Toiminnot

Athos – Kajastuksia Pyhältä Vuorelta

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirjan kansi
Mikko Oranen (toim.): Athos – Kajastuksia Pyhältä Vuorelta
Julkaisija/kustantaja: Pyhän Athosvuoren ystävät ry/ Maahenki Oy
Julkaisuajankohta: 27.2.2009
ISBN 978-952-5652-67-3
272 sivua

Yli tuhatvuotinen Athos on kiehtova paikka. Elokuusta 2006 tammikuulle 2007 Helsingissä kaupungin taidemuseon Tennispalatsissa järjestetty laaja Athos-näyttely kiinnosti valtavasti ja näyttelyn noin 100 000 vierailijamäärä oli järjestäjille varmasti mieluisa yllätys. Näyttelyyn tehtiin myös (tosin hieman myöhässä) todella laaja ja korkeatasoinen, kuvitettu näyttelykirja ”Athos – Luostarielämää Pyhällä Vuorella” (ISBN 978-952-5652-08-6). Tämän näyttelyn koordinaattori, taidemuseon amanuenssi ja samalla uuden kirjan julkaisijayhteisön hallituksen sihteeri, FM Mikko Oranen on toimittanut myös tämän juuri ilmestyneen Athos-kirjan, jossa kirjoittajina on yhdeksän kohteen suhteen melko erilaisen taustan omaavaa henkilöä, joista osa on muita kuin ortodokseja.

Esko Aho: Yksinäisten miesten niemi

Athoksen kartta
(kuva © Hellenic National Centre for Maps & Cartographic Heritage - EKEXXAK, 2006 / kartta näyttelystä: Athos - Luostarielämää Pyhällä Vuorella -näyttely Taidemuseo Tennispalatsissa)

Entinen keskustalainen pääministeri, entinen Sitran yliasiamies ja nykyinen Nokian johtokunnan yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaava johtaja Esko Aho aloittaa Athos-kirjan omalla vierailukertomuksellaan. Motivaatio vierailuun syntyi mahdollisesti puhematkalla Ilomantsissa ja sitä edeltäneessä asiaan perehtymisessä ja sitä edesauttoivat varmasti hyvät yhteiskuntasuhteet, mutta mikä olikaan sitten perimmäinen syy vierailuun? Oliko se uteliaisuus, tiedonhalu, etsintä vai mikä? Sen voi jokainen lukija sitten päätellä tekstistä, sieltä se mahdollisesti rivien välistä on jopa luettavissa. Itse Esko Aho kiteyttää sen kysymykseen

”Miksi munkkivaltio on säilynyt yhtäjaksoisesti yli tuhannen vuoden ajan?”

ja siihen saamaansa vastaukseen

”että elämä ei perustukaan materiaan tai valtaan eikä niiden menettäminen horjuta yhteisön elinvoimaa”.

Tulevaisuus näyttää, miten noita oppeja voi soveltaa Nokian johtokunnassa!

Mikko Oranen: Pyhän Vuoren matka Helsinkiin

Siinä kun edellinen kirjoittaja näki kohteen yksinäisten miesten niemenä, Athos-näyttelystä kipinän saanut Mikko Oranen koki Athoksen rukouksellisena yhteisönä ja siinä elämisenä, minkä avulla hän samalla saattoi tehdä ihmeellisen matkan itseensä ja kuten sitten poislähdön koittaessa koki:

”palata vapaudesta vankeuteen.”

Mikko Orasen lyhyt, mutta henkilökohtainen vierailukertomus koskettaa ja saa varmasti monessa aikaan halun vierailla tuossa ensialkuun niin eksoottiselta ja myöhemmin ehkä mystiseltä tuntuvassa, mutta todellisuudessa selittämättömässä ja sanoinkuvaamattomassa paikassa.

Tuomas Kallonen: Pyhän Vuoren ruohon juurella

TM Tuomas Kallonen on nuorenpolven moderni ortodoksi, diakoni ja toimittaja, joka matkakertomuksessaan kertoo omasta painistaan pyhyyden kanssa. Tarina alkaa kuvaavasti junan ravintolavaunusta ja päätyy pohdiskeluun pyhyyden kuvasta.

