Toiminnot

Johannes Teologi

Ortodoksi.netista

Apostoli Johannes ja hänen oppipoikansa Prokoros
© Pyykkönen

Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi oli yksi Jeesuksen kahdestatoista läheisimmästä ja tärkeimmästä opetuslapsesta. Hän oli paitsi Kristuksen itsensä lähettämä apostoli ja evankeliumin kirjoittajana evankelista, myös merkittävä Kirkon opettaja. Siksi hänellä on lisänimenä Teologi.

Sebedeuksen poika

Pyhä Johannes oli mirhankantaja Salomen ja kalastaja Sebedeuksen lapsi. Hänen veljensä oli myös yksi apostoleista, pyhä apostoli Jaakob. Usein heistä käytetään nimitystä Sebedeuksen pojat. Heistä - kuten apostoliveljeksistä Pietarista ja Andreaksesta - on sanottu, että he olivat ennen Jeesuksen opetuslapsiksi ryhtymistään Johannes Edelläkävijän (Johannes Kastajan) opetuslapsia.

Jeesuksen opetuslapsi

Omassa evankeliumissaan apostoli Johannes viittaa itseensä ”opetuslapsena, joka oli Jeesukselle rakkain” mieluummin kuin omaan nimeen. Hän oli nuorin kahdestatoista apostolista ja erityisen lähellä Jeesusta. Tämä läheisyys on muun muassa kuvattu ikoneissa mystisellä tavalla siten, että apostoli Johannes nojaa ikoneissa Jeesukseen.

Pyhä Johannes oli apostoli Pietarin sekä veljensä Jaakobin kanssa läsnä Kristuksen kirkastumisessa Taaborin vuorella sekä tilanteessa, jolloin Jeesus herätti henkiin Jairuksen kuolleen tyttären. Johannes oli mukana Kristuksen kärsimysten edellä Getsemanen puutarhassa ja hän myös kysyi Jeesuksen pettäjän nimeä. Viimeisellä aterialla apostoli Johannes oli Jeesuksen vieressä ja nojasi päällään hänen rintaansa vasten.

Kun Jeesus oli ristiinnaulittu ja riippui ristillä, apostoli Johannes oli ristin juurella Jumalansynnyttäjä Neitsyt Marian kanssa ja kuuli ristiinnaulitun Vapahtajamme sanat: (Joh 19:26-27) ”Nainen, tämä on poikasi.” ja Johannekselle itselleen ”Tämä on äitisi.” , minkä jälkeen apostoli Johannes piti huolta Jeesuksen äidistä.

Apostoli

Apostoli Johannes ja häntä symboloiva kotka
© Pyykkönen

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkeen apostoli Johannes meni Efesokseen ja Vähän Aasian kaupunkeihin saarnaamaan evankeliumia ottaen mukaansa opetuslapsensa Prokoroksen. He nousivat laivaan ja purjehtivat läpi monien vaarojen. Eräässä onnettomuudessa kaikki muut paitsi apostoli Johannes pääsivät rannalle. Apostoli jäi meren syvyyksiin. Prokoros itki katkerasti ja suri hengellisen isänsä ja oppaansa kuolemaa. Hän jatkoi yksin edelleen Efesokseen.

Apostoli Johannes ja hänen oppipoikansa Prokoros
© Pyykkönen

Neljäntoista päivän kuluttua tapahtumasta Prokoros seisoi rannalla ja näki siellä aaltojen rantaan heittämän miehen. Mennessään miehen luo, hän tunnisti tämän apostoli Johannekseksi, jota Herra oli varjellut elävänä neljäntoista päivän ajan meressä. Opettaja ja opetuslapsi menivät Efesokseen, missä apostoli saarnasi pakanoille Kristuksesta. Hänen saarnansa ja puheensa olivat usein höystettyjä lukuisilla ja mahtavilla esimerkeillä ihmeistä, ja siksi Kristuksen seuraajien joukko kasvoi päivä päivältä suuremmaksi.

