Toiminnot

Alexander Schmorell uusmarttyyri

Kohteesta Ortodoksi.net

Venäjän ulkopuolella oleva Venäjä ortodoksinen kirkon (ROCOR) Berliinin hiippakunta julisti jo vuonna 2007 pyhäksi nuoren Alexander Schmorellin, joka oli kuulunut toisen maailmansodan aikana saksalaiseen anti-fasistiseen opiskelijajärjestöön nimeltään "Die Weiße Rose" (White Rose / Valkoinen ruusu).

Hänet teloitettiin 13. heinäkuuta 1943 Stadelheimin vankilassa Münchenissä antifasistisista toimistaan ja kuulumisestaan ortodoksiseen kirkkoon. Pyhäksijulistaminen virallistettiin Münchenissä 4.-5. helmikuuta 2012. Asiasta kertoi virallisilla nettisivuillaan Venäjän ortodoksisen kirkon Orenburgin hiippakunta.

Saksalais-venäläinen nuori

Alexander Schmorell synyi Venäjällä Orenburgissa vuonna 1917. Hänen äitinsä oli venäläinen ja isä kuului saksalaiseen kauppiassukuun. Asuessaan Saksassa Alexander säilytti kuitenkin henkisen yhteytensä kaukaiseen äitinsä kotimaahan ja hän kuului paikalliseen venäläiseen seurakuntaan.

Lääketieteen opiskelija

Vuonna 1942, kun opiskellessaan lääketiedettä, hän yhdessä ystävänsä Hans Schollin kanssa alkoivat kirjoittaaja levittää Hitlerin vastaisia esitteitä. Vastarintaryhmä Valkoinen ruusu (Die Weiße Rose) tunnettiin laajalti ja mukana oli useita Aleksanderin ystäviä ja lukiokavereita, mm. Christof Probst, Willi Graf ja Hansin sisar Sofie Scholl. Ryhmä paljastui vuonna 1943 ja kaikki tuomittiin kuolemaan giljotiinissa.

Moskovan ja ROCORin yhteistyötä

Vuonna 2008 ROCOR ja Moskovan patriarkaatti ilmoittivat, että Aleksader Scmorell on ensimmäinen uusmarttyyri, joka kanonisoidaan näiden kahden kirkon yhdistymisen jälkeen. Helmikuun 4. ja 5. päivä Münchenissä kokoontuu lukuisia piispoja Venäjältä ja Ukrainasta, esimerkiksi Orenburgin ja Saratashin metropoliitta Valentin sekä arkkipiispa Kirill San Franciscosta ovat läsnä kanonisointitilaisuudessa.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee uusmarttyyri Alexander Schmorellia aina vuosittain hänen omana muistopäivänään, joka varmistuu virallisessa kanonisointijuhlassa, mutta saattaa olla hänen kuolinpäivänsä 13. heinäkuuta.

HAP

(lähde -> ROCOR: “White Rose” Anti-fascist Alexander Schmorell to be Canonized)

Katso internetistä