Nuorelle Tuomas Kallosellekin matkakohde oli suunnitelmallisesta ennakkotyöstä huolimatta yllätys. Ennakko-odotukset pyhistä ihmisistä vaihtuivat ”kaikenlaisten” kokemuksien kohtaamiseen, tarinoihin, joita ei löydy kirjoista ja kansista ja jotka olisivat varmasti nykyihmiselle mielenkiintoista luettavaa, mutta – kuten munkit sanoivat – tuskin sielulle hyödyllistä.

Tuo ”kaikenlaisuus” toi vierailijalle esille tavallisia ihmisiä meidän mittapuullamme mitattuina lähes taivaallisissa maisemissa, joista miljonääritkin olisivat kateellisia. Pyhän Andreaan skiitan isä Josefin johdolla ja opastuksessa matkaseurue sai tutustua Helsingin näyttelyssäkin tutuksi tulleeseen taiteilijamunkkiin, isä Anastasiokseen, ja hänen lukuisiin kissoihinsa; nostalgiseen pohdiskelijaan, isä Eufrosinokseen, ja hänen henkeäsalpaavaan maisemaansa; visionääriseen, Jumalaan ja itseensä uskovaan isä Iisakiin, työn sankariin ja demonien selättäjään, ja vielä apostoli Pietarin kaltaiseen toiminnalliseen ADHD-kumppaniin ja asioiden ikuiseen säätäjään, isä Nektariokseen. Heidän kohtaamisensa opetti muutamassa päivässä, että luostarissa elää ja rukoilee tavallisia ihmisiä ja pyhiä ihmisiä – tosin näistä jälkimmäisistä saamme tietää heidän pyhyytensä usein vasta paljon myöhemmin, joskus vasta kuoleman jälkeen. Athos sai ihmisen kasvot. Samalla tuo paini pyhyyden kanssa jätti jälkensä, katoavien sekä matkalla syntyneiden hiertymien ja mustelmien lisäksi tuli ”pysyviä mustelmia” muistuttamaan noista pyhien elävien ikonien kohtaamisista.

Markus Paavola: Pyhän Vuoren hiljaisuus – eräs valokuvaaja ja Athosvuori

TM Markus Paavola on liikkunut Athoksella useamman kerran kameransa kanssa kuvaten Pyhää Vuorta, sen ihmisiä, maisemia, rakennuksia ja elämää. Osa kuvista on harvemmin nähtyjä talvikuvia, sillä monikaan meistä ei voi mennä Athokselle talvisaikaan. Tunnen kirjoittajan – jota en kuitenkaan ole koskaan tavannut kasvokkain – lähinnä viestien ja muiden kirjoitusten perusteella. Sama tuntemani, ”hieman” opettamiseen ja ehkä myös eräänlaiseen saarnaamiseen kärkäs Markus välittyy tästäkin tekstistä.

Vierailukertomus alkaa melko pitkällä liu’ulla, jossa viiden sivun verran kerrotaan ihan muusta kuin Athoksesta. Kun kohde on Athos, siinä on kyllä itsessäänkin kertomista tai, kuten Markus on tehnyt, kuvin kertomista. Kirjoittaja pitää mustavalkokuvista, mutta hieman jollain värillä taustasävytettyinä. Itse tunnustaudun aitojen mustavalkokuvien ystäväksi, kuvien, jotka säilyvät ja säilyttävät kohteen tunnelman satoja vuosia ilman, että kuvasta tarvitsisi arvuutella onko se haalistunut, vanha värikuva vai uusi mustavalkoinen.