Näinä aikoina alkoi keisarin toimesta kristittyjen vainoaminen. Apostoli Johannes vietiin tutkittavaksi Roomaan. Pyhä Johannes tuomittiin kuolemaan yhteyksistään Kristukseen. Herra varjeli jälleen valittuaan. Juotuaan myrkyllisen juoman, apostoli jäi henkiin. Myöhemmin hän nousi vahingoittumattomana kattilasta, jossa oli kiehuvaa öljyä ja jonne hänen piinaajansa olivat apostolin heittäneet. Kaiken tämän jälkeen hänet lähetettiin maanpakoon.

Pyhä Johannes eli maanpaossa keisari Domitianuksen toimien vuoksi Patmoksen saarella eräiden lähteiden mukaan noin vuosina 90 – 95 (toisten lähteiden mukaan jo aikaisemmin 50 – 60-luvuilla). Siellä hän koki ja kirjoitti ylös Raamatun Uuden Testamentin ainoan profetian, apokalyptisen Ilmestyskirjan.

Perimätiedon mukaan hänen kuolemaansa liittyi ihmeellinen tapahtuma. Yli 100-vuotias pyhä Johannes otti seitsemän opetuslastaan mukaan Efesoksen ulkopuolelle ja käski heidän kaivaa ristinmuotoisen haudan. Haudan valmistuttua pyhä Johannes meni hautaan ja opetuslapset hautasivat hänet sinne elävänä. Myöhemmin, kun hauta avattiin, pyhän Johanneksen ruumis ei ollut enää siellä. Sanotaan, että ”toukokuun 8. päivä joka vuosi punainen tomu nousee ylös haudasta ja sen kautta sairaat paranevat erilaisista sairauksistaan.”

Teologi

Pyhä Johannes Teologi
suomalainen ikoni
Foto© 2008 Soili Mustapää

Apostoli Johannes on kirjoittanut Raamattuun nimeään kantavan evankeliumin,

Johanneksen evankeliumin alussa on tunnettu logos-hymni:

”Alussa oli Sana (Logos). Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.”

Tämä esipuhe linkittää evankeliumin muun muassa Vanhan Testamentin luomiskertomukseen.

Johanneksen evankeliumi pitää sisällään myös paljon käytetyn ja monelle kielelle käännetyn ns. pienoisevankeliumin (Joh. 3:16):

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Kirkko kutsuukin pyhää apostoli Johannesta myös nimellä ’Rakkauden apostoli’, koska hän lakkaamatta ajatteli ja puhui, että ilman rakkautta ihminen ei voi tulla lähelle Jumalaa.

Kristus nimitti Sebedeuksen poikia, apostoleja Johannesta ja Jaakobia ’ukkosenjylinän pojiksi’ (arameaksi: Boanerges), taivaallisen tulen puhdistavan voiman sanansaattajiksi. (Mark. 3:17') "Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges -- se merkitsee: ukkosenjylinän pojat."

Apostoli Johannesta kirkko kuvaa muun muassa ikoneissa usein kotkana, hänen uljaiden ja mahtavien ajatustensa symbolina.

Muistopäivä

Apostoli Johanneksen muistopäivä on toukokuun 8. mutta häntä muistellaan myös yhdessä kahdentoista apostolin kanssa kesäkuun 30 sekä hänen kuolinpäivänään syyskuun 26. päivänä.

Tropari ja kontakki

Tropari, 2. säv.

Oi apostoli, Kristuksen, Jumalan, rakastama, | kiiruhda pelastamaan turvaton kansa. | Hän, jonka eteen sinä heittäydyit, suosiollisesti kuulee sinua, | niin kuin Hän kuuli sinua silloin, kun sinä Hänen rintaansa vasten nojasit. | Rukoile, oi Teologi, | että Hän hajottaisi pakanallisen pimeyden, || ja meille ano rauhaa ja suurta armoa.

Kontakki, 2. säv.

Kuka taitaa kuvailla suuret tekosi, puhdas avioton Johannes, | sillä sinä tulvit ihmeitä ja vuodatat parannuksia. || Sinä rukoilet sielujemme puolesta, oi Teologi ja Kristuksen ystävä.

Minea

Katso myös