Toiminnot

Hristofor Varfolomejeff pappismarttyyri

Kohteesta Ortodoksi.net

Pappismarttyyri Hristoforin ikoni
(Kuva © Matti Pulkkinen)
Pappismarttyyri Hristofor valokuvassa
(Kuva Konevitsa ry:n sivuilta)

Venäjän ortodoksinen kirkko on kanonisoimassa henkilöä, jonka juuret ulottuvat pitkälle Suomenkin historiaan. Tätä kirjoitettaessa kanonisoinnista on tehnyt päätöksen Moskovan patriarkaatin Pyhä synodi ja päätös vaatii vielä Venäjän kirkon piispainkokouksen vahvistuksen, joka lienee enää pelkkä muodollisuus.

Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla asiaa ei toistaiseksi ole noteerattu mitenkään, joten Ortodoksi.net yrittää nyt hieman valaista ko. pyhien joukkoon luettavan pappismarttyyri Hristoforin elämää.

Koko Venäjän ortodoksinen kirkko joutui ns. lokakuun vallankumouksen jälkeen 1910-luvun lopulla ja 1920-luvulla hirveän ahdistelun ja vainon kohteeksi. Kirkkoja ryöstettiin ja tuhottiin, ihmisiä katosi ja kuoli, pappeja ja luostarien asukkaita ammuttiin kotinsa pihoille jne.

Korpiselässä ja Käkisalmessa

Kaikki tämä näkyi ja tuntui myös Käkisalmessa (venäjäksi: Кексгольм), jonne ensi alkuun pakeni runsaasti venäläisiä pakolaisia Petrograd-Leningradista ja paljon ihmisiä yritti päästä salaa pakenemaan Neuvosto-Venäjältä, tulevasta Neuvostoliitosta Suomeen. Väärinkäytöksiä ja ihmisten hädän hyväksikäyttämistä tapahtui laajalti molemmin puolin rajaa.

Tämä verinen tragedia vaikutti suoraan myös yhteen käkisalmelaiseen perheeseen. Kaupungin pääkirkon, Kristuksen kirkastumisen kirkon toiseksi viimeinen kirkkoherran, rovasti Ioann Anninskijn (протоиерея Иоанн А́нненский) tytär Aleksandra, joka oli valmistunut Pietarissa sijainneesta Isidorin naisopistosta ja meni 1910 naimisiin mainion nuoren miehen kanssa, nimeltään hän oli Hristofer Varfolomejeff (Христофор Варфоломеев). Näin kaksi vanhaa pappissukua liittyi yhteen.

Hristofor Ioannovtš Varfolomejeff syntyi 27.10.1883 papin perheeseen Laatokan Karjalan Korpiselässä, joka silloin kuului Viipurin lääniin.

Hristoforin veli oli laajalti Suomessa tunnettu – tosin suomennetulla nimellään – Nikolai Valmo, mm. Sortavalan seminaarin rehtorina toiminut pappismies. Heidän isänsä rovasti Ioann Varfolomejeff (Иоанн Варфоломеев) toimi pappina mm. oman isäni synnyinpaikkakunnalla Korpiselässä, kunnassa joka viime sotien jälkeen jäi pieneltä osin myös Suomen puolelle (mm. Hoilolan kylä) ja kirkonkylä vain noin viiden kilometrin päähän rajasta.

Tiedot pyhästä pappismarttyyri Hristoforista ovat niukat, sillä hänen jouduttua vangiksi, tietoja ei saatu ja hänen lapsensa olivat silloin varsin pieniä, joten heilläkään ei ole ollut muistikuvia paljoakaan isänsä kohtalosta.

Hristoforilla oli kaksi tytärtä, joista toinen, tällä hetkellä 98-vuotias Maria, nykyiseltä sukunimeltään Lindberg, asuu Tampereella ja toinen tytär Vera (Ryzhova) asui ja kuoli Ruotsissa Tukholmassa. Tytär Maria on kertonut olleen seitsemän vuoden ikäinen, kun hän näki isänsä viimeistä kertaa. Ja hänen tiedot Kristoforin kuolinajasta sekä -paikasta ovat hatarat.

