Toiminnot

Ikonit, ihmiset ja sota (näyttely)

Ortodoksi.netista

Jumalanäiti, Eksyneiden opastaja
Valamon luostari
Kuva: Petter Martiskainen, P&M Image Oy

Valamon konservointilaitoksen kokoama näyttely Suomen Kansallismuseossa 12.6.2009 – 31.1.2010 esittelee Suomen Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvia ikoneita jatko- ja talvisotaan liittyvänä kokonaisuutena. Esillä on koko karjalainen kansanhurskauden kirjo; vuosina 1939-1944 Karjalasta ja Itä-Karjalasta evakuoituja ja muistoksi kerättyjä ikoneita, paperille painettuja ikoneita, kirjeitä, valokuvia ja muistiinpanoja sekä julkaisuja. Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, Valamon luostari sekä useat yksityiset henkilöt ovat lainanneet esineistöä näyttelyyn.

Jokaiselle jotakin

Näyttely nostaa varttuneemmassa kävijässä varmasti monia muistoja ja tunteita pintaan. Ikonit ovat nyt museon turvissa himmeissä vitriineissä - mutta kuinka pitkä onkaan niiden matka ollut karjalaisista kodeista, kirkoista ja luostareista - kuljetettuina repuissa, kapsäkeissä ja ties missä, niihin turvaten, vaaroja uhmaten. Kulttuurintutkijoille on tarjolla mielenkiintoista aineistoa; näyttely kertoo myös niistä ihmisistä, joiden ansiosta sodan tuhoilta säästyi merkittävä määrä ikoneita. Maineikkaat henkilöt kuten pappismunkki, myöhemmin ortodoksisen kirkon arkkipiispa Paavali, kansatieteilijät Tyyni Vahter ja Sakari Pälsi sekä kirjailija Olavi Paavolainen tulevat tutuiksi ikoneiden historiasta kertovissa teksteissä.

Opetusmateriaalia koululaisesta vaariin

Kazanin Jumalanäiti
Vaihdettu sodan aikana leipään Äänisniemellä,
lahjoitettu Valamon luostarille.
Kuva: Petter Martiskainen, P&M Image Oy

Museokäyntiä varten on tarjolla valmista opetusmateriaalia, joka on tarkoitettu erityisesti perusopetuksen 7.-9. luokille ja lukion opiskelijoille. Materiaalia voi kuitenkin soveltaen käyttää myös muilla luokka-asteilla eikä materiaaliin tutustuminen ole pahitteeksi muillekaan asiasta kiinnostuneille. Opetusmateriaali sopii parhaiten kuvataiteen ja uskonnon opetuksen tueksi. Opetuspaketin on laatinut museolehtori Marja Louni Suomen ortodoksisesta kirkkomuseosta.

Kuvataiteen tehtäväpaketti

Tehtäväpaketin avulla käydään läpi ikoneihin liittyviä perustietoja ja tutustutaan ikonimaalarin käyttämään piirustustekniikkaan. Annetun tehtävän kautta tekniikkaa sovelletaan oppilaan omassa työskentelyssä. Piirustustehtävän voi tehdä esimerkkinä käytetyn kuvan avulla museovierailun aikana. Itse valitun kuvan kanssa työskennellessä tehtävä tehdään museovierailun jälkeen koululla. Tehtäväpaketti on tarkoitettu käytettäväksi oman kuvataiteen opettajan ohjauksessa.

  • Lataa kuvataiteen tehtäväpaketti (.pdf)

Uskonnon tehtäväpaketti

Tehtävämateriaali uskonnon opetuksen tueksi käsittelee ortodoksista uskontoa sekä ikonien ja muiden uskonnollisten esineiden merkitystä jumalanpalveluksessa. Lisäksi kysymykset herättävät pohtimaan sitä, milloin pyhä esine muuttuu taiteeksi tai museoesineeksi. Kysymykset on tarkoitettu käsiteltäviksi pienryhmissä.

  • Lataa uskonnon tehtäväpaketti (.pdf)

Katso myös

Linkkejä

Soili Mustapää (09/2009)