Toiminnot

Akatistos Kristuksen Jumalallisille kärsimykselle

Ortodoksi.netista

Kristuksen ristiinnaulitseminen
keskiaikainen fresco, Georgia
Photo (c) Soili Mustapää 2011

Tulostettava pdf-versio akatistoksesta Kristuksen jumalallisille kärsimyksille.

1. kontakki

8. sävelmä

Voimien voitollinen Päällikkö, taivaan ja maan Herra! Koko luomakunta, nähtyään Sinun, kuolemattoman Kuninkaan, riippuvan ristillä, muuttui: Taivas kauhistui, maan perustukset vapisivat. Mutta me, kelvottomat, kiitosvirttä veisaten kärsimyksillesi meidän edestämme huudamme Sinulle viisaan ryövärin kanssa:

Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


1. iikossi

Tahtoen jälleen täydentää enkelien vajautuneet kuorot, et Sinä niihin enkeleitä ottanut, vaan Sinä itse, ollen Jumala, tulit minun tähteni ihmiseksi ja eläväksi tekevällä Ruumiillasi ja Verelläsi elvytit synnin tähden kuolleen ihmisen saattaaksesi hänet niihin kuoroihin. Sen tähden kiitollisina tästä suuresta rakkaudestasi me huudamme Sinulle:

Jeesus Jumala, Sinä iankaikkinen rakkaus, joka olet meitä, maan päällä syntyneitä kohtaan osoittanut hyvän tahtosi!
Jeesus, Sinä ääretön laupeus, joka tulit alas langenneitten ihmisten tykö!
Jeesus, Sinä, joka olet meidän lihamme päällesi pukenut ja olet kuolemallasi hävittänyt kuoleman vallan!
Jeesus, Sinä, joka jumalallisilla sakramenteillasi olet meitä Jumalan kanssa yhteen johtanut!
Jeesus, Sinä, joka kärsimyksilläsi ja ristilläsi olet koko maailman lunastanut!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


2. kontakki

Enkeli, joka Getsemanen puutarhassa näki Sinun kamppailusi, kun Sinä rukouksessa taistelit aina veriseen hikeen asti ja vaivuit alas meidän raskaan syntikuormamme alla, astui tykösi ja vahvisti Sinua. Sillä Sinä otit kadotukseen joutuneen Aadamin hartioillesi ja kannoit hänet Isäsi eteen, rukoillen Isääsi notkistetuin polvin. Sen tähden minä uskolla ja rakkaudella veisaan Sinulle:

Halleluja!


2.iikossi

Sinun vapaaehtoisen kärsimisesi tutkimatonta viisautta eivät juutalaiset käsittäneet, sillä kun Sinä sanoit niille, jotka yöllä tulisoihdut kädessään etsivät Sinua: "Minä se olen", niin he, vaikka lankesivatkin maahan Sinun eteesi, sitten kuitenkin sitoivat Sinut ja veivät tuomioistuimen eteen. Mutta me, seuraten Sinua tällä tiellä, lankeamme alas Sinun eteesi ja huudamme:

Jeesus, maailman Valkeus, jota kavala maailma vihaa!
Jeesus, Sinä lähestymättömässä valossa asuva, jonka on pimeyden valta vanginnut!
Jeesus, Jumalan kuolematon Poika, jonka kadotuksen poika saattoi kuolemaan!
Jeesus, jossa ei yhtään petosta ole ja jota pettäjä kavaluudella suuteli!
Jeesus, joka ilmaiseksi annat itsesi kaikille ja joka itse myytiin hopearahoista!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


3. kontakki

Jumaluutesi voimalla ennustit Sinä opetuslapsellesi Pietarille, että hän kolmesti Sinut kieltää. Mutta vaikka hän olikin vannoen kieltänyt Sinut, niin kun hän näki Sinut, oman Herransa ja Opettajansa, ylimmäisen papin pihassa, kävi se läpi hänen sydämensä ja hän meni pois ja itki katkerasti. Katso korkeudestasi alas minunkin puoleeni ja lyö minun kankea sydämeni, että minä kyyneleilläni pesisin pois syntini veisaten Sinulle:

Halleluja!


