Toiminnot

Hautaustoimitus (kirja)

Ortodoksi.netista

Kirjan kansi
Hautaustoimitus
Julkaisija/kustantaja: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto (OKJ)/ Maahenki Oy
Julkaisupäivämäärä: lokakuu 1958, näköispainos: maaliskuu 2015
ISBN 978-952-301-037-6
Sivumäärä: 131
Koko: 215 x 152 mm
Sidos: sidottu / kovakantinen

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous on hyväksynyt päätöksillään 6.6.1959 tämän kirjan tekstikorjaukset.

Maallikko- ja lapsivainajan siunaustoimitukset sekä muistopalveluksen eli panihidan sisältävästä Hautaustoimitus-kirjasta on otettu maaliskuussa 2015 uusintapainos. Kirja on ensimmäisen kerran otettu käyttöön vuonna 1959.

Esipuhe vuodelta 1959

Tämä Hautaustoimitus käsikirja eroaa monessa suhteessa ensimmäisestä, lähes puoli vuosisataa sitten ilmestyneestä samannimisestä laitoksesta. Uuteen laitokseen sisältyvät neljä toimitusta ovat kokonaisina, myös papin osat sisältävinä . Yleisimmät kirkon jäsenen kuolemaan liittyvät toimitukset »Maallikkovainajan siunaus» ja sen edellä ja jälkeen pidettävä »Muistopalvelus» eli »Panihida» voidaan kaavoina nyt toimittaa kumpikin omaa kaavaa seuraten ilman häiritsevää siirtymistä toimituksesta toiseen sivuviittauksien mukaan. Harvemmin esiintyvät toimitukset »Lapsivainajan siunaus» ja »Siunaus pyhänä pääsiäisenä» ovat samoin yhtenäisinä kaavoina, joskin viimeksi mainittu edellyttää myös pääsiäispalvelus-kirjaa.

Toimituskaavat, muistopalvelusta lukuun ottamatta, ovat uudessakin Hautaustoimituksessa lyhennettyjä verrattuina Papin käsikirjassa oleviin. Siunaustoimituksen kanoni on keskitetty kahteen veisuun liitelauselmineen, joiden välillä edellytetään papin lukevan vastaavat troparit. Siunaustoimituksen alussa oleva psalmi 119 vaatii erikoisen maininnan. Aikaisemman laitoksen mukaan laulettiin alkusiunauksen jälkeen mainitusta psalmista muutamia jakeita liitteinään lauselmat »Saata, Herra, lepoon palvelijasi sielu» ja »Muista, Herra, Sinun palvelijasi sielua». Nyt on vastaavassa kohdassa seurattu alkuperäistä kaavaa, niin että liitelauselmina ovat ensimmäisessä jaksossa »Halleluja», toisessa »Armahda palvelijaasi» sekä kolmannessa jälleen »Halleluja», jotka kuoro laulaa lukijan lukemien psalminjakeiden välillä. Näin tämä psalmi koko siunaustoimituksen johdantona saa lyhennettynäkin tuoda esiin Raamatun todistuksen Herran tahdon täyttämisen tiestä, jota tarkoitetaan myöhemmin niin usein toistuvassa rukouksessa » ... opeta minulle käskysi».

Pyhän Johannes Damaskolaisen tunnetut hautausveisut ovat kaikki merkityt nuotein, ja ne, kuten myös hyvästijättöveisut, ovat tarkoitetut laulettaviksi joko kaikki tai harrastuksen ja tarpeen mukaan, mistä merkkinä on kapeampi palsta.

Sävelmistö on pääkohdiltaan entinen. Uutta ovat jo mainittujen 119. psalmin jakeitten ja hyvästijättöveisujen sävelmät, kummatkin valamolaista alkuperää, ja tuonevat nämä syvänhartaat, kuoro- ja kansanlauluna helposti opittavat sävelmät arvokkaan lisän perinteelliseen siunaus- ja muistopalveluksen sävelmistöön. Kontakkia »Saata, oi Kristus» laulettaessa olisi otettava huomioon siihen tehty rytmillinen täsmennys.

»Papin hautaus» on uudesta Hautaustoimituksesta jätetty pois, ja olisi se, samoin kuin »Munkin hautaus», jota ei ole vielä suomen kielellä missään painettu, tarkoituksenmukaisinta julkaista eri kirjana tai monisteena.

Helsingissä lokakuulla 1959.

Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto

Sisällysluettelo

  • Maallikkovainajan siunaus
  • Hautaustoimitus pyhänä pääsiäisenä
  • Lapsivainajan siunaus
  • Muistopalvelus (Panihida)