Toiminnot

Patriarkka

Ortodoksi.netista

Ortodoksisen kirkon pappeuden asteet
Lukija
Ipodiakoni (alidiakoni)
Diakonissa
Diakoni
Pappi
Piispa
Ortodoksisen kirkon diakonien virka- ja arvonimikkeitä
Munkkidiakoni (luostareissa)
Ylidiakoni
Arkkidiakoni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon pappien virka- ja arvonimikkeitä
Pastori
Pappismunkki (luostareissa)
Kirkkoherra
Rovasti
Arkkimandriitta (luostareissa)
Igumeni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon piispojen virka- ja arvonimikkeitä
Apulaispiispa
Metropoliitta
Arkkipiispa
Eksarkki
Patriarkka

Patriarkaksi ortodoksisessa kirkossa nimitetään suurten alueiden kirkollisia johtajia, piispoja. Heitä saatetaan nimittää myös katolikokseiksi tai paaveiksi. 500-luvun alussa Konstantinopolin patriarkka sai arvonimen ekumeeninen patriarkka eli koko valtakunnan patriarkka. Roomassa oli paavi, Aleksandrian piispalla oli molemmat arvonimet (paavi ja patriarkka), Antiokiassa ja Jerusalemissa oli molemmissa patriarkka. Patriarkaateilla oli kirkon sisällä itsehallinto, eivätkä patriarkat yleensä käyttäneet tuomiovaltaa toistensa alueilla.

Nykyisin Konstantinopolin ja Uuden Rooman arkkipiispana ja Ekumeenisena Patriarkkana toimii patriarkka Bartolomeos (siviilinimeltään Dimitrios Arhondoris), s. 29.2.1940 Imbroksen (Imvroksen) saarella Turkissa. Hän johtaa omaa autokefalista patriarkaattiaan, joka on yksi ns. viidestä vanhasta patriarkaatista, jotka syntyivät jo ensimmäisten vuosisatojen alussa. Nämä viisi vanhaa patriarkaattia ovat (keskuspaikkojensa mukaisesti):

  1. Rooma
  2. Konstantinopoli (Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti)
  3. Aleksandria (Aleksandrian ja koko Afrikan patriarkaatti)
  4. Antiokia (Antiokian ja koko Idän patriarkaatti)
  5. Jerusalem (Jerusalemin ja koko Palestiinan patriarkaatti)

Ns. uudet autokefaaliset patriarkaatit ovat:

  1. Moskovan (Moskovan ja koko Venäjän patriarkaatti)
  2. Serbian patriarkaatti
  3. Romanian patriarkaatti
  4. Bulgarian patriarkaatti
  5. Georgian patriarkaatti

Ne ovat ajan saatossa eronneet vanhoista patriarkaateista joko omalla tai entisen patriarkaatin päätöksellä (kts. autokefalia).

Katso myös:

Hannu Pyykkönen