Kaipasin kirjassa oleviin hyviin kuviin edes pientä selittävää kuvatekstiä. Nyt koko kirjan laaja kuvitus, jossa on mukana muidenkin valokuvaajien kuvia, oli lähes kokonaan paria poikkeusta lukuun ottamatta ilman kuvatekstejä. Useisiin kuviin se sopi, mutta ei kaikkiin. Kirjan kuvien parasta antia ovat ehdottomasti Markuksen talvikuvat, joista selviää Athoksen ankaran elämän yksi puoli – ajoittainen kylmyys, kosteus ja muut sään aiheuttamat haitat, joita ei ole liioilla lämmityspattereilla tai muilla nykyaikaisilla tavoilla yritetty suuremmin poistaa – siis sisätiloistakaan. Tästä puolesta kilvoittelua olisi varmasti saanut myös kuvien kera mielenkiintoisen ja varmasti erilaisen näkökannan Athoksen kauniita kesäkuvia ja upeita maisemia katselleille ihmisille.

Heikki Alex Saulamo: ”Jotka öisin seisotte Herran huoneessa”

Ilmeisen ehdottomaan ja nuoreen ortodoksiseen sukupolveen kuuluva Athoksen seuraava vierailija TM Heikki Alex Saulamokin lähti liikkeelle kirjan kertomuksessaan myös kaukaa, nyt Kuopiosta ja sen Lampukasta – ortodoksisten tavaroiden kaupasta – ja käy läpi matkansa Pyhällä Vuorella lukuisien jumalanpalveluksien, väsymyksen ja arkisten askareiden kautta.

Saulamon matkassa pääsee osallistumaan lukuisiin Athoksen pitkistä jumalanpalveluksista, joista pisin saattaa kestää reilusti yli puolikin vuorokautta. Tosin välillä syödään ja levätäkin voi, jos väsymys yllättää. Itsekin noita Athoksen monituntisia jumalanpalveluksia kokeneena pääsin jälleen nauttimaan – nyt tosin kirjallisesti – niiden ainutlaatuisesta ilmapiiristä ja hengellisesti käsin kosketeltavasta tunnelmasta. Ei-ortodoksisia lukijoita saattavat hieman haitata tekstissä vilisevät ortodoksiset termit: epitrakiili, mantia, skiitta ja monet muut, mutta kirjan lukemisen ohessa onkin hyvä pitää tietokone auki ja Ortodoksi.net-sivusto esillä. Sieltä löytyy selitys moniin outoihin termeihin. Kun Ahon artikkelista puuttuivat oikeat ortodoksiset termit, niin tässä Saulamon artikkelissa niitä oli runsaasti ja oikeissa paikoissa. Artikkeli oli esimerkiksi hyvä tietolähde monivivahteisen ja moninaisen kokoöisen jumalanpalveluksen saloihin.

Jaakko Olkinuora: Kirkkolaulajan Athos

Nuorten Athoksen vierailijoiden ketju jatkui nuoren ja lahjakkaan kirkkomuusikon, Jaakko Olkinuoran, matkakertomuksella, joka luonnollisesti oli höystetty musiikkitermeillä ja kertomuksilla bysanttilaisesta musiikista. Tämäkin kertomus vilisi tavalliselle lukijalle vieraita termejä: koinobia, typikares, kanonarkki, antifoninen, kalofonia jne., mutta kiitos Jaakolle, kun hän kärsivällisesti selittää niitä jonkin verran. Näiden selitysten ja koko kertomuksen vuoksi tämä musiikillinen matkakertomus on todella opettava tuokio bysanttilaisesta kirkkomusiikista ja erikoisesti athoslaisesta lauluperinteestä.

Ahmimalla luin tarinoita Pyhän Vuoren asukkaiden ja enkelien tai Jumalanäidin kohtaamisista. Vaikka nuo kertomukset veivät ajatuksen pois Athoksen elämän todellisesta karuudesta ja varmasti ajoittaisesta ankeudestakin, ne kuitenkin lohduttivat ja toivat lisää uskoa paikan pyhyyteen. Myös Jaakon kertomana avautui uudenlainen näkökulma siihen, kuinka yksittäiset, maailmasta pois lähteneet, siviilielämänsä ja perheensä taakse jättäneet munkit selviävät pitkien öitten pimeydestä ja demoneista: rukoilemalla ja rukoilemalla todella pitkään ja hartaasti. Taisi kertomuksen pisin jumalanpalvelus kestää yli 20 tuntia. Suurin osa munkeista rukoilee yhdessä, ei yksin, vaan yhteisönsä kanssa. Näin lopputuloksena on hauskalta kuulostava ”athoslainen lopputuote”:

munkki, joka kävelee kuin munkki, syö kuin munkki, nukkuu kuin munkki ja laulaa kuin munkki.