3. iikossi

Sinä, oi kaikkien Hallitsija ja Herra, olet pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, sillä Sinä olet Ylimmäinen Pappi iankaikkisesti. Sinä seisot tuomiolla lakiarikkovan ylimmäisen papin Kaifaan edessä. Sinä, joka olet palvelijoiltasi kärsinyt tuskat, ota meiltä vastaan nämä rukoukset:

Jeesus, arvaamaton kalleus, joka olet kuitenkin rahalla ostettu, osta minut iankaikkisesti perinnöksesi!
Jeesus, kaikkien toivo, jonka Pietari kuitenkin pelosta hylkäsi, älä hylkää minua syntistä!
Jeesus, lempeä karitsa, jota julmat pedot repivät, tempaa minut pois vihollisteni käsistä!
Jeesus, Ylimmäinen Pappi, joka verelläsi astuit kaikkein pyhimpään, puhdista minua kaikista lihan saastaisuuksista!
Jeesus, Sinä sidottu, vaikka Sinulla on valta sitoa ja päästää, päästä minut raskaista synnin siteistä!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


4. kontakki

Murharaivoa uhkuen ja totellen pahan hengen ääntä, joka on alusta asti ollut valheen isä ja ihmismurhaaja, juutalaiset hylkäsivät Sinut, oikean tien, totuuden ja elämän. Mutta me tunnustamme Sinut, oi Kristus, Jumalan voimaksi, johon kaikki viisauden ja ymmärryksen kalleudet ovat kätkettynä ja huudamme:

Halleluja!


4. iikossi

Kuultuaan sävyisät sanasi Pilatus tuomitsi Sinut ristiinnaulittavaksi ikään kuin kuoleman ansainneen, vaikka hän itse todisti, ettei hän yhtään syytä Sinusta löytänyt. Me taas ihmetellen vapaaehtoisen kärsimisesi salaisuutta huudamme liikuttunein sydämin:

Jeesus, Jumalan Poika ja Neitseen Poika, jonka ovat pahuuden pojat kuoliaaksi kiduttaneet!
Jeesus, häväisty, alastomaksi riisuttu, joka itse puetat kauneuden kedon kukkaset ja peität pilvillä taivaan!
Jeesus, haavoille ruoskittu, joka itse viidellä leivällä ravitsit viisituhatta miestä!
Jeesus, koko maailman Kuningas, joka rakkauden ja kiitollisuuden sijaan sait mitä kauheimpia tuskia!
Jeesus, jota koko päivän kuluessa meidän tähtemme haavoitettiin, paranna meidän sielumme haavat!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


5. kontakki

Jumalallisella verelläsi olet Sinä peittänyt itsesi, Sinä, joka verhoudut valkeuteen niin kuin viittaan. Minä tiedän, totisesti tiedän profeetan kanssa, miksi Sinun vaatteesi ovat purppuran väriset. Herra, minä olen haavoittanut Sinut synneilläni, mutta Sinulle, joka minun tähteni haavoitettiin, minä kiittäen huudan:

Halleluja!


5. iikossi

Profeetta Jesaja, nähden hengessään Sinun olevan täynnä haavoja ja pilkattuna, kauhistuen huudahti: "Me näimme Hänet, ja ei hänellä ollut muotoa eikä kauneutta". Mutta me nähdessämme Sinut ristillä, huudamme uskolla ja ihmetellen:

Jeesus, pilkkaa kärsivä, joka kirkkaudella ja kunnialla olet kruunannut ihmisen!
Jeesus, jonka kasvoja eivät enkelitkään voi katsoa ja joka kuitenkin sai iskuja poskelleen!
Jeesus, jota ruo'olla päähän lyötiin, paina minun pääni alas nöyryyteen!
Jeesus, jonka kirkkaat silmät verestä himmentyivät, käännä pois minun silmäni turhuudesta, etten minä sitä näkisi!
Jeesus, jolla ei ollut eheätä paikkaa kantapäästä aina päähän asti, tee minut kokonaan eheäksi ja terveeksi!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


6. kontakki

Pilatus oli tullut Sinun viattomuutesi julistajaksi, kun hän osoitti kansalle, ettei Sinussa mitään syytä ollut. Mutta juutalaiset, ikään kuin verenhimoiset pedot, kiristelivät hampaitansa Sinua vastaan ja huusivat: Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet! Mutta me suutelemme Sinun pyhiä haavojasi veisaten:

Halleluja!