Perhepotretti suunnilleen niiltä ajoilta, jolloin lapset näkivät isän viimeistä kertaa
(Kuva © Maria Lindberg)

Kirkon palveluksessa

Ennen vallankumousta Kristofer päätti omistautua toimintaan kirkon piirissä ja hän valmistui 1903 eli 20-vuotiaana hengellisestä seminaarista ja jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, josta valmistui 1909. Hristofor Varfolomejeff toimi myös joitakin vuosia kenraalikuvernöörin kanslian varahoitajana, senaatin kollegiosihteerinä Helsingissä (Сенате в Гельсингфорсе [Хельсинки]). Huhtikuulta 1918 maalaiskuulle 1919 hän työskenteli Käkisalmen Kristuksen syntymän kirkossa (Рождественского собор) vanhempana psaltistina, lukijana ja opetteli tuona aikana rovasti Ioann Anninskijn johdolla kirkon ja jumalanpalvelusten ohjeet, säännöt ja tavat.

Valmistuttuaan papiksi Hristofer palveli mm. Petrogradissa eli Leningradissa Tvorozhkovin Pyhän Kolminaisuuden (Творожковского Свято-Троицкого женского монастыр) luostarin alaisuudessa. Hän oli pappina myös mm. Petrogradin Kristuksen kirkastumisen kirkossa (Спасо-Преображенского собор).

Jonkin ajan kuluttua papiksi tultuaan, Hristofer toimi lyhyen aikaa pappina myös Käkisalmen Jumalansynnyttäjän kirkossa. Tämä kirkko toimi aikanaan Konevitsan luostarin podvorin (sivutoimipisteen) kirkkona, nykyään se on seurakuntakirkko ja Viipurin ja Priozerskin hiippakunnan toinen piispankirkko.

Työpaikan Leningradiin muuttumisen vuoksi, isä Hristofor ei voinut yhdistää perhe-elämää ja työtä muualla, joten perhe jäi toistaiseksi Suomeen ja viestintä tapahtui kirjeitten ja korttien avulla. Tytär Maria on kertonut lukuisista postikorteista, joissa oli kuvia Eremitaasin taideteoksista ja maalauksista ja joista tehtiin sitten Käkisalmen kodissa mielenkiintoinen albumi, joka kuitenkin sodan melskeissä valitettavasti sitten katosi.

Uusi neuvostohallinto salli isä Hristoforin vierailla vain kerran kotonaan ”ulkomailla”. Se tapahtui vuonna 1925 ja kaksi hänen seurakuntalaistaan otettiin panttivangiksi ja uhattiin ampua, jos pappi ei palaa takaisin Venäjälle.

1930-luvulla perheen yhteydet isään katkesivat, kun ns. ”jumalaton viisivuotissuunnitelma” (1932-1937) alkoi. Todennäköisesti noina aikoina isä Hristofor koki niitä samoja vaikeuksia, kauheuksia, vihaa ja surua, joita tuolloin joutui niin suuri määrä kristittyjä kokemaan ja joiden seurauksena Venäjällä on lukematon määrä marttyyreja ja uskonsa tähden vainottuja ja tapettuja.

Tuolle ajalle sattuu myös isä Kristoforin vangitseminen ja muutaman vuoden päästä, 1938 tapahtunut kuolema Valdivostokissa (Владивосто́к).

Tiedot isä Hristoforin vaiheista noilta ajoilta olivat kadoksissa kauan aikaa, mutta aivan äskettäin jotain on kuitenkin selvinnyt.

Tietoja saadaan yllättäen lisää

Syyskuussa 2004 pietarilaiset toimittajat olivat tekemässä ohjelmaa Käkisalmen uskonnollisesta historiasta. Tuolloin yksi linnoitusmuseon työntekijöistä kertoi Anninksij-Varfolomejeff sukujen pappien kohtaloista ja pian tuon ohjelman jälkeen museo sai kirjeen Pietarista Vladimir Rostislavovitš Saharovilta (Владимир Ростиславович Сахаров). Hän oli tutkinut asioita laajalti ja laatinut laajoja arkistotietoja käsittäviä ainutlaatuisen systemaattisen kortiston myös alueiden vaikeasti saatavista arkistoista, historiatiedoista, lehtiartikkeleista, muistelmista, niin suomalaista kuin venäläisistä kirjoista kooten.

Lukuisia hänenkin sukulaisiaan eliminoitiin ”jumalattoman viisivuotissuunnitelman” aikana mm. keskitysleireillä. Hän keräsi tietoa jopa salaisen poliisin FSB:n kanssa yhyteistyössä ja sai luvan tutkia erilaisia kohteita ja todella sai myös vastauksia kysymyksiinsä.

Keskusteltuaan isä Hristoforin tyttären Marian kanssa museon avustuksella, hän alotti Marian pyynnöstä myös selvitellä isä Hristoforin pidätystä ja kuolemaa.

