Toiminnot

Hierarkki

Ortodoksi.netista

(Ohjattu sivulta Hierarkia)

Hierarkia (kreikaksi: ιεραρχία, pyhä valta, hallitus, venäjäksi: иерархия) nimitystä käytetään kirkon papiston arvojärjestyksestä ja etenkin kirkon ylimmästä johdosta – piispoista, joita siis voidaan kutsua myös hierarkeiksi.

Hierarkia muodostuu henkilöiden pappisvihkimyksestä, joka siis voi olla vihkimys heirotesian kautta ns. alempaan papistoon:

tai heirotonian kautta kolmiasteiseen ns. ylempään papistoon:

Ylemmän papiston jäsenet voivat sen lisäksi olla eriarvoisessa asemassa riippuen heidän tehtävistään, kutsumuksestaan tai heille myönnetyistä huomionosoituksista.

Diakoni voi olla myös munkkidiakoni, ylidiakoni tai arkkidiakoni.

Papin arvoasteita ovat: pappi, pappismunkki, igumeni, rovasti ja arkkimandriitta.

Piispa voi olla myös metropoliitta, arkkipiispa tai patriarkka. Eräitä muitakin nimityksiä löytyy muualta ortodoksisesta maailmasta, muun muassa eksarkki, paavi ja katolikos.