6. iikossi

Sinä kirkastuit enkelien ja ihmisten nähtäväksi ja ihmeteltäväksi, kun Pilatus Sinusta sanoi: Katso ihmistä! Tulkaa siis, kumartakaamme meidän tähtemme häväistyä Jeesusta ja lausukaamme:

Jeesus, kaikkien Luoja ja Tuomari, jota luomasi tuomitsee ja kiduttaa!
Jeesus, viisauden antaja, joka et antanut tyhmille vastausta!
Jeesus, synnin haavoittamain parantaja, anna minulle synnin katumuksen lääkettä!
Jeesus, lyöty paimen, lyö alas pahat henget, jotka minua kiusaavat!
Jeesus, jonka ruumis oli rikki ruhjottu, lyö minun sydämeni Sinun pelvollasi!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


7. kontakki

Tahtoen lunastaa ihmisen vihollisen orjuudesta Sinä, Jeesus, nöyryytit itsesi vihollistesi edessä ja Sinut vietiin teuraaksi kuin karitsa, joka ei suutansa avaa. Sinä kärsit haavoja, jotta kokonaan parantaisit ihmisen, joka veisaa:

Halleluja!


7. iikossi

Ihmeellistä pitkämielisyyttä Sinä osoitit, kun sotilaat pilkkasivat Sinua ja väärän tuomarin käskystä löivät kauheita haavoja Sinun puhtaaseen ruumiiseesi niin, että se oli veressä päästä jalkoihin saakka. Sen tähden me itkien huudamme Sinulle:

Jeesus, joka rakastat ihmisiä ja jonka ihmiset orjantappuroilla kruunasivat!
Jeesus, autuas Jumala, joka olet tahtonut antaa itsesi kärsimyksiin, pelastaaksesi meidät kärsimyksistä!
Jeesus, Vapahtajani, pelasta minut, joka olen ansainnut kaikki vaivat!
Jeesus, jonka kaikki hylkäsivät, joka olet minun vahvistukseni, vahvista minua!
Jeesus, joka kannat kaikkien surut ja joka olet minun iloni, anna minulle riemua!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


8. kontakki

Ihmeellisellä ja oudolla tavalla ilmestyivät Sinulle Mooses ja Elias Taaborin vuorella ja puhuivat Sinun poislähdöstäsi, jota nyt päätät Jerusalemissa. He näkivät Sinun kunniasi ja täällä huomattuaan meidän pelastuksemme veisasivat:

Halleluja!


8. iikossi

Kaikkialla juutalaisten vainoamana olet Sinä minun lukemattomain syntieni tähden kärsinyt häväistystä ja vaivoja, sillä toiset sanovat Sinua keisarin viholliseksi, toiset tuomitsevat ikään kuin jotakin pahantekijää ja toiset taas huutavat: Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet! Sinulle, Herra, jonka ovat kaikki tuominneet ja ristiinnaulittavaksi vieneet, me sielumme pohjasta lausumme:

Jeesus, väärin tuomittu, meidän Tuomarimme, älä tuomitse meitä tekojemme mukaan!
Jeesus, joka uuvuit matkalla ristin alle, minun voimani, älä hylkää minua murheen ja kärsimyksen hetkellä!
Jeesus, joka huusit avuksesi Isää, minun kilvoitukseni tuki, vahvista minua heikkoudessani!
Jeesus, joka kärsit häväistyksen, minun kunniani, älä heitä minua pois Sinun kunniastasi!
Jeesus, Isän kirkkaan persoonan kuva, kirkasta minun saastainen ja synkkä elämäni!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


9. kontakki

Koko luomakunta hämmästyi nähdessään Sinut ristinpuussa riippuvan: Taivaalla aurinko peitti säteensä, maa vapisi, temppelin esirippu repesi, kivet halkesivat, helvetti heitti ulos kuolleensa. Mutta me, kumartaen siinä paikassa, jossa Sinun pyhät jalkasi seisoivat, veisaamme:

Halleluja!


9. iikossi

Sanavirtaiset kaunopuhujat, vaikka paljonkin puhuvat, eivät voi oikealla tavalla kiittää Sinun jumalallisia kärsimyksiäsi, oi ihmisiä rakastava! Mutta meidän sielumme ja ruumiimme, sydämemme ja kaikki jäsenemme liikuttuneina huutavat Sinulle:

Jeesus, joka olet antanut ristiinnaulita itsesi, naulitse ja tee tyhjäksi meidän syntiemme käsikirjoitus!
Jeesus, joka ristinpuusta ojennat kätesi kaikkia kohtaan, vedä puoleesi myös minut, eksynyt!
Jeesus, lampaitten ovi, jonka kylki on lävistetty, johda minua haavoillasi Sinun häähuoneeseesi!
Jeesus, joka olet ruumiillisesti ristiinnaulittu, ristiinnaulitse minun lihani himoineen ja haluineen!
Jeesus, joka kuolit tuskissa, anna, ettei sydämeni tahtoisi mitään muuta nähdä kuin Sinut, ristiinnaulitun!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


