Toiminnot

Herman Alaskalainen

Ortodoksi.netista

Herman Alaskalainen
Kuva Wikipedia
Herman Alaskalainen
Kuva © Pyykkönen

Voronežin kuvernementissa Venäjällä luultavasti vuonna 1756 syntyneen pyhittäjä Herman Alaskalaisen lapsuus ja nuoruus ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Hänen tiedetään hakeutuneen 17-vuotiaana nuorukaisena Sarovskin luostariin ja eräiden tietojen mukaan myöhemmin Suomenlahden rannalla olevaan Troitsa-Sergievan luostarin erakkolaan. Muutamia vuosia myöhemmin hän siirtyi kilvoittelemaan Valamon luostariin. Valamossa hän kohtasi igumeni Nazarin, joka osoittautui hyvin merkittäväksi ohjaajaksi ja tärkeäksi vaikuttajaksi pyhittäjä Hermanin elämässä.

Valamosta Alaskaan

Pyhittäjä Hermanin luostarikilvoitus Valamossa päättyi 1793, kun Valamosta lähetettiin kuuden munkin ja neljän noviisin joukko tekemään lähetystyötä tuolloin Venäjälle kuuluneelle Kodiakin saarelle nykyisen Alaskan etelärannikolle. Pyhittäjä Herman oli yksi vanhus Nazarin valitseman ryhmän jäsenistä. Lähetystyöntekijöiden ryhmän oli tarkoitus levittää kristinuskoa alkuperäiskansojen keskuuteen, perustaa koulu lapsille sekä rakentaa kirkko. Erilaisten lähetystyöntekijöiden ryhmää koskeneiden menetysten jälkeen - osa lähetyssaarnaajista kuoli melko pian, jotkut taas palasivat Venäjälle - pyhittäjä Herman jäi yksin tekemään lähetystyötä Kodiakin saaren seudulla.

1800-luvun alkupuolella pyhittäjä Herman valitsi omaksi asuinpaikakseen Kuusisaaren (venäjäksi: Jelovoi ostrov, englanniksi: Spruce Island), josta sen osan, missä hän asui, hän nimesi Uudeksi Valamoksi (Novyi Valaam, New Valaam). Saarella hän huolehti orvoista, opetti lapsia koulussa ja jatkoi lähetystyön tekemistä. Pyhittäjä Hermanin elämä oli hyvin askeettista; hän viljeli itse omat perunansa ja muut vihanneksensa, asui yksikertaisesti erakkomajassaan ja pukeutui vaatimattomasti. Pyhittäjä Herman puolusti paikallista väestöä, Kodiakin alkuasukkaita, venäläisiä siirtomaaisäntiä vastaan, jotka ajoittain uhkasivat paikallisen yhteisön elinoloja. Esirukouksillaan hän suojeli paikallista väestöä monilta vaaroilta. Pyhittäjä Herman oli myös merkittävä hengellinen opettaja.

Kanonisointi ja muistopäivä

Kodiakilaisten suuresti rakastama ja omaksi vanhuksekseen kutsuma pyhittäjä Herman kuoli 1836. Hänen elämänkulkuaan alettiin selvittää vuodesta 1864 eteenpäin. Pyhittäjä Herman kanonisoitiin vuonna 1970 ensimmäisenä pohjoisamerikkalaisena. Kodiakin saarella on nykyään Pyhittäjä Hermanin teologinen seminaari. Pyhittäjä Hermania kunnioitetaan eri puolilla maailmaa ja hänen muistolleen on vihitty kirkkoja ja rukoushuoneita. Pyhittäjä Hermanin elämästä on myös kirjoitettu akatistos.

Pyhittäjä Hermanin muistopäivä on hänen kanonisointipäivänsä 9. elokuuta. Kaikkien Alaskan pyhien muistopäivä on 24.9. (vanhaa ajanlaskua, ei suomalaisessa kalenterissa, munkkien Alaskaan saapumispäivä), ja pyhittäjä Herman Alaskalaisen kuolonuneen nukkumisen päivä 15.11. (vanhaa ajanlaskua).

Tropari ja kontakki

Tropari, 4.säv.