Tuomio ja kuolema

Hän sai ilmoituksen helmikuussa 2005 Leningardin alueen ensimmäiseltä apulaissyyttäjältä D. Malkovilta (Д. Мальков) syyskuussa 1989 lähettämäänsä kyselyyn. Vastauksessa kerrottiin isä Hristoferin olleen pidätyspäivänä 1934 vuoden alussa Kristuksen kirkastumisen kirkossa (Спасо-Преображенского собор) pappina. Tuo kirkko oli yksi niistä harvoista kirkoista, joita ei tuolloin ollut suljettu Neuvostoliitossa ja asui Romenskaja kadulla (Роменской улице д. 12, кв. 1.), missä lienee nykyään hiippakunnan teologinen koulu (Епархиальное Духовное училище), aiemmin siellä oli Pyhän Pietarin kirkko (храм Святителя Петра).

Isä Hristofor Varfolomejeff tuomittiin vankilaan – tai oikeammin kai kuolemaan – ilman mitään jälkeen jäänyttä oikeudenkäynnin asiakirjaa 25. päivä helmikuuta 1934 Leningradin sotilaspiirin OGPU:n (KGB:n edeltääjän) troikan päätöksellä.

Näin kansan ja eritoten Leningradin asukkaiden keskuudessa suosittu pappi joutui näiden jumalattomien ihmisten brutaalin sorron kohteeksi ja bolševikit aikoivat tappaa Kirovin kuuluisan säädöksen tietyn artiklan ja Neuvosto-Venäjän rikoslain kohdan mukaan mahdollisimman monta valtakunnan vihollista. Rangaistukseksi määrättiin viisi vuotta vankilassa.

Myöhäinen maineen palautus

Isä Hristoforia, kuten montaa muutakaan sen ansainnutta ei armahdettu tai siis oikeammin mainetta palautettu, rehabilisoitu, Nikita Hruštšovin (Ники́та Серге́евич Хрущёв) aikana 1958-64 eikä myöhemminkään Neuvostoliiton suuruuden aikana. Vasta tammikuussa 1989 annettiin määräys selvittää näitäkin asioita ja palauttaa kunnia viattomille kärsijöille ja kirkon paimenille.

Lisätietoja saatiin vielä maaliskuussa 2005 ja asioihin saatiin jonkin verran selvyyttä, mutta paljon jäi vielä pimentoon.

Venäläisessä lähteessä käytettiin sanontaa «началом срока» tarkoittanee kenties jonkin ikävän vaiheen alkua, joka sijoituu päivämäärään 17.10.1934, mutta missä ei kai selväti ole ilmoitettu, milloin isä Hristofor tapettiin ja mihin hänet on haudattu.

Papit olivat leireillä toisaalta jollakin tapaa myös sellaisia, että heitä pidettiin hengissä sen vuoksi, että he toivat leiriin ”kuria ja järjestystä” lohduttaessaan surevia ja kuolemaan joutuvia, rukoillessaan ja pitäessään joskus jopa pieniä palveluksia. Mutta 51-vuotias isä Hristofor saattoi ärsyttää leirin usein sadistisia ja fanaattisia vartijoita ja he vain suutuspäissään kenties tappoivat hänet. Lopun ajan asioihin ei vielä ole saatu täyttä varmuutta ja voihan ollakin, ettei sitä koskaan saada lopullisesti tietääkään.

Valamon luostarin podvorin igumeni Fotij vierailulla pappismarttyyri Hristoforin tyttären Maria Lindberghin luona Tampereella
(Kuva © Matti Pulkkinen)

Kanonisaatio eli pyhien joukkoon lukeminen

Venäjän ortodoksisen kirkon Pyhä synodi on joka tapauksessa joulukuun lopulla 2017 tehnyt päätöksen isä Hristoforin kanonisoimisesta eli pyhien joukkoon lukemisesta. Asian lopullinen varmistus tapahtunee lähiaikoina Venäjän kirkon piispainkokouksessa ja useiden mielestä kanonisaatio on jo varma. Ikonikin on pyhästä pappismarttyyri Hristoforista maalattu ja sen kuva on ohessa.

Hannu Pyykkönen
18.10.2018
(tekstin lähteenä on käytetty mm. venäjänkielistä Andrej Dimitrievin tekstiä ”Священномученик Христофор Варфоломеев” sekä Konevitsa ry:n jäsentiedotteen materiaalia)