10. kontakki

Tahtoen pelastaa maailman, Sinä paransit sokeita, ontuvia, pitalisia, mykkiä ja kuuroja sekä ajoit pois pahoja henkiä. Mutta mielettömät juutalaiset huokuen vihaa ja kateuden vaivaamina naulitsivat Sinut ristiin, sillä he eivät osanneet veisata:

Halleluja!


10. iikossi

Iankaikkinen Kuningas, Jeesus, Sinä olet täynnä kärsimyksiä minun hillitsemättömyyteni tähden, sillä Sinä tahdot tehdä minut kokonaan puhtaaksi. Sinä annat meille kaikessa esimerkin, jotta me seuraisimme Sinun jälkiäsi, lausuen:

Jeesus, tutkimaton rakkaus, joka et lukenut syntiä niille, jotka naulitsivat Sinut ristiin!
Jeesus, joka rukoilit yrttitarhassa vaikeroiden ja kyyneliä vuodattaen, opeta meitä myös rukoilemaan!
Jeesus, joka täytit kaikki ennustukset Sinusta, täytä myös meidän sydämemme hyvät halut!
Jeesus, joka annoit henkesi Isän käsiin, ota vastaan minun henkeni kuolinhetkellä!
Jeesus, joka et kieltänyt jakamasta vaatteitasi, erota lempeästi sieluni ruumiista!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


11. kontakki

Sinun pyhä Äitisi veisasi Sinulle särjetyllä sydämellä lausuen: Vaikka Sinä kärsitkin ristillä, niin minä tiedän Sinun ennen kointähteä Isän helmasta syntyneen. Minä näen, että koko luomakunta kärsii Sinun kanssasi. Sinä annat henkesi Isän käsiin, ota myös minunkin henkeni äläkä hylkää minua, kun minä veisaan:

Halleluja!


11. iikossi

Niin kuin palava kynttilä seisoi ristin juurella Äitisi palaen rakkaudesta Sinuun. Äidin tuskia kärsi hän, kun Sinä, vanhurskauden Aurinko, menit alas hautaan. Ota hänen rukouksiensa kanssa myös meidänkin sydämemme rukoukset:

Jeesus, joka annoit korottaa itsesi ristille ylentääksesi meitä langenneita Isäsi tykö!
Jeesus, Sinä annoit ainaisen Neitseen neitseelliselle oppilaallesi äidiksi, opettaaksesi siten meille korkeinta siveyttä ja puhtautta!
Jeesus, joka annoit Jumalan Sanasta saarnaavan opetuslapsesi pojaksi Äidillesi, joka on Sinut, Jumalan Sanan, synnyttänyt, anna myös meidätkin hänen äidilliseen suojelukseensa!
Jeesus, maailman ja helvetin voittaja, voita meissä asuva epäusko, maailman ylpeys ja silmäin himo!
Jeesus, joka kukistit kuoleman vallan, päästä minut iankaikkisesta kuolemasta!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


12. kontakki

Anna minulle armosi, Jeesus, minun Jumalani. Ota minut vastaan, niin kuin otit Joosefin ja Nikodeemuksen, että minä toisin Sinulle sieluni ikään kuin puhtaan liinavaatteen ja hyveilläni, niin kuin voiteella, voitelisin puhtaan ruumiisi ja pitäisin Sinua sydämessäni niin kuin haudassa veisaten:

Halleluja!


12. iikossi

Veisuilla ylistäen vapaaehtoista ristiinnaulitsemistasi me kumarramme Sinun kärsimyksillesi, oi Kristus. Me sadanpäämiehen kanssa uskomme, että Sinä olet totisesti Jumalan Poika, joka olet pilvissä tuleva suurella voimalla ja kunnialla. Älä silloin saata häpeään meitä, Sinun verelläsi lunastettuja, jotka veisaamme:

