Toiminnot

Habakuk Profeetta

Ortodoksi.netista

Profeetta Habakuk kižiläisessä ikonissa.
Kuva: Wikipedia

Profeetta Habakuk (hepreaksi: חֲבַקּוּק / Ḥavaqquq / Ḥăḇaqqûq, kreikaksi: Αββακούμ tai Αβακούμ tai Αμβακούμ) oli yksi Raamatun Vanhassa testamentissa mainituista niin sanotuista pienistä profeetoista.

Taustatietoja

Habakukista ei ole saatavissa paljoakaan elämäkertatietoja. Tiedot hänestä ovat vähäisimpiä verrattuina muihin Vanhan testamentin profeettoihin. Tutkijoiden oletus on, että Habakuk olisi ollut niin sanottu temppeliprofeetta, joka ylisti Jumalaa pyhässä hurmoksessa lyyrin, harpuin ja symbaalein (1.Aik.25:1)

Habakukin elinaikaa ei tiedetä. Jotkut tutkijat arvelevat sen sijoittuvan noin 600-luvulle eKr. Eräiden toisten arvelujen mukaan hän olisi vaikuttanut ja saarnannut Juudan (Juudean) kuninkaan Joojakimin hallitusaikana vuosina 609-598 eKr. Arveluja on lähinnä esitetty hänen nimiinsä laitetun Vanhan testamentin Habakukin kirjan tekstien perusteella.

Habakuk oli ainoa profeetta, joka epäili Jumalan valtaa. (Hab.1:3 ja 13)

Iranissa sijaitsevan Toyserkanin kaupungissa arvellaan olevan Habakukin hautapaikka. Hänen muistopäivänsä on ortodoksisessa kirkossa vuosittain joulukuun 2. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 4.säv.

Muinoin sinä kuvasit Neitsyt Jumalanäitiä vuoreksi, | josta Jumala tulisi lihaksi meidän tähtemme. | Tämän vuoksi me kunnioitamme sinua Jumalasta julistavana profeettana, | ja anomme sinua tekemään meidät osallisiksi taivaan valtakunnasta esirukouksillasi, || oi kunniakas Habakuk.

Kontakki, 2.säv.

Sinä, jumalastapuhuva Habakuk, | näit pyhien apostolien ratsumiesten tavoin hävittävän viisaasti tietämättömyyden meriä | ja hukuttavan eksytyksen hurskailla opeilla. | Sen tähden me ylistämme sinua totisena profeettana | ja pyydämme sinua rukoilemaan meille Herralta armoa.

Minea

YouTube-video

  • Tropari / Απολυτίκιο του Προφήτου Αββακούμ - 02 ΔΕΚΕΜΒΡΙΟΥ