Elämä ei ole digitaalista (opetuspuhe)

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos: Jumala loi meidät elämään yhdessä, ei digitaalisissa ryhmissä virtuaalisten ystävien kanssa

(Ekumeenisen patriarkan haastattelun referaatti, toukokuu 2025)

Nuoriso ja digitaalinen maailma

– Aloittakaamme nuoremmasta sukupolvesta. Samaan aikaan, kun yliopisto-opiskelijamme menestyvät opinnoissaan ulkomailla ja kansainvälisissä kilpailuissa, nuoret viettävät paljon aikaansa Instagramissa ja TikTokissa, ja samalla nuorten väkivaltatapaukset ovat lisääntyneet. Olemmeko menettäneet harkitsevuuden ja hyveiden mallit ja polut? Miten yliopisto ja kirkko voivat edistää uudistumista?

”Kristus nousi kuolleista! On rohkaisevaa, että tämän päivän sukupolvi onnistuu saavuttamaan korkeita tavoitteita eri tieteenaloilla. Muodollinen koulutus ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitsemme laajempaa sosiaalista kasvatusta, joka perustuu perheen periaatteisiin, sosiaalisiin arvoihin, huolenpitoon ja kunnioitukseen lähimmäisiämme kohtaan sekä solidaarisuuden kulttuuriin. Tämä edellyttää, että olemme osa yhteiskuntaa, että osallistumme, välitämme toisista emmekä elä eristyneessä omavaraisuudessa.

Sosiaalinen media luo illuusion tällaisesta omavaraisuudesta, mikä edistää suurelta osin väärän minäkuvan ja paisuneen egon rakentamista digitaalisen virtuaalitodellisuuden maailmassa. Elämää ei löydy tästä ulottuvuudesta. Se ei ole digitaalista. Ystävät eivät ole digitaalisesti paranneltuja kasvoja, joilta odotamme ”tykkäyksiä” tai hymyileviä emojeita, jotta voisimme tuntea itsemme sosiaalisesti hyväksytyiksi.

Tämä ei ole todellisuutta. Ja me kaikki tiedämme, että siinä on monia piileviä vaaroja. Uhka ei johdu itse inhimillisistä keksinnöistä, vaan siitä, miten käytämme niitä. Elämme viestinnän aikakautta, mutta epäonnistumme yhä enemmän kasvokkaisessa viestinnässä. Se on ongelma – ja pelkään, että se on suurelta osin yksi näkemämme väkivallan perimmäisistä syistä. Luulemme kommunikoivamme, mutta elämme omavaraisuutemme yksinäisyydessä, usein paisuttaen egoamme. Unohdamme, mitä tarkoittaa jakaa ja kunnioittaa toisiamme.

Siksi kehotan opiskelijoitamme, nuorisoamme, olemaan sulkeutumatta digitaalisiin kultahäkkeihin ja olemaan tuhlaamatta kallisarvoista aikaansa virtuaalisessa, epätodellisessa universumissa. Menkää ulos maailmaan, hengittäkää inhimillisen yhteyden happea.

Jumala loi meidät elämään yhdessä, todellisissa yhteisöissä, todellisten tarpeiden omaavien ihmisten kanssa, ei digitaalisissa ryhmissä virtuaalisten ystävien kanssa, jotka kilpailevat muutamista tykkäyksistä. Menkää ulos todelliseen maailmaan, käykää keskusteluja, jakakaa ajatuksia ja huolenaiheita ja unelmoikaa. Hyödyntäkää aikaanne opiskelijoina. Osallistukaa akateemiseen yhteisöönne ja valmistautukaa yhteiskuntaa varten, elämän areenalle, toteuttaaksenne unelmanne todellisessa maailmassa.”

Tekoäly ja inhimillisyys

– Uskotteko, että tekoälyn ylilyönnit uhkaavat meitä? Joissakin tapauksissa fyysinen läsnäolomme vaikuttaa tarpeettomalta, kun taas laskennalliset järjestelmät säveltävät nyt runoutta ja luovat maalauksia. Voiko tekoäly korvata opettajan ja saada sielun tai ikuisen näkökulman? Miten suhtaudutte siihen mahdollisuuteen, että koneet hallitsisivat meitä tulevaisuudessa?

”Elämme aikakautta, jolloin digitaalinen maailma tuntuu usein korvaavan todellisuuden. Nykyaikaiset teknologiset kyvyt, ihmismielen saavutukset, ovat epäilemättä arvokkaita työkaluja monille tieteenaloille, kuten lääketieteelle. Kuitenkin väärinkäytettyinä ne voivat johtaa meidät hyvin eri suuntaan. Tämä on haaste, jonka ihmiskunta on kohdannut lukemattomia kertoja historian aikana.

Jälleen kerran kehotan opiskelijoitamme, nuorisoamme, olemaan joutumatta digitaalisiin kultahäkkeihin ja tuhlaamasta kallisarvoista aikaansa virtuaalisessa, epätodellisessa universumissa. Menkää ulos maailmaan, hengittäkää inhimillisen yhteyden happea.