Jeesus, paljon kärsinyt, Äitisi kyyneleiden tähden pelasta meidät iankaikkisesta itkusta!
Jeesus, jonka kaikki hylkäsivät, älä jätä minua yksin kuolemani hetkellä!
Jeesus, ota vastaan minut, joka Magdaleenan tavoin tartun Sinun jalkoihisi!
Jeesus, älä tuomitse minua niitten kanssa, jotka pettivät ja ristiinnaulitsivat Sinut!
Jeesus, saata minut paratiisiin, niin kuin saatoit viisaan ryövärin!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


13. kontakki

Oi Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnit, ota vastaan tämä vähäinen kiitosrukous, jonka täydestä sydämestämme Sinulle kannamme, ja paranna meidät pelastavaisilla kärsimyksilläsi kaikista sielun ja ruumiin tuskista. Varjele meitä ristilläsi näkyvistä sekä näkymättömistä vihollisista äläkä hylkää meitä elämämme lopulla, että me, päästyämme Sinun kuolemasi kautta iankaikkisesta kuolemasta vapaiksi, aina veisaisimme Sinulle:

Halleluja!

Tämä kontakki luetaan kolmesti.


Sitten luetaan uudestaan 1. iikossi ja 1. kontakki sekä seuraavat rukoukset tai yksi niistä.

1. iikossi

Tahtoen jälleen täydentää enkelien vajautuneet kuorot, et Sinä niihin enkeleitä ottanut, vaan Sinä itse, ollen Jumala, tulit minun tähteni ihmiseksi ja eläväksi tekevällä Ruumiillasi ja Verelläsi elvytit synnin tähden kuolleen ihmisen saattaaksesi hänet niihin kuoroihin. Sen tähden kiitollisina tästä suuresta rakkaudestasi me huudamme Sinulle:

Jeesus Jumala, Sinä iankaikkinen rakkaus, joka olet meitä, maan päällä syntyneitä kohtaan osoittanut hyvän tahtosi!
Jeesus, Sinä ääretön laupeus, joka tulit alas langenneitten ihmisten tykö!
Jeesus, Sinä, joka olet meidän lihamme päällesi pukenut ja olet kuolemallasi hävittänyt kuoleman vallan!
Jeesus, Sinä, joka jumalallisilla sakramenteillasi olet meitä Jumalan kanssa yhteen johtanut!
Jeesus, Sinä, joka kärsimyksilläsi ja ristilläsi olet koko maailman lunastanut!
Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


1. kontakki

Voimien voitollinen Päällikkö, taivaan ja maan Herra! Koko luomakunta, nähtyään Sinun, kuolemattoman Kuninkaan, riippuvan ristillä, muuttui: Taivas kauhistui, maan perustukset vapisivat. Mutta me, kelvottomat, kiitosvirttä veisaten kärsimyksillesi meidän edestämme huudamme Sinulle viisaan ryövärin kanssa:

Jeesus, Jumalan Poika, muista meitä valtakunnassasi!


1. rukous

Meidän tähtemme ristiinnaulittu, Jeesus Kristus, Isän Jumalan ainokainen Poika, armon, rakkauden ja laupeuden tyhjentymätön syvyys! Tiedän, että Sinä olet minun syntieni tähden sanomattomasta ihmisrakkaudestasi tahtonut vuodattaa veresi, jota minä, kiittämätön, olen aina tähän saakka pahoilla töilläni ylenkatsonut ja halveksinut. Sen tähden syntieni syvyydestä katsellen sieluni silmillä Sinua, Vapahtajaani, ristiinnaulittua, nöyrästi kumartaen ja uskoen armosi syvyyteen, rukoilen Sinulta syntejäni anteeksi ja saastaisen elämäni parannusta.

Ole minulle armollinen, minun Herrani ja Tuomarini. Älä hylkää minua pois kasvojesi edestä, vaan käännä minut kaikkivaltiaalla kädelläsi Sinun puoleesi ja johdata minua oikean katumuksen tielle niin, että minä nyt saisin pelastukselleni alun.

Hillitse jumalallisilla kärsimyksilläsi minun lihalliset himoni. Vuodattamallasi verellä puhdista sieluni saastaisuus. Ristinkärsimyksilläsi naulitse minut maailmalle sen pahennuksineen ja himoineen. Ristilläsi suojele minua näkymättömistä vihollisista, jotka sieluani vaanivat. Lävistetyillä jaloillasi estä minun jalkani joutumasta pahuuden tielle.

Lävistetyillä käsilläsi pidätä minun käteni joka ainoasta Sinulle kelpaamattomasta työstä. Ristiinnaulitulla ruumiillasi naulitse minun lihani Sinun pelkoosi, että minä, pahaa välttäen, tekisin hyvää Sinun edessäsi.

