Toiminnot

Demetrios Mirhanvuodattaja

Ortodoksi.netista

Pyhä suurmarttyyri
Demetrios Mirhanvuodattaja,
Tessalonikalainen

Ikoni 1400-luku, Pihkova
Kuva: Wikipedia
Pyhä Demetrios Mirhanvuodattaja
Kuva © Hannu Pyykkönen

Pyhän suurmarttyyri Demetrios [Δημήτριος / Dimitrios] Mirhanvuodattajan (Tessalonikalainen, 26.10.) elämänvaiheet sijoittuvat keisari Galerius Maksimianuksen (305-311) ajalle. Demetrios oli kuuluisan suvun poika ja samalla komean ulkomuotonsa sekä myös hyveittensä ja viisautensa sekä hyväsydämisyytensä vuoksi ihailtu.

Sotajoukkojen komentaja ja marttyyri

Demetrios kohosi sotilaana sotajoukkojen komentajaksi ja Kreikan prokonsuliksi. Samaan aikaan Demetrios oli myös hurskas kristitty, joka saarnasi uskoaan aktiivisesti muillekin.

Ilmiannon vuoksi Demetrios joutui vangituksi ja heitettiin vankilaan. Monenlaisten vaiheiden jälkeen, kun Demetrioksen Jumala oli osoittanut voimansa niin keisarille kuin kansallekin mm. nuoren marttyyri Nestorin kautta, keisari lähetti hädissään sotilaansa vankilaan surmaamaan Demetrioksen. Tämä tapahtui noin vuonna 306, jolloin sotilaat tappoivat Demetrioksen pistämällä keihään hänen sydämeensä.

Kristityt hautasivat pyhän Demetrioksen ruumiin ja hänen jälkeensä jättäneiden esineiden kautta tapahtui erilaisia ihmetekoja, jotka ärsyttivät suuresti keisaria, siksi hän käski tappaa asioihin liittyneitä kristittyjä.

Monen vuosisadan ajan marttyyrin reliikeistä vuosi hyväntuoksuista mirhaa ja siksi hän on saanut tuon lisänimen Mirhanvuodattaja.

Pyhä Demetrios on Tessalonikan suojeluspyhä ja hänen muistoaan kunnioitetaan kaupungissa monin tavoin. Hänen reliikkinsä ryöstettiin, mutta roomalaiskatolinen kirkko palautti ne 1900-luvun lopulla takaisin Tessalonikaan ja ne sijaitsevat nykyään pyhän nimeä kantavassa vanhassa basilikassa.

Muistopäivä

Pyhä suurmarttyyri Demetrios kärsi marttyyrikuoleman vuonna 306. Ortodoksinen kirkko muistelee Pyhää Demetriosta vuosittain hänen muistopäivänään 26. päivänä lokakuuta. Kreikan Tessalonikissa juhlallisuudet kestävät yleensä koko viikon.

Hannu Pyykkönen

Kirjallisuutta

Tropari ja kontakki

Tropari, 3 säv.:

Maailma sai Sinut, marttyyri, vaaroissansa suureksi pakanakansoja voittavaksi puolustajaksi. Niin kuin Sinä Lyiaioksen korskeuden kukistit rohkaisemalla Nestoria, niin rukoile, pyhä Demetrios, Kristusta Jumalaa, että Hän lahjoittaisi meillekin suuren armonsa.

Kontakki, 2 säv.:

Jumala purppuroi seurakunnan Sinun veresi virroilla, Demetrios, antaen Sinulle kukistumattoman voiman ja suojellen kaupunkiasi horjumattomana, sillä Sinä olet sen perustus.

Minea

Katso myös