Jumala antoi meille järjen ja vapauden, mutta myös vastuun valinnoistamme ja teoistamme. Siksi nähdäkseni vaara ei piile tekoälyssä itsessään, vaan siinä, miten valitsemme käyttää sitä. Se on meidän luomuksemme; sen käyttö on meidän vastuullamme – ja me yksin koemme sen väärinkäytön seuraukset. Kiinnitän suurta huomiota joidenkin asiantuntijoiden esittämiin huolenaiheisiin. Meidän on oltava erityisen varovaisia, sillä tekoälyn laaja käyttö ja valtava potentiaali voivat johtaa ilkeämielisiin tekoihin. Tämä on päähuolenaiheeni.

Mitä tulee koulutukseen ja opettajan rooliin, uskon, että tekoäly ei korvaa heitä. Ei siksi, ettei se olisi teknisesti mahdollista, vaan siksi, että vanhemman ja lapsen, opettajan ja oppilaan, professorin ja yliopisto-opiskelijan väliset suhteet perustuvat kasvokkain tapahtuvaan viestintään, yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Tekoälyltä – vaikka se voikin jäljitellä vaikuttavasti ihmisen ajattelua – puuttuu inhimillisyys. Sillä ei ole tunteita, ei sielua. Ja tätä ei saa koskaan unohtaa. Älkäämme innostuko liikaa. Luottakaamme jatkossakin inhimilliseen yhteyteen.”

Kirkko ja ilmastokriisi

– Ilmastokriisistä: Ekumeeninen patriarkaatti oli ensimmäinen kristillinen kirkkoyhteisö, joka reagoi planeetan ekologiseen tuhoon. Onko ortodoksisuudella ääntä ja roolia tässä asiassa? Jos on, missä se tunnistaa ilmiön perimmäiset syyt, ja mitä se ehdottaa sen ratkaisuksi?

”Pyrkimyksessä lisätä tietoisuutta luonnonympäristön suojelun kiireellisestä tarpeesta jokaisella äänellä ja jokaisella panoksella on merkitystä. Ekologinen kysymys ei kuulu vain aktivisteille, ympäristönsuojelijoille tai tieteellisille asiantuntijoille. Se koskee meitä kaikkia. Sillä todellakin olemme tämän maailman tilapäisiä hoitajia, maailman, joka meidän on annettava – ei välttämättä paranneltuna, mutta ainakin ehjänä – lapsillemme ja tuleville sukupolville. Sosiaalinen vastuumme ja hengellinen tehtävämme kristittyinä vaativat kunnioitusta ja suojelua Jumalan luomakunnalle, jonka osia ihmiskunta on.

Meidän on elettävä rinnakkain ja sopusoinnussa kaikkien elävien olentojen kanssa, suojeltava ympäristöä ja käytettävä luonnonvaroja viisaasti ja kaikkien hyödyksi. Nämä resurssit eivät ole äärettömiä, emmekä saa koskaan unohtaa sitä. Nämä periaatteet johtivat ekumeenisen patriarkaattimme lähes 40 vuotta sitten sitoutumaan tähän kysymykseen, kannustaen jokaista hyvän tahdon ihmistä osallistumaan maailmanlaajuiseen heräämiseen. Itse asiassa se oli ensimmäinen kristillinen kirkko, ehkä ensimmäinen uskonnollinen instituutio, joka systemaattisesti käsitteli ekologista kriisiä, ilmastonmuutoksen seurauksia ja yhteisen kotimme suojelun kiireellistä tarvetta.

Ajan myötä katolinen kirkko ja anglikaaninen kirkkoyhteisö liittyivät meihin muiden kirkollisten elinten, uskonnollisten johtajien ja kansainvälisten instituutioiden ohella. Tämä antaa meille tyydytystä ja toivoa, että yhdessä voimme muuttaa asenteita ja rakentaa paremman tulevaisuuden kaikelle elämälle. Siksi kiitämme yliopistoja niiden osallistumisesta tähän työhön. Koulutus on olennaista ajattelutapojen ja käyttäytymisen muuttamiseksi.

Ekologinen kysymys koskee meitä kaikkia, sillä olemme tämän maailman tilapäisiä hoitajia, maailman, joka meidän on annettava – ei välttämättä paranneltuna, mutta ainakin ehjänä – tuleville sukupolville.

Kuten olemme aiemmin sanoneet, olemme vakuuttuneita siitä, että ilmastonmuutoksen kääntäminen ja ympäristöhaasteen ratkaiseminen edellyttävät radikaalia muutosta siinä, miten näemme ja kohtelemme planeettamme. Siksi yliopistojen aloitteet ja professoreiden ja opiskelijoiden osallistuminen edistävät merkityksellisesti tätä tavoitetta: muuttaa käyttäytymistämme ja suojella yhteistä kotiamme.”

---

(Lähde: Teksti on referoitu suomennos ja lyhennelmä alkuperäisestä, joka on julkaistu 25.5.2025 Ateenan yliopiston [Εθνικό και Καποδιστριακό Πανεπιστήμιο Αθηνών / EKPA] Το Βήμα της Κυριακής [To Vima tis Kyriakis] -lehdessä)