Hieman tekstissä mietityttivät erilaiset suomalaiset muodot vakiintuneista kreikkalaisista nimistä ja termeistä (esimerkiksi koinobia ~ kinobia, Teodoros ~Theotokarionia ~Thessaloniki, jne.). Tosin syy moninaisuuteen ei liene niinkään Jaakon kuin meidän vakiintumattoman ja ailahtelevan tapamme vääntää kreikkalaiset nimet omalle kielellemme. Toisaalta olisi tietysti ollut jäntevämpää kirjoittaa kertomuksessa samat asiat ja nimet aina samalla tavalla – oikealla tai väärällä – mutta ei esimerkiksi kahdella eri tavalla.

Hannu Pöyhönen: Pyhän Vuoren vanhukset

Mt. Athos, 1998
(© Hieromonk Anastasios / kuva näyttelystä: Athos - Luostarielämää Pyhällä Vuorella -näyttely Taidemuseo Tennispalatsissa)

Teologian tohtori Hannu Pöyhönen ei enää edusta ikänsä puolesta tuota edellä mainittua nuorta ortodoksista joukkoa. Hänen kertomuksensa Athoksen vanhuksista perustuu hänen hyvään kielitaitoonsa ja pitkään aikaan, jolloin hän opiskeli Kreikassa ja vietti myös paljon aikaa Athoksella. Näin hän loi erinomaisia yhteyksiä alueen ihmisiin, myös eräisiin nykypäivinä erittäin arvostettuihin, nyt jo tuonilmaisiin siirtyneisiin vanhuksiin, joista osa tulee mahdollisesti vielä kanonisoiduiksi pyhien joukkoon.

Ainoan ”särön” sujuvaan ja mielenkiintoiseen kerrontaan toi joidenkin nykyisten Athoksen vanhusten mielestäni ”väkinäinen glorifioiminen”. Edustan itse vahvasti sitä näkemystä – joka löytyy Pöyhösenkin tekstistä – että suurin osa Athoksen pyhistä on piilossa eivätkä tule esiin, koska tämä jumalallinen armo ja pyhyys saattaa kadota ja hävitä ja jättää ihmisen kokonaan. Siksi kaikki kohtaamiset ja niistä kertomiset vaativat ihan todella hengellistä valppautta, koska aarre saattaakin olla aivan jossain muualla.

Jokainen kirja tulee huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, kun siitä löytää jotain tuttua ja omaan elämään liittyvää. Näin kävi tässäkin kirjassa monta kertaa, myös tämän matkakertomuksen kohdalla. Pöyhösen tapaama Athoksen romanialaisen Prodromoksen skiitan igumeni Petronius on myös minulle tuttu ja sain osallistua hänen kanssaan ”silloiselle minulle” ikuisuuden kestävään aamulla klo 2 alkaneeseen öiseen jumalanpalvelukseen ja sen jälkeiseen lounaaseen normaaliin lounasaikaan – tosin Athoksella käytetyn bysanttilaisen ajan mukaisesti – minun kellossani aika tosin oli klo 8 aamulla ja nukutti ihan vietävästi. Nuo muistot pysyvät minullakin varmasti ikäni mielessäni ja vaikuttavina muistoina kantavat elämääni eteenpäin.

Olen aina pitänyt elävästi kerrotuista pyhien tai muidenkin elämäkerroista. Tämä matkakertomus piti sisällään joitakin lyhyitä tarinoita Athoksen pyhistä vanhuksista ja oivallisella tavalla täytti kirjan otsikossaan lupaaman asian, ne olivat todellisia kajastuksia Pyhältä Vuorelta.