Sinä, joka kallistit pääsi ristille, kallista alas nöyryyden maahan minun korkealle paisunut ylpeyteni. Sinun orjantappurakruunullasi suojele minun korvani, etteivät ne kuulisi mitään turhaa. Sinä, joka huulillasi maistoit sappea, pane vartio saastaisille huulilleni. Sinä, jonka sydän keihäällä lävistettiin, luo minussa pudas sydän. Kaikilla haavoillasi naulitse minut kokonaan kiinni suloiseen rakkauteesi, niin että minä Sinua, minun Herraani, rakastaisin koko sielullani, koko sydämelläni, koko voimallani ja kaikilla ajatuksillani.

Anna itsesi minulle Sinä, joka olet outona maan päällä vaeltanut ja jolla ei ollut, mihin olisit pääsi kallistanut. Anna itsesi minulle Sinä Hyvä, joka vapautat sieluni kuolemasta. Anna itsesi minulle Sinä kaikkein suloisin, joka kaikissa murheissa ja vaaroissa virvoitat minua rakkaudellasi, niin että minä Sinua, jota olen ennen vihannut, ajanut pois luotani ja ristiinnaulinnut, nyt rakastaisin, ilolla vastaanottaisin ja että suloisena taakkana kantaisin Sinun ristiäsi elämäni loppuun asti.

Suo, oi kaikkein armollisin Lunastajani, ettei tästä lähtien yksikään minun tahdostani tapahtuisi,sillä kaikki ne ovat pahoja ja saastaisia, etten minä taas vaipuisi minussa vallitsevan synnin orjuuteen, vaan että Sinun hyvä tahtosi, joka minun pelastustani tarkoittaa, aina tapahtuisi minussa, ja sen huostaan antaen itseni, minä asetan Sinut, ristiinnaulitun Herrani, sieluni silmäin eteen ja rukoilen sydämeni pohjasta, että minä tästä katoavasta ruumiistani erotessanikin, näkisin ainoastaan Sinut ristiinnaulittuna, näkisin, kuinka Sinä otat minut käsiisi suojellaksesi minua ja varjellaksesi pahoista hengistä ja lukeaksesi minut niitten syntisten joukkoon, jotka ovat katuvina Sinulle kelvanneet. Amen.


2. rukous

Herra Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, taivaan ja maan Luoja, maailman Vapahtaja, katso, minä, kelvoton ja kaikkein suurin syntinen, nöyryydessä notkistan polveni ja sydämeni Sinun suuruutesi ja kunniasi edessä, ylistän ristiäsi ja kärsimyksiäsi, ja edes kannan Sinulle, kaikkien Kuninkaalle ja Jumalalle, kiitoksen siitä, että olet katsonut hyväksi ihmisenä kantaa kaikki vaivat ja ahdistukset, kaikki kärsimykset ja tuskat, ollaksesi meille kaikissa murheissamme, puutteissamme ja onnettomuudessamme laupiaana auttajana ja pelastajana.

Minä tiedän kyllä, oi voimallisin Herra, ettei tuo kaikki ollut Sinulle kuuluva, vaan että ihmisten pelastukseksi olet niin tehnyt. Ja lunastaaksesi meidät kaikki vihollisen julmasta orjuudesta kärsit ristin ja tuskat. Mutta mitä minä annan Sinulle, oi ihmisiä rakastava, kaikesta siitä, minkä olet kärsinyt minun, syntisen, edestä? En tiedä sitä, sillä sieluni ja ruumiini sekä kaiken hyvän olen Sinulta saanut ja kaikki, mitä minulla on, on Sinun ja minä itsekin olen Sinun omasi.

Ainoastaan toivoen äärettömään armosi paljouteen, oi laupias Herra, minä veisaan ylistystä sanomattomalle pitkämielisyydellesi, kiitän käsittämätöntä alentumistasi, kunnioitan rajatonta armoasi, kumarran kaikkein puhtaimmille kärsimyksillesi ja syvimmällä rakkaudella suudellen Sinun haavojasi minä huudan Sinulle: Armahda minua, syntistä, ja tee niin, ettei Sinun pyhä ristisi olisi minussa hedelmätön, vaan että minä, tullen täällä uskolla osalliseksi kärsimyksistäsi, tulisin myös kelvolliseksi näkemään Sinun valtakuntasi kunnian taivaassa! Amen.

Katso myös