päivänä meni sinne, Leevin sukukuntaa edustava Aaronin sauva oli puhjennut lehteen ja siinä oli lehtien lisäksi kukkia ja kypsäksi ehtineitä manteleita.

Aaronin sauva edusti siis Raamatun kertomuksessa israelilaisia heimoja, joita oli kaksitoista ja jokaisella heimolla oli oma sauvansa. Aaronin sauva oli ainoa, joka versoi. Aaron oli Mooseksen veli ja Leevin sukua ja toimi Mooseksen luotettuna, eräänlaisena oikeana kätenä. Aaron oli tunnetusti puhetaitoinen mies ja osittain siksikin Herra nimitti hänet israelilaisten ensimmäiseksi ylipapiksi. Kun Jumala antoi Aaronin sauvan versoa, Hän tällä ihmeteolla ja sen kautta vahvisti Aaronin ylipapillisen kutsun uudelleen.

Sauvaa, joka oli tehty puun oksasta ja etenkin sen uudelleen versomista pidettiin suurena Jumalan tekemänä ihmeenä. Ihmeellä yritettiin saada Israelin kansa lopettamaan napinansa Moosesta ja Aaronia kohtaan.

Aaronin sauvan sanotaan olevan Liitonarkissa, jonne se laitettiin hänen kuolemansa jälkeen säilytykseen. Sitä käytettiin silloin, kun Israelin kuninkaita kruunattiin Jerusalemin temppelissä. Silloin ylimmäinen pappi antoi Aaronin sauvan tulevan kuninkaan käteen ja tämä osoitti kuvainnollisesti, että uusi kuningas oli sekä pappi että hallitsija.

HAP