Munkki Serafim: Maailmassa asuvan munkin Athos

Joistain aikaisemmista kirjoituksistani selviää, että pidän munkki Serafimin tyylistä kirjoittaa asiat sekä mystisesti että matemaattisesti. Matemaattisuutta edusti mielestäni jälleen jo tuon matkakertomuksen nimi ja sen alaotsikko, joissa hän tekee lyhyesti, muutamalla sanalla selväksi monta häneen liittyvää asiaa ja sitä taustaa, jota vasten hän tekstejänsä luo ja johon liittyy mahdollisesti oma henkilökohtainen ristiriitakin. Siksi matkakertomus oli eräänlaista itsetilitystä ja matkaa ulkoisen Athoksen lisäksi munkin omaan sisäiseen Athokseen.

Pidin jälleen kirjoittajan rehellisen selkeästä tyylistä ilmaista asioita niiden oikeilla nimillä. Helposti sorrumme Athoksen vierailun jälkeen samaan kuin aikoinaan kotimaiset kommunistit Neuvostoliiton vierailuillaan: metsää ei nähty puilta ja nähtiin vain se satumetsä, joka oli esittelijöiden tarkoituksena näyttää. Mielessä käväisi ajatus Serafimin matkakertomusta lukiessani, että kyllä munkki munkin tuntee, ja koin erittäin hyväksi sen, että Serafim uskalsi sanoa ääneen niitäkin ajatuksia, joita me muut vain pohdimme, mutta emme uskalla tuoda ilmi.

Vaikka kirjoittaja pohti – kuten varmasti suurin osa siellä vierailleista – Athoksen inhimillisiä puolia: tietämättömyyttä, ennakkoluuloja, bysanttilaista etnofyletismiä, naiiveja apokalyptisiä laskelmia, ne eivät nousseet Serafimin kertomuksessa Athoksen merkittävimmiksi ja leimaa-antaviksi elementeiksi, vaan tekivät siitä vain hiukan inhimillisemmän.

Inhimillisyyden kautta on varmasti parempi tarkastella vaikkapa Athoksen lukuisia ihmeitä, joita tapahtuu ja joilla on aina oma merkityksensä. Mutta – ne eivät ole elämän ja ajattelun kiintopisteitä. Ihmeen tämän matkakertomuksen kirjoittaja, munkki Serafim, näkee siinä, että Athoksella on vuosikymmenestä toiseen jo yli tuhannen vuoden ajan jatkunut harmoninen kilvoitus. Munkit nukkuvat vähän, syövät vähän, mutta he ovat läsnä Jumalan kanssa paljon ja kaipaavat vain sitä. Se on enkelien kaltaista elämää. Ja kun joku pitää heitä hulluina – kuten kuuluisa Kreetalla syntynyt kreikkalainen kirjailija Nikos Kazantzakis – munkki vastaa hänelle:

”Minä olen luopunut järjestäni, ja saanut siitä hyvästä Jumalan.” – ”Poikani, teinkö huonon kaupan?"

René Gothoni: Athos uskontotieteilijän silmin

Oma tutustumiseni tämän matkakertomuksen kirjoittajaan, René Gothoniin, perustuu hänen aikaisempiin kirjoihinsa ja etenkin yhteen niistä. Sain tuon kirjan – ”Tuntematon pyhiinvaeltaja” – monta, monta vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi omalta papiltani, kun itse olin pitkällä noin vuoden kestäneellä pyhiinvaelluksellani ja asuin kirjan saadessani kreikkalaisessa Pendelin luostarissa. Silloin mietin tuon kirjan luettuani, että kirjoittajan pitäisi pikaisesti päättää, kumpi haluaa olla, kirjailija vai tiedemies, ja jatkaa sillä uralla. Näin ainakin silloin, jos haluaa kirjoittaa kirjan ortodoksisesta aiheesta. Silti pidin todella paljon lukemistani kirjoista ja luulen kirjailijan saaneen hiljalleen yhä enemmän jalansijaa Gothoninkin elämässä, siitä todisti ainakin tuota ensimmäistä seurannut uusi kirja ”Nainen tiennäyttäjänä”.