Pohjolan erämaan kilvoittelija | ja koko maailman armoitettu esirukoilija. | Oikean uskon opettaja | ja hurskauteen hyvä johdattaja. | Alaskan kaunistus ja koko Amerikan mantereen hengellinen riemu | pyhittäjäisä Herman, || rukoile Kristusta Jumalaa pelastamaan meidän sielumme.

Tropari, 7.säv.

Kristuksen Kirkon riemukas pohjoinen tähti! Sinä opastit kaikkia taivaan valtakuntaan. Oi todellisen uskon opettaja ja apostoli, esirukoilija ja sorrettujen puolustaja, Amerikan Ortodoksisen Kirkon kaunistus, Alaskan siunattu isä Herman, rukoile Herraa Jeesusta Kristusta pelastamaan meidän sielumme.

Tropari, 4.säv.

Oi Alaskan siunattu isä Herman, Kristuksen pyhän Kirkon pohjoinen tähti! Pyhän elämäsi valo ja suuret tekosi ohjaavat oikeauskoisuuden tien kulkijoita. Yhdessä me kohotamme pyhän Ristin, jonka horjumattomasti istutit Amerikkaan. Anna kaikkien nähdä ja kunnioittaa Jeesusta Kristusta laulaen Hänen pyhää Ylösnousemustaan.

Kontakki, 3.säv.

Kristus Vapahtajan ikuinen valo ohjasi sinua, oi siunattu isä Herman, evankelioimismatkalle Amerikkaan julistamaan rauhan evankeliumia. Nyt seisot kunnian valtaistuimen edessä rukoillen maasi ja sen kansan puolesta sekä rauhaa koko maailmalle ja meidän sieluillemme pelastusta.

Akatistos Hermanille, 1. kontakki

Enkelijoukkojen Luoja kutsui sinut, isä Herman, julistamaan ortodoksista uskoa uudessa maassa ja olemaan kilvoitteluelämän alullepanija kaukaisessa pohjoisessa maassa. Apostoli Paavalin tavoin sinut lähetettiin pimeydessä olevien luo, jotta ortodoksisen uskon valo loistaisi kirkkaana maailman loppuun asti. Me Amerikan mantereen asukkaat tuomme sinulle tämän kiitoksen ja laulamme ylistystä sinulle, taivaallinen suojelijamme.
The Creator of the Angelic Hosts, called you, Father Herman, to proclaim the Orthodox faith in the new land and to be the founder of the monastic way in the remote lands of the North. You were sent, as was the Apostle Paul, to those sitting in darkness so that the light of Orthodoxy might brightly shine to all the ends of the world. We, the inhabitants of the American continents, bring you this thanksgiving and sing this song of praise to you, our heavenly protector.

Ronja Venesperä

Lisäys:

Wikipedia kertoo, että isä Nazarin mukana Sarovista tulleista noviiseista yksi oli nimeltään Jegor Ivanovitsh Popov. Hän kilvoitteli Valamossa vuosina 1782–93. Vuoden 1782 lopussa hänet vihittiin munkiksi nimellä German. Yhdessä kuuden muun munkin sekä kolmen noviisin kanssa hänet valittiin Valamosta ja Konevitsasta tekemään lähetystyötä Venäjän Amerikassa. Hankkeen organisoija oli Novgorodin ja Pietarin metropoliitta Gavriil, mutta sen alkuunpanijoina olivat Grigori Šelihov ja Ivan Golikov, joiden perustama yhtiö, Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian edeltäjä, harjoitti turkispyyntiä Pohjois-Amerikassa. Missio toimi pääasiassa Kodiakin saaristossa. Munkki German toimi tässä missiossa pisimpään, 1794–1836, aina kuolemaansa saakka. Paikallinen väestö kunnioitti häntä pyhänä ihmisenä, ja tämän paikallisen kultin perusteella hänet kanonisoitiin vuonna 1970. Nykyisin hänet tunnetaan Suomessa nimellä Herman Alaskalainen.

Katso myös

Linkit

(Huom ! englanninkielisissä artikkeleissa virheitä):

(kiitos Panu Hallamaalle tekstin tarkennuksista)