Toiminnot

Dionysios Uusi

Ortodoksi.netista

Pyhä Dionysios Zakintolainen, Eginan piispa, 17.12.
(Kuva © Pyykkönen)

Pyhä Dionysios Uusi, Eginan piispa tunnetaan myös nimellä Dionysios Zakintolainen (Zakynthoslainen).

Kreikkalainen pyhä Dionysios (Siguros) syntyi Zakynthoksen saarella vuonna 1547.

Munkiksi vihkiminen

Hän meni nuorena munkiksi Strofades-saarilla sijaitsevaan Kristuksen kirkastumisen luostariin lähelle Zakinthosta. Siellä hän kilvoitteli kunniakkaasti ja esimerkillisesti. Aikanaan hänet vihittiin papiksi ja hän lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Matka katkesi kuitenkin Ateenaan, sillä arkkipiispa määräsi hänet Eginan piispaksi.

"Anteeksiannon pyhä"

Vuonna 1579 hän erosi tehtävästään ja erilaisten vaiheiden jälkeen vetäytyi Anafonitrian vuoristoluostariin. Hän tuli kuuluisaksi hyväntekeväisyydestään ja ihmisrakkaudestaan. Hän muun muassa pelasti luostariinsa paennen oman veljensä murhaajan häntä etsiviltä sukulaisiltaan. Monella muullakin tavalla hän levitti ympärilleen iloa, rauhaa ja rakkautta samalla vahvistaen ihmisten uskoa.

Reliikit siirretään

Pyhä Dionysios Uusi kuoli vuonna 1622 tuskallisen taudin ja pitkällisen kilvoittelun väsyttämänä joulukuun 17. päivänä. Hänet haudattiin samaan Strofades-saarten luostariin, missä hänet oli vihitty munkiksi. Merirosvot tuhosivat luostarin vuonna 1717 ja reliikit siirrettiin silloin Zakynthoksen katedraaliin.

Zakynthoksen asukkaat kunnioittavat pyhää Dionysiosta oman saarensa suojelijana ja pyhä on jollain tavalla usein ilmoittanut muun muassa alueella usein toistuvista ja alkavista maanjäristyksistä ihmisille.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Dionysios Zakintolaista aina vuosittain hänen omana muistopäivänään joulukuun 17. päivänä.

HAP