Tässä kirjan artikkelissa tulee kuitenkin esille tiedemies, joka selittää tieteellisillä termeillä Athoksen munkkien toimintaa. Mielenkiintoinen lähtöasetelma, josta Gothoni kyllä selviytyy mutta joutuu samalla tekemään joitakin tunnustuksia oman uskonnollisen elämänkatsomuksensa muuttumisesta kenttätutkimusta tehdessään.

Artikkelista löytyi mielenkiintoinen tarina Aadamista ja Eevasta ja heidän elämästään sukupuolettomuuden tilassa ennen seksuaalisuutta ja siihen liittyvää vastapoolia, kuolemaa, ja Gothoni pohtii, että munkkeuden ja kilvoittelun perustana on saavuttaa tuo kadotettu jumalayhteys, josta ihminen on tottelemattomuuden vuoksi joutunut eroon. Jumalan kuvalla, ihmisellä, on mahdollisuus ponnistelulla ja Jumalan armolla uudestaan saavuttaa Jumalan kaltaisuus.

Myös Gothoni on tiedemiehen ja pyhiinvaeltajan silmillään ja ymmärryksellään huomannut, että linnakemaiset rakennukset, kauniit maisemat ja koskematon luonto luostarista toiseen johtavine polkuineen sekä epätavallisine munkkeineen ovat vain Athoksen ulkoista erityisyyttä, joka valitettavasti jää monelle vierailijalle päällimmäisiksi mieleen. Gothoni toteaa, että Athos on kuitenkin paljon enemmän. Se kätkee sisälleen syvällisen hengellisen elämän.

Itseäni pysähdytti Gothonin artikkelissa vielä kohta, jossa hän muistutti meitä kaikkia olemaan unohtamatta, että jokaisessa ihmisessä on Jumalan kaltaiseksi tulemisen mahdollisuus, olipa se tällä hetkellä miten näkymättömissä tahansa.

Oma Athokseni

Igumeni Petroniu (Petronius) ja kirjaesittelyn kirjoittaja Hannu Pyykkönen Athoksella vuonna 2000.
(kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten aiemmin jo varmaankin kirjoituksesta selvisi, minäkin olen tehnyt pyhiinvaelluksen Athokselle eikä muisto siitä ole muutaman vuoden aikana paljoakaan haalistunut. Yhä se on yksi vaikuttavimmista kokemuksista elämässäni. Monia edellä kirjassa mainittuja asioita sain itsekin kokea tuolla matkalla, jonka tein hyvän ystäväni romanialaisen papin, isä Neculain, kanssa. Tuon matkan muisto mielessäni ahmin tämänkin kirjan lukien sen melkein yhtä päätä alusta loppuun.

Hieman mietitytti alussa kirjoittajien laaja kirjo, mutta se toi kuitenkin pienistä puutteistaan huolimatta mielenkiintoista syvyyttä aiheeseen. Tosin vasta lopussa ensin munkki Serafimin herättelemänä ja myöhemmin Gothonin kautta avautui tietoisuus siitä, että Athos voi olla jotain muutakin kuin henkeäsalpaavaa elämystä ulkoisista asioista. Tuon puolen syvempää ja laajempaa kirjaamista olisin hieman odottanut muiltakin.

Munkki Serafimin realistinen Athos-kuvaus auttaa myös meitä kaikkia, jotka mahdollisesti vielä tulemme vierailemaan Athoksella, kuka uudestaan kuka ensimmäistä kertaa. Realismin kautta on mahdollisuus etsiä sitä syrjässä tai piilossa olevaa syvällistä hengellisyyttä ja kenties sen kautta muuttaa pysyvämminkin omaa elämäänsä ja huomata munkki Serafimin tavoin, että Jumala onkin yhtä lähellä täällä kotonakin ja kotikylän raitilla. Munkki Serafimin sanoin:

”Jumala ei asu ainoastaan himottomuuden tyyneydessä, hän asuu myös niissä ilojen ja surujen aalloissa, jotka täyttävät ainutkertaisia ihmissieluja ajasta aikaan.”

Hannu Pyykkönen

21.3.2009

Katso myös