Toiminnot

Jakovs Karps (arkkipiispa)

Ortodoksi.netista

Arkkipiispa Jakovs (Karps) Latviasta
Kuva Ortodoksi.net.

Arkkipiispa Jakovs (siviilinimeltään Jēkabs Karps) syntyi 7.8.1865 Cesvainessa, Vidzemesin maakunnassa, Itä-Latviassa silloisen tsaarin Venäjän alueella ja kuoli 13.10.1943 Latvian pääkaupungissa Riikassa.


Hän oli alkuun vuodesta 1936 Jelgavan piispa ja vuodesta 1942 arkkipiispa.

Hän valmistui Riian teologisesta seminaarista ja toimi alkuun psalttarina (ķesteri) Koknesēssa ja toimi sen lisäksi opettajana.

Vuosina 1905-06 hieman ennen Venäjän vallankumouksen alkamista hän toimi Latviassa aktiivisesti pelastaen silloisen yhteiskunnallisten paineiden ja valtaväestön tyytymättömyyden ajan ihmisiä ja saaden samalla jonkilaisen vallankumouksellisen maineen paikallisten viranomaisten keskuudessa ja oletettavasti hänet pidätettiin salaa ja vietiin Riikaan, missä hänet kuitenkin sitten vapautettiin arkkipiispa Agafangelin avustuksella takuita vastaan.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän palveli Saikavāssa, Lazdonāssa ja Jēkabpilīssa. Maailmansodassa hän oli jo pappi. Sodan jälkeen hän palasi Koknesēen.

Myöhemmin hän sai nimityksen ortodoksisen kirkon superindententiksi (Pareizticīgās baznīcas apriņķa uzraugu) ja 1936 hänestä tuli piispaehdokas.

Syyskuun 27. päivä 1936 Riian metropoliitta Augustīns (Pētersons), Viron metropoliitta Aleksander (Paulus), Petserin arkkipiispa Nikolai (Leisman) ja Suomen arkkipiispa Herman (Aav) vihkivät hänet Jelgavan piispaksi. Arkkipiispan arvon hän sai Latvian metropoliitta Sergiukselta (Voskresesnski) 1942.

Arkkipiispa Jakov kuoli Riiassa 1943 ja haudattiin Koknesēen.

HAP, 20.10.2021