Toiminnot

Jeesuksen nimen juhla

Kohteesta Ortodoksi.net

Uuden vuoden päivänä vietimme Jeesus-lapsen ympärileikkauksen juhlaa. Se oli tilaisuus, jolloin hänelle juutalaisen tavan mukaan annettiin myös nimi. Jumalan enkeli oli käskenyt Joosefia antamaan lapselle nimen Jeesus, mikä tarkoittaa ”pelastusta”. Nimeen sisältyy jo se tehtävä, mitä varten ikuinen Jumala ja maailmankaikkeuden Luoja tuli maan päälle ihmiseksi.

Tammikuun Synaksarionissa sanotaan näin:

”Herran ympärileikkauksen juhla onkin samalla Jeesuksen pyhän nimen ja Jeesuksen rukouksen juhla. Kutsumalla Herran nimeä avuksemme teemme Pelastajamme ja Vapahtajamme mystisesti läsnä olevaksi voittoisassa voimassaan. Pyhä Paavali kirjoittaa: ’Jumala on korottanut Hänet yli kaiken ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla ja jokaisen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.’(Fil 2:9-11)
Pyhissä kirjoituksissa ja pyhien elämäkerroissa on loputtomasti esimerkkejä siitä, kuinka Jeesuksen nimessä tapahtuu ihmeitä, kun sitä uskossa avuksi huudetaan. Riivaajat, sairauden ja kuoleman voimat pakenevat Hänen jumaluutensa tulen polttoa. Hän itse lupasi: ’Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäsi, sen minä teen.’ (Joh.14:13) Jeesuksen nimessä on voima ja valta ja se on kristittyjen kallein aarre. Ortodoksiset kristityt ovat tämän eläväksitekevän nimen todistajia, ja siksi heidän tulisikin tehdä kaikki tekonsa Jeesuksen nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttaan (Kol.3:17).
Jeesuksen nimen voima muuttaa ja kirkastaa ihmisolemuksen. Kun toistamme jokaisella henkäyksellämme ja jokaisessa tilanteessa Jeesuksen nimeä ja rukousta ’Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä’, Herran persoona täyttää ajatuksemme, innoittaa käytöstämme ja puhdistaa himomme. Jeesuksen suloisen nimen avulla saamme Pyhän Hengen armon. Vähä vähältä Jeesus löytää asuinsijaa sydämessämme, niin että Hänen hahmonsa jumalallinen valo alkaa loistaa miessä.” (Synaksarion, Tammikuu s. 23-24)

Siunauksellista Uutta Vuotta Herran Jeesuksen Kristuksen pelastavan nimen suojassa

äiti Kristoduli

Katso myös